ENKELINSIIPI

Näinpä maanantai meni aihan rattoisasti. Aamulla saattelin typyt kouluun. Ennen sitä keitin Helmi-puuroa ( kun isä ei sitä osaa keittää ). Letittelin neitien hiukset. Verna halusi minut saattamaan, halusi vaikka maksaa kaksi euroa siitä, että lähtisin mukaan. Lähdinhän minä ja annoin neidin pitää sen lanttinsa. Raukat, enpä ole pahemmin kolmeen kuukauteen ollut paikalla, näköjään pienetkin seikat ovat tärkeitä.
Jäin siis itsekseni, ei se nyt niin kauheaa ollutkaan. Hoidin lumityöt, lenkki, sitten ostoksille. Yritin hiukka myös relata, menin peiton alle, lueskelin ja kuuntelin Jorma Kääriäistä. Yllärinä Jorma laulaakin levyllään tutun lastenlaulun; "kirkossa". Olipas kaunis sovitus, sopivasti rautalankaa ja jousia. Kantsii kuunnella.
Aika meni ihan kivasti. Tajusin kukkieni kuolleen. Minulla floristihortonomilla on hengissä ainoastaa yksi enkelinsiipi. Näyttää Väinö sen lehdissä kiipeilleen, mutta muuten kukka näyttää elävältä. Jo lapsuudessani Hilma-mummulla oli enkelinsiipi ikkunan edessä. Löysin moisen itselleni muutama vuosi sitten. Lehdet ovat kauniin malliset, väri sopii sisustukseen ja nimikin on suojeleva.
Reetta ja Pasi takseilivat kotiin jo puoli kahden aikaan. Voi sitä hymyä ja intoa. Kyllä elikot pussailivat ja olivat liki. Pieni näytti taas niin reippaalta. Lähdimme heti Vernaa koulusta vastaan. Oli kuulemma kiva päästä ulos, osastolla ja sisällä mennyt kaksi viikkoa.
Päivä jatkuin normaaleilla kotitouhuilla. Tessa oli jalkapalloharkoissa, Fanny kuviskerhossa. Minä lenkillä kaverin kanssa. Loput puuhastelivat lumiasioita pihalla. Puoli kahdeksan aikoihin alkoi hiihto ja laskeminen. Lunta on silleen kunnolla isoksi mäeksi saakka. Reetta veti tietty täysillä mukana. Liika innokkaastikin ehkä, lähdeppä itse sata lasissa touhuamaan kahden viikon sairaalassaolon ja lääkkeiden jälkeen. Voimat eivät enää olleet entisellään. Siitäkös iski raivo ja pettymys. Kun ei onnistunutkaan niinkuin ajatteli ja meinasi kaatuakkin mäen harjalla. Neiti on ollut aina tuli ja leimaus. Aikansa raivottuaan alkoi nenästä vuotamaan verta. Hanki punastui hetkessä. Sitähän meinasi tulla jo oikein kunnolla. Eiku lapsi makuuasentoon, jäitä niskaan ja rauhoittelua. Osatolle pikaisesti yhteys ja toimintasuunnitelmaa kehiin. Näytti jo siltä, että pitää lähteä osastolle. Itkuhan siitäkin tuli, kotiutusta takana vain kuusi tuntia. Itku taas aiheuttaa lisää vuotoa. Pakkasimme, tilasimme taksin ja minä olin niin töttöröö. En taas tätä vaihtoehtoa ollut osannut suunnitella. Ajatukset löi tyhyjää. Mutta sitten kuin ihmeen kautta nokka asettui. Vuoto loppui kerralla. Näinpä soitto jälleen sairaalaan, saimme jäädä kotiin ja taksin palautus. Taas teki mieli huokaista...
Veliseni oli käynyt Tampereella kantasolun luovutusta varten kokeissa. Viime viikolla hän siitä soitteli ja kyseli. Hänelle oli jäänyt vaikutelma, ettei näitä kokeita kovin usein tehdä isoissakaan kaupungeissa. Sillä kaikki olivat heti olleet tietoisia kuka Esa on ja milloin on soitellut. Itsellä oli ajatus, että tämä on jokapäiväistä. Kauheaa, jos luovuttajia onkin vain kaurallinen olemassa. Tarvitaan perusterveyttä, ikää alle 55, ei tupakkaa tai lääkitystä. Näillä olet jo mukana. Sitoutumista ja ehtojen lukemista. Mikäli pääsee luovuttajaksi, siitä seuraa viikon saikku. Nuoret miehet, niistä on huutava pula. Heillä on pitkä ajallinen luovutusmahdollisuus. Naisilla taas raskaudet tahtoo sekoittaa tuota mahdollisuutta.