Aloitin aamuni valtavalla ikävällä ja syyllisyydellä. Huippulukemia tuli myös avuttomuus-asteikolla. No, nyt sieltä on taas nokka kohti kestohankia. Teki nimittäin todella hyvää lenkkeillä koiruukisen kanssa, saattelimme Vernan kouluun ja jatkoimme upeassa luonnossa.
Aamulla olenkin miettinyt, miksi niin moni seikka menee vaikeimman kautta. Kun uskoo ja toivoo, niin varmasti tulee takapakkia. Eli pitäisikö siis olla vaan pessimisti, niin kaikki hyvät tulokset olisivat silloin pelkkää plussaa. Mutta kun pessimisteilläkin tuntuu olevan rankkaa, mieluummin minä olisin ja olen optimisti. Mutta enkö uskalla ja saa toivoa? Aikas toivotonta joo!
Soittelimme aamulla Pasin kanssa. Haluamme yhä enemmän faktaa peliin tuosta kantasolusiirrosta. Ilmeisesti shokkivaiheessakin olen asian aivan oikein käsittänyt. Tällä hetkellä kantasolusiirrolla varmistetaan, ettei sairaus uusiudu. Siis kantasolusiirto on käsittääkseni pienempi paha verrattuna siihen, jos leukemia putkahtaisi myöhemmin uudelleen. Eli nykyisten tutkimusten perusteella jäännöstaudin osuus on huomattavasti tarkempi. Toisin sanoen reilut kymmenen vuotta sitten Reetan hoidoksi olisi riittänyt tämä entinen keskiriski hoitokaavio. Sillä olemassaoleva leukemia on remissiossa, eli hoidolla on saatu vastetta riittävästi. Mutta tämä pidemmälle viety tutkimus kaivaa esiin tämän jäännöstaudin osuuden. Kaksipiippuinen juttu, ennen olisimme olleet todella tyytyväisiä saatuun vasteeseen, mutta taustalla olisi ollut tiedostamaton ja tuntematon peikko uusimisesta. Nyt peikko on saatu kiinni ja tarkoituksena on lusia hoidot rankemman kautta loppuun saakka. Näin ollen uusimisvaara poistuu.
Niin, miten tuohon pitäisi suhtautua? Kauhunsekainen huh!
Syöpäosastolla eli syöpälässä tapahtuu koko ajan. Lapsia paranee, hoidot loppuu, hoidot etenee, muuttuu, muuttaa muotoaan ja välillä enkeli käy. Mutta jostain kummasta kohtalo nakkelee uusille lapsipoloille samoja kohtaloita. Kauhulla aina seuraa uusia saapuvia pikkupotilaita. Onneksi itsellämme hoidot ovat jo näinkin pitkällä ja elämme tätä painajaista todeksi. Olen niin huolissani uusista. Voin vain kuvitella sitä epätietoisuutta ja painetta, mitä he kokevat. Välillä on hyvä että syöpälässä on hiljaista, kukapa haluaisi, että siellä on kiirettä. Kiire ja tungos vain tietää rankempia aikoja ja infektioita monen lapsen kohdalla. Toisaalta tyyntä myrskyn eellä, toisinaan käy kuhina. Kauhea paikka, mutta onneksi olemassa!
Leukemiassa on myös se iso asia, ettei se nakkele etäpesäkkeitä muualle lapseen. Leukemia on ja pysyy veressä. On kauheaa sekin paine, kun pesäke esim. keuhkoista saadaan hoidettua, niin uutta pukkaa vaikkapa kaulaan tai maksaan. Ja näissä tapauksissa myös diagnoosit saadaan pitkän ajan kuluttua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti