Olen tehnyt erinäisiä oivalluksia. Arjen oivalluksia napsahtelee tajuntaan monilta suunnilta, eivätkä ne ole ollenkaan huonoja. Moni asia vain yksinkertaisesti aukeaa, naps vaan, aivan selkeä juttu. Olen tajunnut, että nyt minulla on tilaisuus omien oivallusten kuunteluun ja niiden aistimiseen. Yöllä 02.17 on se aika milloin herään, lähes säännöllisesti. Toki öisin mielessä risteilee sellaisiakin asioita, joita ei voisi kuvitellakaan. Mieli on outo kapistus. Kun jonkin asian saa selätettyä, oivalluksen kautta mapitettua seesteisiin, niin jostakin mielen sopukoista pulpahtaa uusi työstettävä asia. Mutta kait se on näin, että ne asiat on lusittava yksi kerrallaan.
Reettakin on tehnyt aamulla oivalluksia. Tein eilen pinaattikeittoa, sitä maailmanparasta. Keittoa jäi kupillinen. Reetta halusi syödä sen aamupalaksi. Syönti tapahtuu ehdottomasti pikkulusikalla, jossa on lyhyt varsi. Siis perinteisellä kahvilusikalla. Oivallus on se, että kaikki hyvä kannattaa syödä nautiskellen, pienellä lusikalla. Näin nautinto pitkittyy. Itse asiassa tämä on isäni oivallus jo minun lapsuudesta. Soppa, puuro ja muu herkku pitää syödä aina pienellä lusikalla, kuppi pohjaa myöten kaapien. Tällöin nautinto saa maksimaalisen tehon.
Kannattaa kokeilla, toimii.
Reetta puuhastelee läksykirjojen parissa. Haluaa tehdä niitä itsekseen, välillä myös yhdessä Vernan kanssa. Koulu ei ole kotona käynnistynyt, mutta onneksi Reetalla on jo monet valmiudet olemassa. Näin ei jää jälkeen muista. Reetta osaa jo lukea, laskea ja kirjoittaa. Halu oppia on valtava. Onneksi tytöt tykkäävät myös leikkiä koulua, jolloin oppikirjoina käytetään isojen tyttöjen entisiä kirjoja. Eilenkin Reetta teki kakkosluokan tehtäviä. Eli oppimisen suhteen en kantaisi suurempaa huolta. Nyt parhaillaan neiti tekee matemaattisia oivalluksia.
Olen tiennyt olevani moniosaaja, mutta viimeisten kuukausien myötä olen oivaltanut olevani myös monia uusia asioita. Olen laborantti; otan verikokeet kotona cvk:sta ja kykenen tekemän huuhtelut. Olen sairaanhoitaja; huolehdin cvk:n huollot, ihonhoidon, yleiskunnon, lääkityksen ja kotidiagnostiikan. Olen nörtti; olen oivaltanut paljon tietotekniikasta ja uskallan käyttää tekniikkaa luottavaisemmin. Olen herttainen kotiäiti; minulla on aikaa lapsilleni, olen enemmän läsnä. Olen kotiopettaja; ohjaan, neuvon ja tarkistan. Eli melekosia harppauksia, kunpa näistä kaikista saisi vielä paperit ulos, niin johan ois todistuksia poikineen...
Luin yhden lehtijutun, siinä oli loistava slougani meneiltä vuosikymmeniltä. Asia, jota kannattaa meistä itse kunkin välillä miettiä. " Miten paljon murhetta tuottavat surut, jotka eivät koskaan toteudu."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti