Reetan huone alkaa vaikuttaa yhä enemmän puuhamaalta, kuin sairaalahuoneelta. Tänään kattoon on ilmestyneet renkaat, joissa voi roikkua. Kaapin ovenkahvoissa on kiinni koripalloteline. Löytyy jumppanauhaa, palloa, vehjettä yhtä jos toista. Reetta pelaa, äiti pelaa, hoitajat pelaa. Vedimme tuossa rantapallolla lentopalloa liki tunnin ajan. Lähdin happihypäkälle keittiöön, sillä lämpötila on noussut jälleen todella kovasti. Reetta nauraa, juoksee, hörisee ja päästää höyryjä ulos liikkumalla.
Olen analysoinut omaa väsymystäni ja kaikkea vihaa, mitä mielestä puskee. Kaikella on aikansa, paikkansa ja niille on annettava tilaa. Kyllä se siitä taas ohi menee. Ilmeisesti normaalitkin ihmiset tuntevat vastaavia tunteita, meikäläisellä ne tunteet ehkä korostuu näissä oloissa.
Päivän arvot keikkuvat suurin piirtein ennallaan, trompparit on kuitenkin jo yli 200 ja crp laskenut 6:een. Näillä mennään. Kaikki menee kuulemma niinkuin pitääkin. Eli olkaamme tyytyväisiä.
Pääsin asunnolle, kastuin jälleen likomäräksi. Miten se sadekuuro saakin minut joka ilta kiinni, aina samalla loppusuoralla. Reetta odottaa niin kovasti huomista, sillä saa vieraita. Oulusta on kaksi hoitajaa tulossa moikkaamaan. Omia tuttuja!
Tänään Reetta on tarjonnut kahvihuoneessa leipomiaan pikkuleipiä. Olivat kuulemma hyviä, ainakin muilta vanhemmilta saamamme palautteen mukaan. Minä olen ollut sanansaattaja ja pikkuleivän kantaja, vietinviejä.
Tänään Reetalla on maksansuojalääkkeet muuttuneet vain kahteen kertaan päivässä; aamuin illoin. Samalla menee nesteytys, noin neljä tuntia vuorokaudessa. Muuten neiti on letkuista vapaa, sekös vasta on ihanaa. Suun kautta menee siis kourallinen, kolmesti päivässä. Sitkeästi Reetta tsemppaa itsensä nielemään aina lisää ja uutta tabua.
Sain juuri puhelun neidiltä. Huomenna minun kuulemma pitää tehdä mureaa ja mehukasta lihaa, karjalanpaistia. Ruokahalu on ihan hyvä ja nesteitä menee suun kautta 1300-1800 ml/vuorokausi. Lääkkeistä vähennettiin yksi joka toiselta päivästä, koska se laskee neutrofiilejä. On kuulkaas melkoista tiedettä. Onneksi kenenkään lääkärin ei tarvitse yksinään asioista, hoidoista ja lääkityksistä päättää, vaan se tehdään ryhmässä palaveeraten. Tänään sain myös lisätietoa tulevasta lypistä. Voi veljet, kuinka paljon siinäkin on erinäisä jännitettäviä asioita. Tästä pinteestä ei todellakaan noin vain yhtään irrottauduta.
Kotipuolessa kuuluu jylläävän monia eri pöpöjä. Miten voin edes kuvitella, että uskaltaudun Reetan kanssa ulos kammiosta viikkojen jälkeen. Entäs lentokone, mikä pöpöpesä. Tällä hetkellä olemme täällä turvallisin mielin, emmekä märise yhtään kotiinpääsyä. Emme halua altistaa ketään, varsinkaan Reetta millekkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti