Kotoa saapui todella tärkeä postilähetys. Siellä oli muun muassa sellainen limanuljaskainen, puristeltava, ruma, inhottava ja haiseva hajuhemmo. Meidän Vernan ehdoton lemppari. En tiennyt asiasta ja Reetta pyysi katsomaan lähempää. Sitten muutama napakka puristus ja sain hajut naamalleni. Mitä lie löyhkää, aloin aivastelemaan ja pärskimään kovasti. Reetan kädetkin haisivat pitkin päivää. Lääkäriäkin Reetta pyysi lähemmäksi katsomaan, sitten riiviö turskautti hajut vasten kasvoja. Lääkäri pärski ja puisteli päätään. Käski pistää tiukasti pakettiin ja pitää sen siellä. Sillä liekö moiset mömmöt aiheuttaneet röhelöistä näppyä kaljuun. Voi tuota lasta, kiusaa lääkäreitäkin ja nauraa rätkättää päälle.
Samaisena iltana Reetan päähän ilmestyi kolikon kokoinen punertava laikku, sinne röhelöiden sekaan. Sitä kävi hoitajat analysoimassa, kirjaamassa ja mietittiin pitäisikö päivystäjän tarkistaa. Reetta lähti iltasuihkuun ja sitten minulla välähti. Kysyin oliko päässä ollut kiinni imukuppikameli, oli kuulemma. Siis se laikku ei ollut käänteishyljintää tai iho-oireita vaan imukupista tullut imujälki, fritsu. Juoksin kansliaan helpottuneena kertomaan oivalluksemme, siitäkös nauru raikasi. Potilaskansioon tuli merkintä; imukupin aiheuttama fritsu ei sen vakavempaa. Muuan kaveri Oulussa tuli kerran kotoaan samanlaisen jäljen kanssa. Pikkusisko oli iskenyt imukuppinaulakon otsaan. Onneksi muistimme moisen ja löytyi selitys, tosin koominenkin sellainen. Mitä kaikkea siis voikaan eristyksissä sattua ja tapahtua?
Joulukorttibisnes kukoistaa, eilen Reetta möi kerralla 50 korttia. Pikkasen meinasi hymy olla leveä, kun systereille leuhkien soitteli ja asiasta kertoi. Jälleen olen työjuhtana ja apuna, neiti määrää tahdin. Teemme yhteistyötä, sarjatyötä ja pakkotyötä. Mutta hauskaa ja kaunista, onko muulla väliä.
Nyt polkaisen siis kohti sairaalaa pesemieni puhtaiden vaatteiden kanssa. Sen jälkeen teemme päätöksen poljenko kohti kirjakauppaa. Tajusin tarvitsevani myös petroolinväriset kengät...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti