KATSE

Eilen oli kaikin puolin onnistunut ja hyvä päivä. Tajusin, ettei minulla ole pitkään aikaan ollut syviä monttupäiviä, elämä kantaa. Koko eilisen päivän ja illan mielessä kuitenkin pyöri Reetan viisas katse. Kun lapsemme katsoi syvälle silmiin ja keskusteli omasta sairaudestaan, syövästä. Tällaisia keskusteluja ei kuuluisi ekaluokkalaisen käydä. Miten voin valaa uskoa hyviin hoitoihin, paranemiseen ja jaksamiseen, kun ne asiat ovat itsellekin mysteerejä ja pelonsekaisia asioita. Kunpa pystyisin rohkaisemaan lastani, poistamaan pelon ja kantamaan tämän kokemuksen läpi voittajana. En todellakaan halua valaa epätoivoa ja pelkoa omalla käytökselläni tai sanoillani. Haluan puhua peloista, avata asioita luukku kerrallaan. Kohdata ja parhaamme mukaan selvittää missä mennään ja miksi. Avata niinkuin joulukalenteria, luukku kerrallaan. Kohti isoa, helpotuksen ja paranemisen luukkua.
Reetta tuossa kyseli heti aamutuimaan; saako silloin jo mennä saunaan kun cvk on vielä kiinni, mutta on saanut terveen paperit. Käskin malttamaan niin pitkään, että cvk on poistettu ja haava arpeutunut kunnolla. Näin ehkäistään turhat tulehdukset. Saunaa, sitähän Reetta kaipaa. Samoin uimista, juuri kun viime kesänä oppi sukeltamaan ja uimaan. Käytin laumaani useita kertoja viikossa, jopa useita kertoja  päivässä uimassa.
Aamu alkoi autonovijumilla. Lähdin viemään Tessaa ja Fannya kouluun. Auton ovista avautui vain yksi oikein ja kunnolla. Eilinen oli suht lauha päivä, ilmeisesti tiivisteissä kosteutta ja jäätyivät kiinni. Toinen autoistamme on VW, jonka tyyppivikoihin kuuluu jäätyvät ovet. Tytöt nauroivatkin, kuinka jännää on kun molemmissa jumittaa. Pitäis heti olla iskälle kertomassa. Tänä aamuna siis soittamassa, sillä iskälle on annettu meistä vuorokauden-kolmen mittainen aikalisä. Toimittelen tässä piakkoin aamun kokeet labraan, luottavaisin mielin. Neiti näyttää voivan loistavasti, uskon siis että saamme jatkaa kotiutusta. Reetta tuossa juuri laskikin, että neljän yön päästä Ouluun. Tavoitteena vasta sunnuntai, siihen pyrimme.