SUMUA

On takana saattelu ja aamulenkki koiruuksien kanssa. Vernalla on tänään hiihtoa, otimme kerralla mukaan niin monot kuin suksetkin. Reetta meille jo aamulla puoli kahdeksalta soitteli ja toivotteli huomenia. Aamuvirkku sairaalassa, mutta kotona kyllä uni maistaa. Kait se herää osaston rytmeihin ja verikokeisiin. Kukapa ei. Vernalla on kuulemma välillä omassa huoneessa yöllä ikävä Reettaa. Parivaljakko, joka komppaa toistaan.
Soittelin kaverillekin aamulla, jolle olen lukuisia kertoja lyönyt luuria korvaaan. Viimeksi sunnuntaina. En kuulemma ollut saanut suututettua, vieläkään... Sitkeä sissi. Välillä puhelut vain tahtovat ruuhkautua, silloin sunnuntainakin tuli ruokailun aikana neljä puhelua. Tosinaan  puheluita tulee 10-20 päivässä. Olen siis surutta jättänyt vastaamatta, mikäli tilanne on päällä. Sorkke vaan kaikille! Kaverini teki pika-analyysin; Reetta voi hyvin, mutta isästä ja äidistä ei voi sanoa samaa. No niinkinhän tuon voi tulkita, aikuisilla tieto lisää tuskaa. Eikä mielestäni täysin hyvin tässä tilanteessa voi voidakaan. Silloin olisi syytä olla huolissaan, vieläkin enemmän. Mutta porskutettava on, oli päivä sitten sumuinen, puolipilvinen tai kirkkaan aurinkoinen. Tämän päiväinen otsake ei siis suinkaan kerro fiiliksistäni, vaikka niinkin varmaan luulitte. Vernalla ja Reetalla on säähavainnointia. Vernan kanssa teimme havaintoja kun kävelimme. Sormi paljaana pystyyn, tulos heikkoa tuulta, pilvistä, sumua ja -0,5 astetta. Mietimme myös keväänmerkkejä: enää ei ole niin pimeää, lämpötilat nousee, lumet katoaa ja linnut alkaa visertämään. Eilen, vastoin mielipidettäni, ostin alennusmyynnistä talipalloja ja -telineen. Neidit ja Väinö haluavat tarkkailla lintuja takapihalla. Aikoivat illalla mennä taskulamppujen kanssa kytikselle seuraamaan. Onneksi sain puhuttua ympäri, sillä tuskin sinne linnut pimeällä ja taskulampun loisteessa uskaltautuvat. Verna aikoi heti koulun jälkeen mennä ulos tarkkailemaan. Tessa on nyt päättänyt alkaa hiihtämään kilpaa. Naps, vaan. Kun Reetta tästä eilen kuuli, hän tiesi heti kenen kaverin kanssa. Osaa tulkita siskojaan. Fanny taas kokee paniikkia kaikesta mihin liittyy sana kilpailu. Tullut siinä tasan äitiinsä. Muistelen kauhulla niitä ala-asteen "vapaaehtosia" hiihtokilpailuja, joihin opettaja pakotti. Kerrankin minulla oli niin paha keuhkoputkentulehdus, että oksensin verta ladun varteen, mutta kilpaa oli hiihdettävä. Muutenkin olen aina ollut sitä mieltä, että paremmuusjärjestyksellä ja kellottamisella nujerretaan viimeinenkin liikunnanilo. Kaikki eivät ole kilpavietillä varustettuja. Liikkumisen pitää olla miellyttävää ja vapaaehtoista. Verna tuossa suksia raahatessaan miettikin, kuinka hän voisi olla kokonaan hiihtämättä. Reetta taas tykkää sauvomisesta. Näin erilaisia me olemme.