...neljän tytön äiti on, vaimo Pasi-miehen. Tsa damppa damppa dapa daa.... Tuo meijän äiti on just tuollainen, Hulda Huoleton. Reetta selitti uudelle kaverilleen sairaalassa, kun lauleskelin itsekseni ja heitin tyhmää läppää lapselleni. Mikäpäs siinä, vedetään loppupäivä Huldana onpahan leppoisa rooli. Sain aamulla naamiaispaineet ulos kirjoitettua, taas on puhdas pöytä tämän päivän seikkailuille.
Reetan verikokeet otetaan seuraavan kerran maananataina, edelliset otettiin torstaina. Kaikki perinteiset veriarvot ovat kuulemma loistavat, kuin terveellä. Nythän seurataan niitä maksa-, munuais- ja hyljintälukuja. Haetaan balanssia Oulun koneilla, koska arvot saattavat pikkaisen heittää eri koneilla tehtynä. Haetaan kotiutusannoskokoja lääkkeille ja luodaan omat seurantakaaviot asioille. Viikoittain tulee siis sairaalakäyntejä, Helsingissä kuukausittain, verikokeita kotona kaksi kertaa viikossa. Eli rytmitys on aika selkeä. Siihen kun lisätään viikoittain kolme kotikoulutuntia niin huh, aikataulut ovat napakat.
Oulun vedessä on tunnetusti paljon klooria, se maistuu myös. Nyt kun olemme olleet täällä muutaman päivän Reetan iho on alkanut oirehtimaan. Pientä röhelönäppyä kyljissä ja selässä. Käänteishyljintääkö, muutako, vaiko veden muutoksesta johtuvaa. Kukapa sen osaisi kertoa. Eli nyt seurataan, vähennetään suihkukäyntejä ja rasvataan hurjasti. Itsellä hysteria kuplii huolettoman kuoren alla, pulpahtelee.
Viime yöksi lykkäsin itselleni sellaisen moottorinostolavakippisängyn Reetan sängyn viereen. Nyt viikonloppuna täällä on todella tyhjää, joten en jaksanut raahautua minnekkään. Löytyi myös vapaa sänky. Aikaisemmat yöt nukuin Reetan selän takana. Laitoin töpselin seinään, tyynyn jalkopäähän. Ilmeisesti ajatuksena oli, josko latautuisin yön aikana. En nimittäin keksi mistä muusta syystä sen kytkin verkkoon. Olisihan se hieno keksintö, äitilataamo. Töpseli seinään, yöksi selälleen ja aamulla olisi täynnä uutta virtaa. Yksi hoitaja tosin tuumasi, ettei minua tarvitse latata... Kuulemma virtaa näyttää ja varmaan kuulukin olevan ihan tarpeeksi.
Eilen illalla Reetalle iski kauhea koti-ikävä. Itki itsensä pahkuroille, silmät turvoksiin. Naama muuttui siis punaiseksi, lämpö nousi 37,7 asteeseen valtavasta tohinasta, suihkusta ja väsystä. Se taas aiheutti paniikkia, ettei olisi kuumetta, luokiteltaisi kuumeeksi. Oli kovan työn takana saada jonkin sortin balanssi ennen nukahtamista. Onneksi sain pitää omasta sängystäni käsin kädestä kiinni ja niin homma rauhoittui. Aamuun saakka nukkui levollinen lapsi, joka yölläkin minua siveli. Mutta miten aina osaisimme oikein tulkita ja nähdä aiheuttajat. Mikä on todellinen syy ja mikä seuraus. Olimme helisemäsä tempperamenttiemme kanssa ja savu nousi. Pasille kun soitin niin diagnoosi oli koti-ikävä. Kun asioita voi nähdä etäämmältä se on monta kertaa helpompaa, jotenkin itsestään selvää. Lähellä sitä itsekin menee kiukkuun mukaan näkemättä kiukun taakse. Mielestäni on ihan hyvä vähän aikaa latautua ennen oikeaa kotiinpaluuta, sillä minulla pitää olla annetavaa ja jaksamista muunkin pesueen suhteen. Voin vain kuvitella kuinka paljon kaikilla onkaan tarinaa ja halipulaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti