Tullessa teimme ruokaostokset jo Oulaisissa. Tavoitteena oli olla kotona kuuden maissa. Haimme koirat ja kissan hoidosta puoliliitäen. Haaveilin sohvasta, karpalolonkerosta ja syvästä helpotuksen huokauksesta. Teimme autossa jo tarkan suunnitelman, mihin mitäkin kassia viedään ja kuka tyhjentää minkäkin pussin. Suunnitelma oli loistava. Pihalla Kaino alkoi kieriskelemään ja kuonoaan hinkkaamaan. Luulin sen merkkaavan reviiriä. Sisälle alkoi ilmestymään turkooseja läikkiä. Tutkimme kengän- ja sukanpohjat. Paikallistimme aiheuttajaksi Kainon. Etutassu oli aivan turkoosi. Huomasimme myös koko kuonon olevan turvoksissa, suun turkoosin ja silmien muurautuneen lähes umpeen. Muutenkin sesse oli erittäin vaisu ja kömpi sängyn alle.
Siivosimme värijäljet lattioilta. Soitin hoitopaikkaan, mitä on mahtanut koira napsia. Muutaman puhelun jälkeen tulos oli vahavärit. Sitten eläinlääkäripäivystykseen pikapuhelu ja kohti apteekkia. Äkkiä kortisoonia kyypakkauksen muodossa kehiin ja perään allergialääkettä. Näytti uhkaavasti koira turpoavan umpeen. Lapset jäivät, kun minä lähin hakemaan lääkkeitä. Pian sain puhelun Reinon oksentelusta. Kun saavuin kotiin piti jouhevasti organisoida tilanne. Kiireellä tabletteja koiralle, siivoamaan oksennuksia, pesemään mattoja ja loppujen mattojen rullaus. Kaino kömpi sängyn alle turvaan ja Reino jatkoi oksentelua. Kaikki mikä tuli oli turkoosia. Näinpä relasimme siis mopin varressa koiran hengitystä seuraillen. Hälytin yhden systerin hätiin, toivoin tervejärkistä analyysia ja lämpötilamittausta. Toinen taas haki lisätietoa netistä. Isovanhemmat taas miettivät tullakko hätiin ja mitä tehdä.
Tällä hetkellä kotiintulosta on aikaa pian kaksi ja puoli tuntia. Tuloksena; Reinon seitsemän oksennusta, pestyt matot, useasti luututut lattiat ja Kainon lähes normaaliksi palautunut naamataulu.
Vaan enpä taas tiiä itkiäkkö vai nauraakko. Voiko kaikki olla näin monimutkaista?
Pasi oli polkenut sairaalalta majapaikkaan, aivan maitohapoilla, ollut nääs raskassoutuinen pyörä... Reetta oli saanut kaverin huoneeseen ainakin viikonlopun ajaksi. Silloin iskääkään ei pahemmin tarvita. Toisaalta hieno kokemus saada eka kertaa kämppis, kohtalontoveri.
Jotenkin tekisi mieli sanoa, huh! Meninkin sanomaan, nyt ratkesin! Reino nimittäin nappasi Tessan jättikorvapuustin, jota Tessa oli jemmannut koko illan. Siitäkös seurasi hysteerinen itkunaurukohtaus... Rauhallista loppuiltaa vain teillekin.
Empäs tiiä minäkään että itkisinkö vai nauraisinko... Tekisi mieleni tulla vain ja halata! Komentaa sinut sohvalle sen lonkeron kera ja sannoo että, annas kun mie hoidan tän! Mutta siihen ei minunkaan tietoni ja taitoni riitä tällä hetkellä... Toivoin puhelimessa siulle rentouttavaa iltaa kotona, ei vissiin olisi pitänyt sitä ääneen sanoa! Koeta jaksaa, nähdään pian!!!
VastaaPoistaJahas, että sellainen kotiintulo... Ei tietoakaan rauhallisuudesta, sohvasta ja lonkerosta. Ei olis pitänyt Katjan toivotella rentouttavaa koti-iltaa... kuka laitetaan vastuuseen tästä episodista?
VastaaPoista