ELÄMÄN SLOUGANEJA

Osastolla tulee vanhempien kanssa mietittyä sanoja ja sanontoja. Monet niistä aukeavat uudella tavalla, jopa satuttavat. Niin monella meistä on ollut ääneen lausuttuja toiveita tai salaisa haaveita. Lapsen syövän ja vakavan sairastumisen myötä ne aukeavat erittäin raadollisella tavalla. Pelottaakin siis enää liikaa toivoa mitään, sillä ei aina tiedä kuinka se toteutuu.
"Sitä saa, mitä tilaa". On ollut toiveita laatuajasta juuri tietyn lapsen seurassa, oravanpyörän hellittamisestä, elämänarvojen punnitsemisesta, työmäärän vähenemisestä, pääsystä Ouluun, jatkuvan ruuanlaiton ja passaamisen loppumisesta, vuosia mietteissä olleista asioista ja niiden toteuttamisesta. Näin niitä nyt aukeaa; on laatuaikaa lapselle, ei paina työkiireet, pakko löytää uutta perspektiiviä omille teoille, eipä tarvi enää kokata kun lapselle ei maistu mikään ja itsekin näykkii eineksiä. Nyt täytyy niitä elämänarvoja punnita rankemman kautta, tehdä rohkeitakin päätöksiä. Kuten meillä yrityksen myynti. Kuinka voimakkaita sysäyksiä tarvitsemme tehdäksemme asioita toisin, hyppämme oravanpyörästä.
"Kyllä sinä paranet". Kuinka joku ulkopuolinen voi tuon luvata, jos maailmanlaajuinen lääketiedekään ei sitä voi taata.
"Älä nuolaise, ennenkuin tipahtaa". Ei todellakaan uskalla laskea pienintäkään asiaa yhden kortin varaan. Älä koskaan suunnittele liikoja tai pakkaa tietyn tavoitteen mukaan. Itse ilmoittauduin kansalaisopiston kursseille, sillä kotijaksot olivat menneet suunnitellusti ja ajattelin sen olevan mahdollista. Kirpparirumbaakin laskelmoin pyörittäväni. Olinkin osastolla pari viikkoa ja sain perua kaiken. Katselin hoitokaaviota myös pitkällä tähtäimellä, nytpä kantasolusiirto ja uusi rankempi kaava sekoitti totaalisesti pakan. Älä koskaan tilaa taksia valmiiksi, tyhjennä ruokakaappeja osastolla tai pakkaa laukkuja liika valmiiksi kotiutusta suunnitellessa. Vain yksi näppy ja homma muuttuu eristykseksi.
"Mikä ei tapa, niin vahvistaa". Näinpä, toivottavasti selviämme tästä vahvoina ja hengissä. Kuinka vahvoiksi meitä tehdään ja miksi vahvuus pitää hakea oman lapsen kautta. Eikö vähempikin riittäisi. Eikö lapsella olisi oikeutta lapsuuteen, siis sellaiseen tavalliseen.
"Pikaista paranemista". Mikä on pikaista. Moni onkin kysynyt pitääkö Reetan vielä käydä joissakin hoidoissa tai tutkimuksissa. No pitää, ehkä vielä ihan muutaman kerran. Tässä ei ole kyse hampaan paikkaamisesta tai tikistä ohtassa. Kyse on elinkautisesta.
"Se annetaan, minkä jaksaa kantaa". Sepä siitä..
"Ota se loman kannalta, rentoudu". Melekonen loma, rentoutus. Kroppa on kyllä lamaantunut, mutta ei todellakaan rento. Ehkei meistä kuitenkaan kukaan tuollaista lomaa haluaisi. Tai ainakin minulla on lomasta hiukka erilainen käsitys. Ja rentoutumisestakin.