KOTIKOULUSTA

Reetalla olisi pitänyt kotikoulu alkaa jo marraskuun loppupuolella. Monien mutkien ja vastoinkäymisten jälkeen koulu ei ole vielä alkanut tänäkään päivänä. Tästäkös pimu pulttailee ja tuntee eriarvoisuutta. Haluaisi niin tehdä läksyjä kotonakin ja kokeita, ehdottomasti. Välillä ne tekevät Vernan kanssa läksyjä yhdessä. Moni tietty ajattelee, miksen minä opeta. No tähän on annettu erittäin selkeät ohjeet. Minun tehtäväni on olla lapselle äiti. Lapsi itse on koululainen ja koulutoimen kuuluu järjestää kotiopetus lapselle, joka ei sairautensa vuoksi voi koulussa kulkea. Piste. Ei minulla kyllä rahkeet riittäisikään opettamiseen, sillä tämä äidinkin rooli on hiukka rankalla mallilla tällä hetkellä. Kotikoulussa on myös korostettu sitä, kuinka opettajan täytyy olla tehtävään valmis. Vanhempien tehtävä ei ole pönkittää opettajan itsetuntoa , eikä toimia hänelle terapeuttina. Ope on ope, joka hoitaa koulunkäynnin lapsen kanssa. Jä äiti on äiti, joka hoitaa äidin velvoitteita. Monelle on todella vaikeaa kohdata vaikeasti sairas lapsi, mutta pitäisi muistaa, että sisällä on yhä sama lapsi kuin syksylläkin. Joskin suonissa virtaa paha ja kampaus on muuttunut. Jos lapsi on sinut itsensä ja tilanteen kanssa, miksi siitä tehdään ongelma. Eilen toin koululta Reetalle lankoja ja virkkuukoukun, käsityötä varten. Tehtävänä oli virkata ketjusilmukoita, niistä tehdään sitten pipotaulu. Nähtävästi Reetta tekee jättipipon, sillä silmukoita on jo kymmenisen metriä. Vernaa taas ei koko koukuttaminen jaksanut kiinnostaa. Onnistuuhan sama homma ilman koukkuakin, sormin, miksi siis käyttää tikkua joka on väännetty mutkalle?