Ha, Haa! Yllätimme kotijoukot, tulimme yöksi kotiin. Huomenillalla Pasi lähtee nesteytykseen Reetan kanssa. Minä jään vuorostani kotiin. Tämän viikon alkupäivät tuntuvat elinkautiselta, siis ainakin ne ovat olleet niin raskaat soudettaviksi. Mutta kuunnelkaapa tai lukekaapa tämä oivallus: Reetalla ja minullakin on oikeus olla heikko! Siis vahvat naisetkin saavat olla heikkoja. Aina ei siis todellakaan tarvitse olla urhea, reipas ja lusia uskollisesti. Tänään kun asiaa ajattelen, sulattelen, niin helevetin sitkeitä me olemme olleetkin moisessa pyörityksessä. Kun tämän oivalsin tai olen pikkuhiljaa oivaltamassa, on paljon kepeämpi hengittää. Tuska saa välillä tuntua ja kuuluakin, sillä mehän olemme vain ihmisiä tuntevia olentoja.
Sain tänään lukea ja kokea kohtalontovereiden kokemuksista. Vaikka me olemme lähtöisin niin monista eri ajatusmaailmoista, lähtökohdista, taustoista, olemme joissakin asioissa niin samalla aallonpituudella. Uskomatonta, lohdullista, helpottavaa. Tänään olen taas vetistellyt, en Reettaa, vaan kaverin nenämahaletkua. Olenkin miettinyt mitä se on kun välillä itken, välillä nauran ja sitten nauraessa valuu kyyneleitä. Onko ne sitten niitä onnenkyyneleitä?
Näinä päivinä olen ollut puhelinterrorin uhri. Eilen, sain illalla puolessatoista tunnissa 8 puhelua Reetalta. Siis siinä vaiheessa, kun olin lähtenyt osastolta, yritin mennä suihkuun ja yritin nukahtaa. Tänään, kun olin keskustelussa, sain tunnissa 11 puhelua ja 5 viestiä. Moinen ahistaa suunnattomasti, aijoin sulkea koko liittymän ellei soittelu lopu! Raakaako, no pistäkääpä kohallenne. Olen tuntenut olevani jojo joka pomppii lapsen mielialojen mukana. Siis minä jojona, sehän kuulostaa ristiriitaiselta. Eikö? Mutta tämä viikko on ollut niin rankka, sietämätön ja tuskainen, että olen jopa sortutut jojoiluun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti