Ulkona sataa räntää sakeasti, aamulla olo oli suorastaan uitettu, kun osastolle pyöräilin. Olo on yhtä sakea, siis kyllä ihminen tarvitsisi aurinkoa käynnistyäkseen. Nukuin yön, mutten kuitenkaan lepoa saanut. Aamulla olin valmiiksi poikki. Alkaa tämä reissulaisen elämä kuluttamaan.
Palasimme osastolle monta kokemusta rikkaampana. Neidille aloitettiin suunnitellusti a-bloggi maanantaina. Viitenä päivänä menee kaksi eri sytostaattitippaa, siihen lisäksi nesteytys ja virtsarakonsuojalääkitys. Launataina piikkinä ja sitten suunnitelmat ovat tämän hoidon osalta lusittu, katsotaan kuinka kunto kestää ja mistä itsemme löydämme.
Reetalla on pitkästä aikaa kämppis, samanikäinen kaveri. Ihana kuulla hörinää ja rätkätystä huoneesta , jossa molemmilla on rankat paukut tippumassa. Kuinka tärkeä on huumorinkukinta meille itse kullekin. Onneksi meitä samanhenkisiä vanhempia on täällä taas lauma, jolloin läppä lentää ja nauru raikaa. Komiikkaa aiheuttaa laitostuminen ja uupumus. Olen pystynyt "lähes" korvaamaan lääkärit, sillä eihän siihen tarvita kuin valkoinen liehuva paitapusero, lappu rintaan ja stetoskooppi kaulaan. Kyllä napsahtelisi paljon kotiutuslappuja. Välillä olenkin ollut lääketieteen asiantuntija tällä viikolla, ihan oikeasti. Helsingin keikasta minä olen raportoinut sekä lääkäreille, että hoitajille. Myös tiedonsiirto on ollut vastuullani; nippu epikriisejä käsilaukussani perille toimitettuna. Hoitajat kyselivätkin kuinka reissu meni, maailmannaisina vastasimme aikaeron yhä tuntuvan. Oli aikas hitaita katseita, kun he asiaa sulattelivat... Reissu oli siis tarkkaan aikataulutettu, rankka, uuvuttava, mikäs ihme jos aikaero sitten tuntuu kun palaamme oman osaston rytmeille.
Reetta on hoitojen ohessa tehnyt helmiä, pelannut, askarrellut, hullutellut, opiskellut ja viihtynyt. On todella ihana asia, että Reetalla pilke säilyy silmäkulmissa kaikessa tässä pyörityksessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti