TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

lauantai 12. maaliskuuta 2011

HÄLÄPÄTIHÄMMÄÄ

Makasimme kaikki kolme kaulakkain sairaalasängyssä ja katselimme Rölliä. Pidimme kaikki vanhoista Rölli-elokuvista. Röllillä on oma filosofiansa. Miltä kuulostaa esimerkiski se, että linnut osaavat lentää, koska ottavat itsensä keveästi. Rölli ei tahdo aina muistaa rooliaan olla pelottava ja ilkeä, väkisellä meinaa lipsahtaa kiltteyden puolelle. Nauroimme ääneen koko tunnin filmin ajan ja hoitajat taas nauroivat meille. Harvemmin kuulemma on kolme nauravaa ihmistä sairaalasängyssä. Filmi oli vuodelta 1986, ilman turhia tehosteita. Loistavaa katsottavaa nykylapsellekin.
Häläpätihämmää häpäti hää, hämmää häpäti hää.
Kokosimme muutaman sata palaa palapelejä tänään ja tytöt pelasi kaikilla vekottimilla. Tytöillä meni  välillä käsirysyn puolelle, Fanny kuulemma pyörinyt jo liika pitkään sairaalassa, kommentoi Reetta. Ehdotin sellaista nyrkkeilijöiden tuijotustaktiikkaa, jolloin vastustajan kantti testataan. Pelkkä ajatuskin tuppisuuna tuijottamisesta alkoi naurattamaan, siihen se sitten ratkesi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti