Kello on siis yhdeksän torstai aamuna. Katselin äsken tilastoja, tälle aamulle kävijöitä on ollut jo pitkästi toista sataa, huikeeta. Mitä ilmeisemmin eilinen konsertti iski teidänkin tajuntaanne. Mitäköhän meille kuuluu. Tuollaistako se on. Niin tällaistahan tämä, täällähän me. Tätä elämme, täällä asumme ja tätä koemme. Oliko karua katsottavaa, karua kuultavaa. Haluaako siltä sulkea silmänsä, kuvitella jotakin muuta. Eihän tuollainen voi meidän lastamme kohdata, meidän perhettämme. Siellä on vain sellaisia jotka ovat toimineet jotenkin väärin, sairauden hankkineet, teoillaan ansainneet. Mutta kun se kupla saattaa puhjeta missä idyllissä tahansa. Kenen kohdalla tahanasa. Muistammeko olla kiitollisia siitä, että kyse on vain flunssista ja korvatulehduksista. Herättääkö tämä sääliä, voivottelua, kauhua, paniikkia. Hyvä, mikäli herättelee. Jospa saisimme kaikupohjaa tälle todellisuudelle. Tämä voi olla kenen tahansa kohtalo.
Olen mitä ilmeisemmin ilkeä, katkera, vihainen, suora , ivallinen, teatraalinen, realisti, rohkea, tyhmä ja raaka. Mutta lastensairaala ja syöpäosasto on aika raaka paikka, todellisuutta valitettavan monelle. Herätyyyys! Kaikesta huolimatta aurinkoista syyspäivää kaikille!
Jep, jep Minna. Todella hehkeeseen törmäsitkin... Sillä intialaisen päähieronnan jäljiltä olo on lievästi sanottuna vanutettu. Kiva oli törmätä myös. Jaksuja teillekin.
Me
Olipas kiva nähdä sinut myös ihan livenä :) Kirjoitus saa paremmin "kasvot" ja todella on sinunnäköistä tekstiä :)
VastaaPoista