Perjantaina saimme kutsun osastolle tromppareiden tankkaukseen. Oli nääs arvot tippuneet hurjasti ja neutrofiilit, eli puolustuhippuset täysin nollilla. Tämähän oli siis odotettavissa. Aamulla kotona neiti tanssi, lauloi ja virkkasi. Taksia odotellessa Verna tosin totesi Reetan silmienalusten muuttuneen tummemmiksi syövästä. Näin on. Verna lähti siis kaveriksi. Tutut osastolla kuittailivatkin meidän tulevan päivän myöhässä. Kaikki olivat laskeskelleet torstaita meille saapumispäiväksi.
Kuumemittari kainaloon, kas kummaa 37,8 astetta, kotona normaali. Tiputus alkoi sovitusti, kestäen tunnin. Neidille napsautettiin eristys arvojen nollatilasta johtuen. Samaan aikaan kuume alkoi nousemaan, yleiskunto hiipui silmissä. Oli niin huono olo. Luojan kiitos olimme sairaalassa jo valmiiksi, kun oireet tulivat. Antibioottia välittömästi. Neidin oma keho kehitti jälleen verenmyrkytyksen. Olotila meni todella huonoksi. Tiputus loppui kolmen jälkeen. Neljältä alkoi ohtaan ja kasvoihin nousta sarvia. Allerginen reaktio tromppareista. Kuulemma silloin tällöin moista sattuu... Onneksi emme päässeet kotimatkalle, sillä uuppari olisi pitänyt vetää muutaman kymmenen kilometrin päässä. Patteja nousi siis useampi, siihen vielä verenmyrkytyksen oireet ja nouseva kuume. Eipä uskonut sängyssä olevan lapsen tanssineen kotona neljä tuntia aikaisemmin. Kiireellä suoneen siis antibiootteja, kortisonia ja kuumelääkettä. Lisähappilaitteetkin jo varulta viriteltiin. Näin loppui sekin aikataulutus ja kiire. Onneksi olimme sairaalassa, ettei tarvinnut amatöörin arpoa diagnoosia kotona. Crp oli eilen aamulla kotona 14, täällä 24 ja tänään 48. Huomenna todennäköisesti vielä korkeampi, mutta kolmantena päivänä pitäisi kääntyä laskuun. Verna siis jäi ilman matkatavaroita tänne notkumaan, tappelukaveriksi. Ehkä huomenissa Pasi vaihtaa, sillä pitäähän pimu saada kouluun maanantaisksi. Moni kysyy, milloin kotiin. No eipä tuota tiedä, ensin menee ainakin viisi päivää nuo lääkkeet ja seurataan tilannetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti