HAJUJA

Ilmeisesti syöpälapsilla jotkin aistit herkistyvät. Johtuen eristyksistä ja lääkkeistä. Kuulo on skarpimpi, regointi rajumpaa, haju-ja makuaistit kehittyy. Tänään minä siis olen koko päivän haissut pahalle. Aamulla mielestäni kävin suihkussa ja pistin dödöä kainaloon. Eipä auta, kun raati on tiukka. Tosin hajuhaittoja on kuulemma myös Vernasta ja hoitajista. Huh, en siis ole aivan mätä. Yksi potilas on huomautellut kahvin hajusta tai ruokien hajuista.
Sitten tuli aivan uusi hajuhaitta tänne huoneeseen. Tämä läppäri alkoi kuumenemaan ja haisemaan sen myötä omituiselle. Piti äkkiä sammuttaa ja irroitella piuhat.
Nyt Reetta touhuaa tuossa iltapesuja, täyttää ammetta itselleen. Verna kateena notkuu altaan reunalla, haluaisi itsekin kylpyyn. Nyt neidin temperamentti alkaa tasoittumaan tämän päivän osalta. Raivonpuuskat ovat hoitohenkilökunnankin mielestä hyvä asia. Se on osoitus siitä, että lapsi luottaa kun uskaltaa raivota pahan olon ulos. Huolestuttavampaa on apaattinen, hiljainen ja sulkeutunut lapsi. Onneksi siis lapsellamme on tuota luonnetta, jospa se olisi yksi niistä selviytymiskeinoista. Taistelutahdosta.
Entinen eskarikaveri soitteli typyjä luokseen kylään. Reetta kertoi olevansa sairaalassa. Jutut jäi lyhyeen, kun kaveri lopetti puhelun samantien. Reetta pistikin tekstarin perään; "En voi tulla kylään, kun minulla on syöpä. Mutta voin kyllä jutella puhelimessa siitä huolimatta. ; )" Nauraen hän tuon lähetti ja minusta viesti oli hieno. Neiti tuntuu kaikesta huolimatta olevan sinut sairauden kanssa. Kaljuhuumori kukkii myös päivittäin. Miksi asioista siis tekemään ongelmaa, nyt mennään näillä.
Nyt neiti polskii naama hymyssä ammeessa. Sisupussista alkaa kuoriutumaan näin iltasella herttainen neiti. Onhan raivollekin oikeutensa. Ilmeisesti minua kaivataan nyt selänpesijäksi, ainakin katse on herttainen ja anova...