PUUHAMAA

Reetalla riittä touhua. Taukoamatta, joutenolosta ei tietoakaan. Olemme tehtailleet joulukortteja, tosin vain yhtenä päivänä. Reetta on leiponut muffinsseja ja tänään suklaapiirakkaa. Tehnyt lättyjä. Pelannut, askarrellut, käynyt koulua, saanut uusia kavereita, uusia kämppiksiä, kohtalontovereita. Tämänpäiväinen lääkärinkierto oli kuulemma vedetty keittiössä, essua nostaen, ilman äitiä. Kaikki näyttää hyvältä, jatketaan.
Olin muutama päivä sitten kaupungilla. Kun olin palaamassa osastolle muistin tulijaiset, sain poistumisluvan vain mikäli tuon sellaisia. Hattu tyhjänä sitten keksin ostaa lapselleni upean petroolinvärisen strutsinsulkaisen pölyhuiskan. Reetta katsoi minua hiukan alta lipan. Siis tuotko sinä lapsellesi tuliaisena pölyhuiskan, mitä ihmettä minä tällä teen! Sitten sellainen äitiontosityhmä-ilme. Melkein minullekin iski morkkis, enkö ajatellu yhtään. En nähtävästi, tarpeeksi ainakaan. Kuulemma keskustelumme ja pettymys olivat kuuluneet kansliaan saakka. Osa hoitajista olivat täysin samaa mieltä Reetan kanssa, tosi tyhmä tuo sun äiti. Eihän moisesta voi kuin suuttua ja loukkaantua. Mutta kas kummaa, pölyhuiska kulki koko illan mukana. Keksimme sille liki sata tai ainakin kaksikymmentäkolme erilaista käyttötarkoitusta. Tässä muutama; kännykkäkoru, kissaleikitin, kaulakoru, päähine/hattu, joulukuusenkoriste, pölyhuiska, pullasuti jne... Eilen neiti keksi varteen liimata hilettä, nyt se on siis myös hienosteleva ja bling bling. Nyt on myös vanhempien keittiössä pölyt saaneet ikkunalaudoilta kyytiä, samoin pianon alla olevat pinnat. Sillä on kiva myös sivellä kaljua.
Keksin hädissäni myös arkisen siivousidean. Laitoin päähäni naamamaskin, silleen narut korvien alle ja maskiosa hatuksi, käteen siniset kumihanskat ja käteen pölyhuiska. Niin minä sitten rooliini uppouduin ja huiskuttelin kanslian ikkunoita puhtaaksi Reetan vieressä nauraen. Kas kummaa, en taaskaan ajatellut tarpeeksi pitkälle, sillä touhujani seurasi myös suhteellisen uusi lääkäri. Ilme oli aika epäsukoinen, pitääkö hälyyttää apuvoimia vai selviääkö tuosta nauramalla. Puna levisi naamalleni, kaulallekin. Ehdotin kotiutuspapereiden kirjoittamista, josko se olisi paras resepti tähän tapaukseen.
Jälleen Reetta nauroi aivan räkänä, äiti miten tuollaista voi käydä. Hävettääkö? No hiukan häivähdys häpeää vilahti mielessäni...