KÖRÖ KÖRÖ

Tänään saamme ambulanssin kyytiä, starttaamme yhdeksältä kohti Oulua. Edessä on aika sitkeät tunnit, mutta lähdemme riemusta kiljahdellen.
Lyppivastauksia saimme odottaa minuuttia vaille kahteen saakka eilen. Lennosta puristin tiedon lääkäriltä; "hyvältä näyttää, pääsette huomenna lähtemään". Nuo sanat riittivät huikeaan huojennuksenn tunteeseen ja onnenväreisiin. Lääkäreillä alkoi eilen kokous kahdelta, lääkärikierron ja kokouksen välissä he kävivät labrassa solut laskemassa. Näin viime tippaan kaikki meni, tämä tieto riittäköön tässä vaiheessa itsellekin. En tiedä sen enempää, mutta en tarvitsekaan nyt muuta tietoa. Mikäli jotakin häikkää olisi ollut, emme olisi saaneet poistumislupaa.
Mikä on tämänhetkinen tunne? Huojentunut, väsynyt mutta erittäin onnellinen. Emme haluaisi koskaan näissä asioissa palata takaisin. Samalla olo on syyllinen, kun niin moni joutuu jäämään. Monien keikka kestää kuukausia, miksi meille suotiin lyhyempi reissu. Toki muihin luo uskoa nähdä yksikin onnellinen tarina, täältä on siis mahdollista päästä pois muutenkin kuin jalat edellä. Rankasti sanottu, mutta täällä elämän pudotuspeli ei ole todellakaan reilua.
Eilen kun viimeinen saimme jännitetyn ja odotetun vastauksen iski totaalinen lamaannus. Vähän aikaa sain kippuroida valtavan päänsäryn kanssa ja vain puhallella. Lopulta saimme pakattua Reetan kamppeet, kummasti oli taas kertynyt pussi poikineen. Emme olleet uskaltaneet pakata mitään valmiiksi, kaikki odotti vain tulosta. Hoitaja sanoi, ettei usko lähtöömme ennen kuin perävalot vilahtaa, "päästiinpä, huh". Mutta näinhän se menee. Itse kävelin illalla syömään valkosipulietanat, yksi tavoite saavutettu. Olen etanat ansainnut. Illalla pakkailin ja nyt aamun olen siivonnut ja pyörinyt epäuskoisena tässä kämpässä.
Nyt siis Ouluun, mitä sitten. Ei mitään hajua. Meille riittää tämäkin tärkeä askel. Jälleen on yksi puolapuun askelma otettu, hitaasti askel kerrallaan.
Tästä tulkoon hyvä päivä! Laskelmieni mukaan +33. Körö, körö, täältä tullaan uusi elämä!