KATEUTTA

Tällä hetkellä tunnen suunnatonta kateutta terveistä lapsista. Tunnen kateutta turhanpäiväisistä narinoista ja mitäänsanomattomista ongelmista. Olen kade ihmisille, joille suurin ongelma on kynnen katkeaminen, matonhapsut, huominen ostoslista tai hiussuortuvan asento. Niille, joiden elämän ongelmat ovat omalla tahdolla ja organisoinnilla korjattavissa. Olen kade niille, jotka saavuttavat tavoitteita. Olen jopa kade lapsille, joiden hoitokaaviot toteutuvat suunnitellusti. Sairasta. Voi kunpa joku voisi olla meillekin kade. Kade siitä kuinka selätimme ongelmat ja saavuttimme tavoitteemme aikataulutetusti ja suunnitellusti, hallitusti tahdonvoimalla, määrätietoisuudella. Tällä hetkellä meidän kohdalla kaikki on vain yhtä suurta epätietoisuutta ja kysymysmerkkiä. Olen kade perheille, jotka voivat asua yhdessä, elää ja touhuta. On välillä yhtä tuskaa asua erillään huolesta sykkyrällään. Olen kateellinen ihmisille, joilla on kevyt olo, ei huolia. Haluaisin välillä leijua keveissä mietteissä ja olotilassa. Olla vaan ja relata.
Saavuimme kotiin iltasella vajaan lauman kanssa. Pasi ja Reetta jäivät Ouluun. Tänään Reinomme täytti kaksi vuotta, pitihän sitäkin halailla ja onnitella. Aika siis kulkee eteenpäin vauhdilla. Oli taas itku silmässä, kun piti/sai lähteä kotiin. Onneksi Reetalla crp on kääntynyt laskuun, tänään 38. Jospa ne joskus sieltä tulevatkin kotiin... Neiti oli eilen ihan tohkeissaan, kun irrotti itseltään hampaan. Pelkäsin runsasta verenvuotoa, mutta nou hätä, hyvin hyytyi. Nyt heiluu toinen hammas. Toisaalta hyvä, kun ne lähtee antibioottikuurin aikana. Näin vältymme kenties hampaanlähdön aiheuttamalta infektiolta.
Nyt kelaan kateudet sängyn alle; rullalle, käärin pussiin, pistän laatikkoon ja laatikko vielä jeesuateipillä tiukasti kiinni. Kateus ei mielestäni kuulu luonteenpiirteisiini. Mistähän tuollainenkin oikku pääsi putkahtamaan, pois se minusta. Hus!