TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

perjantai 15. huhtikuuta 2011

SEINÄMAALAUKSIA

Olemme eilen kävelleet Reetan kanssa asunnollemme ja aamulla takaisin. Matka kestää noin 20 minuuttia, ihan passeli. Osan matkasta olemme oikoneet sairaalan tunneleita pitkin. Maan alla on valtava verkosto ja sieltä pääsee vaikka ja mihin. Oma salaperäinen maailmansa monine risteyksineen, vehkeineen ja kuvineen. Aamulla meidän piti olla osastolla jo seitsemältä. Tunnelien seinissä oli upeita kuvia hevosista, lehmistä ja muista kivoista aiheista. Reetta ei meinannut joutua millään, sillä kaikkea piti tutkia ja kuvata.
Matkamme varella ja maamerkkinä on myös katolinen kirkko. Kerroin Reetalle aamulla, että täällä on monia kirkkoja, tässä on katolinen. Siihen Reetta unenpöpperöissään kysäisi, siis eikö ne muut ole katollisia? Hoksasitko, jos et niin lueppa uudelleen. Että piti taas nauraa moiselle lohkaisulle. Samoilla asioilla on monia eri merkityksiä.
Asuntomme on Sylvan omistama viihtyisä pikkuruinen perheasunto. Reetta sai viime yöksi ihka oman kauniin huoneenkin. Ensi yön Reetta viettää ainakin osastolla, seuraavasta ei ole vielä tietoa.
Olen viikon aikana jutellut Oulussa muiden vanhempien kanssa paljon. Yksi isä kertoi, että ihan jalat menevät veteläksi ja kylmää, kun kuulee mitä asioita 8-vuotias joutuu käsittelemään ja päättämään. Täällä kuulimme, etteivät pikkuaikuisetkaan osaa asioista päättää tai suhtautua niihin, asioihin mitä Reetta käsittelee ja päättää, kuuntelee ja oppii. On todella tärkeää puhua asioista, jauhaa niitä lapsen ymmärryksen tasolla. Yhä uudelleen ja uudelleen ja kuunnella. Toisaalta eihän 8-vuotias ota lapsettomuudesta samanlaista pattia kuin vanhempi. Onni sekin.
Näitä munasarjan pakastamisia täällä HYK:ssä on tehty vuodesta 1999, kyse on vielä tutkimuksesta. Mutta toivottavasti siinä vaiheessa kun Reetan lisääntyminen on ajankohtaista tutkimukset ovat myös pidemmällä. Nythän puhutaan vielä, kuinka alkiot saadaan aikaiseksi maljassa ainakin hiirillä. Ei vielä ihmisillä. Tuota Reetta nauroikin, sellainen keskustelu se, hiiristä ja viinirypäleistä. Tällä hetkellä otetut palaset on mahdollista istuttaa takaisin. Nyt tehtävässä operaatiossa Reetalta on poistettu puolikas munasarja, jäljelle jäi 1,5 munasarjaa. Ajattelen näköjään jo menneessä aikamuodossa, sillä laskujemme mukaan neiti on parhaillaan heräämössä.
Ennen takaisin istutusta tulee palanen tutkia hyvin, ettei se sisällä syöpäsoluja. Siis ettei niinkuin istuteta mörköä takaisin...
Sädehoidot tuhoavat munasarjat, 9:llä kymmenestä. On siis olemassa yksi tyttö kymmenestä, jolla annettavat paukut eivät tuhoa. Kukaan ei voi sitä tietää tai mitata ennakkoon. Voimme jotain päätellä murrosiän alkamisen perusteella munasarjojen toiminnasta. Tarvittaessa hormoonit sivellään vatsaan, sitä ei kuulemma saa iskä tehdä, muuten isälle alkaa kasvaa tisut!
Eilen saimme myös paskauutisen, sillä 8.3 oaloitettu raju c-bloggi ei ole purrut lainkaan. Jäännöstaudin osuus oli yhä sama 0,04. Ensi viikolla aloitettava hoito, viedään a-bloggina, sillä sen version lääkkeillä on ollut suurin vaikutus kyseiseen lukemaan. Hiukka hermostutti, mutta kuulemma ihan yleistä näissä hoidoissa. Lohduttiko se sitten, en tiiä. Olisi niin kiva olla jo nollilla.
Kaikessa tässä tietoviidakossa uiskentelemme mielestäni ihan levollisin mielin. Ulkona on kaunis sää ja olemme kävelleet joutessamme pitkin merenrantaa. Koko alkukesä meren äärellä, kaupungin sykkeessä... Kait siitä pitää alkaa jotain positiivisuuskiksejäkin repimään. Ihanat puitteet, mutta harmittava ja raskas syy.

1 kommentti:

  1. Moikka pitkästä aikaa!
    Meilläkin on täällä ollut lasten kanssa kaikenlaista hästäämistä, enkä ole oikein täällä käynyt. Te ilmeisesti olette nyt Helsingissä...Kovasti voimahallauksia täältä!
    On se kuitenkin tosi hienoa, että pääsee juuri niihin hoitoihin mitä tarvitsee!
    Me lähdemme Venlan kanssa huomenna jalkapalloturnaukseen Vaasaan- lähtö klo 5. aamulla :(
    Toivotaan lämpimiä kevät ilmoja teille ja meille!

    VastaaPoista