Viikkojen aikana on sattunut ja tapahtunut paljon. Aivan ilmanaikaisia, mutta mieleen piirtyneitä asioita.
Helsingissä sairaalan nurkalla kasvaa tammia. Useina aamuina sain seurata oravan tammenterhojen keruuta. Juttelin kurrelle, seurasin ja kuvasin sitä. Kuinka ketterästi valtava tammenterho suussa se kipitteli oksalta oksalle, samalla se ääntelikin minulle. Reetan kanssa sitten kuvia katselimme kännykästä.
Villiviinit saivat upean punaisen syysvärin. Matkalla tajusimme ruskarajan olevan jossakin Pyhäsalmen tietämillä. Maisema muuttui värikkäämmäksi. Ouluntullin kohdalla on Oulun vaakuna siltapalkissa. Kun se ohitimme, alkoi Reetta tuulettamaan. Olemme Oulussa, jesss!
Vanhempien olotilat vaikuttavat samalla tavalla käyttäytymiseen olemme sitten missä päin maata tahansa. Monia kahveja on keitetty ilman pannuja, ilman pööniä, ilman suodattimia, niin ja ilman vesiä. Eilen yritin tehdä Reetalle nakkikastiketta, samanlaista kuin isä tekee. Ensimmäinen versio oli klimppisoppaa, eiku roskiin. Seuraavan version valmistamista yksi isä vierestä seurasi, mitäköhän tuosta tulee. No ei siitä tullut yhtikäs mitään, se jotenkin ryytyi ja hyytyi jälleen roskikseen. Valmistin myös erittäin haastavaa pussiperunamuussia. Lämmitin veden ja maidon kattilassa. Kun hämmensin sekaan perunamuussijauhetta, se meni lievästi ohi ja tulikuumalle hellalle. Syntyi kipinöitä, poksetta ja käryä. Mutta muussista tuli ihan hyvää. Näinpä Reetta söi sitten nakkeja ja muussia. Olin kuulemma eilen lämmittänyt nakitkin, en kyllä yhtään muistanut sellaista tehneeni...
Olen siis yöpynyt täällä osastolla, ollut kuin kotonani. Sen nimittäin kauhulla aamulla tajusin. Haahuilen yöpaidassani, neuletakissani ja villasukissani tukka sekaisin. Kunhan muistaisin muita peruskäyttäytymissääntöjä; kuten ei julkista piereskelyä, vessanovi lukitaan ja ei saa hoilata mitä sattuu. Aamulla vihjailin Reetalle meneväni huoneessa olevaan istuttavaan kylpyammeeseen aamupesulle. Alkoi neiti hitaasti katsomaan, ajattele nyt vähän. Äiti.
Olen myös tajunnut muutaman kerran unohtavani virutuksen suihkussa. Siis vetelen suihkusaippuat kroppaan ja poistun suihkusta. Siinä kun pyyhkeeseen kuivailen itseäni olenkin tajunnut olevani vielä ihan vaahdossa. Eiku takaisin suihkuun. Reetallekin on käynyt ihan samalla tavalla. Kaikesta tästä päätellen alan olla aika laitostunut tapaus.
Niin ja nyt paluumatkalla Helsingistä soittelimme Pasin kanssa. Pasi ehdotti, että pysähdymme Leskelässä pysäkillä ja he tulevat moikkaamaan. Näinpä annoin mieskuljettajalle tomeran komennon auton takaa; sata kilometriä ennen Oulua pysähdymme pysäkille pussailemaan. Kuski pyysi hiukan selventämään, raukka luuli että hänen pitää... Enhän hoksannut asiaa perustella ennen komentoa. Näinpä Pasi ja Tessa ajelivat pikaisesti katsomaan meitä, vaihdoimme kiihkeät suutelot ja jatkoimme matkaa. Ja suhde toimii!
Ostin itselleni viikko sitten sellaisen syvän petroolin värisen laukun. Yhtenä aamuna tajusin tarvitsevani samanväriset kengät. Eilen kävin neljässä kaupassa, eikä missään petrooliin vivahtavaakaan. Kaikki on perus mustaa, harmaata ja ruskeaa. Voi väritön kansa, onko kaiken pakko olla väritöntä. Josko tuunaisin jotku perussaapikkaat petroolinvärisellä krakelointimaalilla. Vähäkö tulisi persoonalliset.
Reetta on pienen ikänsä tanssinut, varpaillaan, balettia. Neiti on aina haaveillut balettitossuista. Tajusimme Helsingistä löytyvän helpommin tarvittavia liikkeitä. Neiti netistä minulle jälleen liikkeen ja osoitteen katseli. Aikomuksena oli pyörähtää siellä maanantaina lypin aikana. Lähdin siis ilman karttaa suhaamaan pyörällä, sade yllätti ja hiukan eksyinkin. Tilasin itselleni taksin, kerroin olevani pyörällä liikkeellä. Kuulemma saattaisi mennä tuntikin kunnes kyseinen tilataksi vapautuisi, joka suostuisi pyörää kuljettamaan. Sisuunnuin ja polkaisin jälleen matkaan. Lopulta löysin takaisin sairaalalle ilman tossuja. Tilasin jälleen taksin ja ajoin lähes sinne mistä juuri tulinkin, olin siis muutaman sadan metrin päässä kohteesta. En siis ole kuitenkaan ihan toivoton. Taksikuski antoi minulle turistikartankin, jotta osaisia paremmin. Kannatti ottaa, olimmehan jo lähtökuopissa. Tanssitarvikeliikkeessä sain tuntea olevani tyhmä. Myyjä kysyi kauanko lapsi on tanssinut. Sanoin aloittavan tänä iltana ja annoin paperille piirretyt jalankuvat mitattavaksi. Sanoin haluavani kärkitossut, satiiniset ja oikeat. Eipä myyty, pitää aloittaa harjoitustossuilla ja siirtyä kärkitossuihin vasta vuosien kuluttua. Samaan aikaan neiti olikin jo leikkaussalista saapunut ja soitteli minulle. Pienoinen raivari iski, kun kerroin ettei minulle myydä kärkitossuja. Onneksi löysin poistokopan, josta valistin persikkaiset sellaiset. Ostin ne niinkuin väkisellä vaikkei niitä olisi myyty. Mielestäni Reetta oli kauan haaveilemansa oikeat balettitossut ansainnut, ihan sama vaikka ne päätyisivät kukkaruukuiksi tai kaapin pohjalle. Pääasia, että niillä saa fiilistellä ja tehdä ne jalassa venytyksiä. Helsingissä oli balettia harrastanut hoitaja, joka antoi lyhyen oppimäärän nilkan asennoista ja liikkeistä. Reetan naama on kuin naantali ja ryhti loistava kun tossuillaan astelee. Lapsi on tossunsa ansainnut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti