Tänään, kun juttelin pitkään äidin kanssa, jonka lapsi oli sairaalassa liki vuoden liikenneonnettomuuden seurauksena. Vakava sairastuminen jättää väistämättä jälkensä niin lapseen kuin koko perheeseen. Elämään tulee uusi sävy, kaihomieli. Sairastaminen ja rankat hoidot ovat todella mieliinpainuvia, syövyttäviä asioita. Olen kuullut myös muutaman vuoden ikäisistä syöpäpotilaista, joille ei maistunut mikään muu kuin puuro. Tällä hetkellä aikuisuuden kynnykselläkin puuro on ruoka, joka ei mene alas kurkusta millään. Ilmeisesti alitajunta puskee puuron kautta koetut asiat mieleen. Samoin tietyt tuoksut, värit, materiaalit saattavat olla laukaisevia tekijöitä. Vaikka Reetta on todella reipas ja huumorintajuinen, on silmissä välillä valtava avuttomuus, kaihomieli. Kun sen katseen näkee, oma avuttomuus lyö päälle hyökyaallon lailla.
Ennen odotin aina Ouluun pääsyä. Nyt koko kaupunki on määrittynyt syövän kautta. Tällä hetkellä olen erittäin onnellinen, kun meidän ei tarvitse olla Oulussa. Näin se pieni mieli muuttuu ja narinat vaihtuu!
Hei!Kyllä se vanhemman avuttomuus on yksi kovimmin koskettava asia,sitä kun tekisi oman lapsensa eteen mitä vaan ja monesti et kuitenkaan voi muuta kuin olla läsnä ja toivoa että se riittää.Se on sydäntä raastavaa!Eikö ole jännä että minä aina odotin Helsinkiin pääsyä,mutta isäntä ei koskaan ollut innokas lähtemään,ja kun tyttö sairastui jouduimme olemaan kuukauden Helsingissä. Että on päästy Helsinkiin!Oli todella ahdistavaa olla ku on niin kaukana muusta perheestä,tietää ettei sieltä 500km päästä niinvain tullakkaan käymään.Ei ole maalaistytön paikka se Hesa.Joudutaan me vieläkin silloin tällöin siellä käymään,mutta kun tietää että reissu on vain päivän mittainen sen kestää.Näin se elämä heittelee...
VastaaPoista