TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

maanantai 31. tammikuuta 2011

HYVÄ KIERTÄMÄÄN

Olen täyttänyt itselleni antaman lupauksen. Olen käynyt luovuttamassa verta ja antanut näytteeni kantasolurekisteriin. Törmäsin myös moneen tuttuun reissulla, osa oli ottanut heittämäni haasteen vastaan ja lähtenyt mukaan. Mielettömän hienoa. Kiitos meille kaikille! Sain myös lukuisia kannustavia haleja ja taputuksia. Tänä pudotus-päivänä tekivät hyvää.
Neidin crp on selkeästi laskussa, tänään 28 eilen 38. Oikea suunta. Kenties loppuviikoksi kotiin. Myös koulu alkaisi tällä viikolla, sikäli mikäli neiti on maisemissa. Sentään jotkin asiat tuntuvat loksahtelevan oikeaan suuntaan. Eli nokka taas kohti uusia tavoitteita, vaikka välillä onkin vastatuulta niin me tarvotaan sitkeästi.

6 kommenttia:

  1. Mekin ollaan Jannen kans käyty usein verenluovutuksessa. Janne tosin useammin, kun mun veri on usein niin laihaa, ettei se kelpaa niille. Raja kun on se 125. En tiedä sitten tuosta kantasolurekisteristä, onko siihenkin sama raja hemoglobiinin suhteen?

    Terveisiä kaikille sinne täältä meiltä! :)
    t. Merja

    VastaaPoista
  2. Tänään tuli raja-arvona esille 125, en tiiä koskiko se molempia luovutuksia. Molemmista täytettiin omat lappuset ja tutustuttiin materiaaliin. Kantasolujutskat lähtee tyypitykseen ja tarvittaessa niistä tehdään lisätestejä ja kudostyyppi määritellään tarkemmin. Jos ei Reetalle, niin jollekin toiselle... Ikärajaksi kerrottiin 18-40 vuotta, kait minä tällä 41 läpäisin testin, nuorekas olemus nääs... Tiina

    VastaaPoista
  3. Voi Tiina sinä menet kovastikkin alle 40 mikäli ulkonäköä katotaan ;) Itte olin mielissäni kun Hb oli niinkin hyvä kuin 158, joten on kovastikkin aika luovuttaa verta sitä tarvitseville! Jännitin ihan turhaan luovuttamista :) Luuytimen-luovuttajan pitää olla perusterve, ikä niinkuin Tiina sanoi. Liittymisen esteet: huomattava ylipaino bmi yli 35, paino alle 50kg, runsas tupakointi(yli 20 savuketta/vrk) ja matala hemoglobiini( naiset alle 125 ja miehet alle 135) Luin viisaana luuytimenluovuttajan tietopaketista... ;)

    VastaaPoista
  4. Elikkäs muuten täyttys kriteerit, mutta hemoglobiini on yleensä joku 122, että alle jää. Harmi, sitä on vaikea saada nousemaan millään rautatableteillakaan. Paitsi hetkellisesti...

    VastaaPoista
  5. Minä yllätin itsenikin hurjalla hemolla, 152. Yleensä se on pyörinyt 130 huitteilla. Teimme kaverin kanssa analyysidiagnoosin; olen ollut niin paljon paikallani, jolloin verelläkin on aikaa sakeutua. Eli onpahan mistä kierrättää. Vielä vois olla sellainen rasvanluovutuspiste, rasvaimussa voisi napata vaikka 30 litraa juoksevaa... Tiina

    VastaaPoista
  6. Ai että oot paljon paikallasi... :D Tää akka ei taho oikein perässä pysyä ;)) Mutta toi rasvanluovutuspiste olisi LOISTOIDEA, täältäkin ois kovasti antaa myös sinne!! :D

    VastaaPoista