Olen sokeutunut tähän vauhdin hurmaan niin etten ole koneellakaan käynyt. Milloin lie viimeksi... Ainakin huolestunutta viestiä alkaa pukkaan kännykkään ja välikäsien kautta. Lyhyesti; meillä on kaikki ihan hyvin. Äläkää hermoilko, joko rauhoitti.
Aamusella laskeskelin, että olemme keskiviikossa ja syyskuun päivät alkavat olla kalenterissa vähissä, sinneppä vilahti sekin kuukausi. Olemme Reetan kanssa Oulussa. Iholle on pukannut käänteishyljintää aika rajustikin. Mutta selvennettäköön vielä, se on odotettua ja leukemian hoidossa toivottuakin. Hyljintää seurataan iholla, suolistossa ja maksassa. Tällä hetkellä iho on ainoa joka oireilee, kakka on yhä rusettikakkana ( kiinteää pötköä ja taipuisaa... tuoksukin ruokavalion mukainen...) ja maksa-arvot hyvät. Tänään ei edes kokeita ole otettu, verenkuvaa harvakseltaan. Nyt seurannassa ovat siis maksa-arvot ja muut käänteishyljinnän mittarit. Käsittääkseni ensimmäiset 100 päivää menee akuutin hyljinnän piikkiin ja sen jälkeen kroonisen. Eli sataan päivään meillä on vielä noin 60 jäljellä. Me siis olemme todella aikaisessa vaiheessa jo näinkin pitkällä. Eli eipäs hoppuilla ja kiireellä pilata.
Ehkä kotiudumme huomenna muutamaksi päiväksi. Toki lähtökuopat on kaivettu ja jokainen lisäpäivä on sairaalassa tympeä. Reetan kunto on siis loistava, vauhti kova ja niiden puitteissa kotiinkin tekisi mieli. Mutta nyt ihoa seuraillaan, voidellaan vaseliiniparafiiniseoksella ja sunnuntaina annettiin paukku solumyrkkyä tasaamaan käänteishyljintää. Sen tosin itse jo perjantaina ehdotin ja sunnuntaina siihen päädyttiin. Vähäkö teki mieli tuulettaa, muistattekos minkä hoidon määräsin jo pari vuorokautta sitten lapselleni... Tämä asia tuli jo Helsingissä esille, eli oli odotettavissa ja yksi selkeä hoitoon kuuluva seikka. Ei siis tullut yllätyksenä. Äiti on kuulemma ihon seurannassa paras asiantuntija, yritän olla rehellinen itselleni, lapselleni ja hoitohenkilökunnalle. Vaikea rooli olla se asiantuntijakin, jonka sana painaa paljon. Mielellään sanoisi lähes oireeton ja kotiutetaan... Mutta ei passaa lipsua. Tästä syystä minä jatkan täällä ja Pasi muiden kanssa kotosalla. Sillä Pasihan ei ole ollut mukana kuukauteen, joten vaikea heittäytyä asiantuntijaksi. Mutta mennään näin, ei haittaa.
Sunnuntaina kotiväki kävi täällä Tessaa ja elikoita lukuunottamatta. Ovelia virneitä naamoilla pitkän tauon jälkeen. Mutta niin se yhteinen sävel vain löytyi heti.
Nyt pukkaa taas kiirettä, istahdan taas sopivan paikan tullen kirjailemaan teille tarinaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti