TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

maanantai 4. huhtikuuta 2011

PAINEKATTILA

Tohtori Sykerö, eli minä, pompin hyppykepilläni ympäriinsä tunnelmasta, tilanteesta, tilastosta ja tuloksesta toiseen. Boing, boing! Siellä se pomppii pompotettavana... Pompottajina on koko rakas perhe ja koko yhtälö. Lisämausteita soppaan nakkelee lääkärit, hoitajat, opettajat, askartelunohjaajat jne jne. En todellakaan taas tänään ole tiennyt kuinka pomppia. Kotiinpääsystä ei tullut mitään, jatketaan lääkkeissä täysi viikko täyteen. Eli huomiseen, näillä näkymin. Huomenna tankkaillaan ainakin tromppareita ennen kotiutusta. Crp oli tänään 10, ihana homma. Parempi kuitenkin vetää kuurit loppuun, ettei pilata kiireellä infektiota. Pasi järkkäsi muillekin muksuille jälleen lisäpäivän yhteiselon merkeissä. Tosin siinä vaiheessa kun paineet alkoivat kertymään ja äidin kaikkivaltias tyhmyys voimistumaan, meinasin karata. Taas tuli Tohtori Sykerö mieleen. Eikös sillä ole sellainen painekattila joka pihisee, sihisee, natisee liitoksistaan, pomppii ja kolisee. Siis ihan kuin minä. Joka liitoksesta kuuluu vinkuminen, vihellys ja puskee paineet höyrynä ulos. Siinä se vaan natisee ja paukkuu pääsemättä karkuun. Kyselinkin Pasilta oliko Sykeröllä sellainen vehje. Pasi kysäisi vain, siltäkö tuntuu? Taitaa tuntea akkapolonsa aika hyvin.
Tottakai Reetankin kiukunpuuskat osastopäivien jatkumisesta ymmärtää, mutta en aina haluaisi olla kohde. Huoneessa lenteli koulukirjat karjuen nurkkiin. Menin minne menin tai olin ihan paikallani niin narina seurasi. Tessa on kyllästynyt kerrostalossa asumiseen, täällä haisee. Osastollakin haisee. Äiti on tyhmä ja haisee. Kysäisin haiseeko aina siellä, missä Tessa on, ettei siis olisi neiti itse hajunlähde? Siitäkös pikkumurkku taas kimpaantui. Jatkoimme kokkausta ilman mitään, nyt vuorossa jauhelihakeitto. Fanny olisi halunnut puolestaan kinkkukiusausta, koskaan ei kuulemma saa haluamaansa ruokaa ja nälkäkin pistää huutamaan isoon ääneen.
Verna on ollut pääsääntöisesti tyytyväinen, mitä nyt välillä uppoaa ajatuksiinsa eikä näe eikä kuule. Reetalla on ollut loistava ruokahalu, kreikkalaista ruokaakin pitäisi lähteä lisäksi ostamaan. Aikansa syötyään tuumasi, hyvä ruoka parempi mieli. Totta, meidän sakkia ei nälkäisenä kuuntele kukaan.
Kävimme kasvitieteellisessä puutarhassa. Tytöt viihtyivät siellä loistavasti. Sitten ajoimme myös automuseoon. Nyt Fanny halusi ehdottomasti Pasin kanssa kiertelemään autoliikkeitä. Ihme idea tuokin, mutta saivat mennä.
Olimme Vernan kanssa aamuseitsemältä jo Reetan luona osastolla. Verna halusi ehdottomasti mukaani. Illalla Reetta soitteli minulle ja ehdotti, eiköhän jo lopeteta ja laiteta nukkumaan. Samalla hän rätkätti, ettei hänen ole aijemmin tullut noin sanottua. Taidan olla siis väsynyt, kun toinen silmäkin on jo kiinni. Yleensä se on äiti, joka puhuu puhelimessa vain joka toisella silmällä ja ehdottelee nukkumista. Toivottavasti saamme tämänkin päivän purkitettua ilman painekattilan räjähdystä. Josko huomenna olisi taas uusi päivä ja vaikka kotimatka edessä. Kenties... Ei passaa vielä kattilaa kiristäviä vanteita löysätä, mikäli jostain syystä paineisiin on huomenissa aihetta, syntyy pian pahaa jälkeä jos koko komeus poksahtaa... Boing, Boing! Pshhhh! Klonk, klonk!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti