Jo eilen sain hartaan toivomuksen, mitä kokata kun neiti saapuu kotiin. Äitin tekemää pinaattikeittoa, sitä maailman parasta, raejuustoa ja keitettyjä munia. Mitään sen parempaa ei voi kuulemma kuvitellakaan. Kaupan pinaattikeitot ei kuulemma maistu yhtään miltään. Viime päivinä ei kyllä mikään ole maistunut miltään.
Neiti kotiutettiin jo aamupäivällä. Arvot olivat niin hyvät, ettei tarvinnut enää antibiootteja, eikä tankkauksia. Näinpä taksi ajoi pihaan jo puolenpäivän jälkeen. Voi sitä rutistuksen ja pusujen määrää. Lemmikitkin pitivät tosi liki. Syödessä olimme kylki kyljessä, käsi kädessä. Mitään parempaa ei voi kuvitellakkaan. Tuntui jälleen todella huojentavalta. Neiti on niin pirteä, täynnä tohinaa. Vernan kanssa rutistus oli jätkämäisen letkeä, mutta kumpikin hörisi.
Tuplien 8-vuotissynttärit lähenevät. Oikea päivä on 13.2. Reetta oli tuossa kotiutuslappuja lueskellut ja ajatteli aikaistaa juhlia viikolla, niin voi itsekin olla mukana. Totta, viikon päästä alkaa uudet lääkkeet kotona, sunnuntaina olemme taas viimeistään matkalla Ouluun. On anestesiatarkistus, maanantaina alkaa nesteytys, lyppi ja selkälääke. Sitten taas 24 h solulääkettä jne jne... Onneksi tyttö itse osaa ajatella hoitokaavion muutokset, osastojaksot ja laskelmoida mahdolliset kotijaksot. Itsestäkin näin on helppoa, kun niistä etukäteen juttelemme. Näin hoitojaksot eivät tule silleen puskasta, vaan suunnitellusti. Ilman paniikkia ja hysteriaa.
Reetta soittikin mulle aamulla ja nauroi räkänä. Se mun viime viikolla kadonnut sukka löytyi tänään Reetan kassista. Mysteeri sinänsä, kuis se sinne loikkasi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti