TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

lauantai 26. helmikuuta 2011

VOIHAN RÄKÄ

Lauantaissa mennään, uusi aamu uudet kujeet. Tai miten tuon nyt ottaa? Sain äkäisen puhelinsoiton jo puoli kahdeksalta, siihen muutama tekstari ja puhelu vielä samalla asenteella lisäksi. Meinas itsellekin iskeä kiukkupussi heti aamutuimaan. Mutta selätin sen! Eihän se lapsen vika ole jos asiat tökkii ja kuume nousee. Hyvä vaan kun antaa paukkua. Toisaalta heräsi idea ruokavalion muuttamisesta. Tulinen ruoka on mitä ilmeisemmin yhteydessä tuliseen luonteeseen. Tästä päättelin vaihtaa ruokavalion lempeisiin mietoihin soseisiin, ilman mitään särmää. Näin siis lapseni luonnekin muuttuisi lempeäksi ja lauhkeaksi. Toimiiko? Ehe ehe, ei ehkä mikäli särmä on geeniperimässä.
Eilen adenovirustesti tuli negatiivisena, ei siis sitä. No mitä? Sen kun tietäisi. Kuume jatkaa nousuaan, justiin mitattuna 38,4 astetta. Eilen pysytteli alle 38 asteen. Itku, räkä, voihan paksu räkä! Kuumelääkettä annetaan, muttei se kauheasti ole tehonnut aikaisemminkaan. Nielussa on räkää ja poskeen sattuu. Sekös kiukuttaa ja välillä yökkäilytyttää. Yöllä minullekin iski kurkku- ja korvakipu. Kauhulla mietin, kuka tänne tulee neidille kaveriksi mikäli sairstun. Pasilla on todennäköisesti sama pöpö. Kysyin aamullisten kiukunpuuskien jälkeen voisivatko hoitajat häätää minut täältä? Välillä jo toivoin että häätäisivät, sillä tämä tunkiona olo käy voimille, hermoille ja sielulle. Eivät vielä aikoneet häätää, kun en pärski ja eritä mitään pahemmin. Rankka rooli tämäkin. Kuulin juuri verituloskista, kovin ovat matalat arvot. Eristyksissä ollaan, pysytään ja lusitaan. Voihan räkä taas!
Eilisen ja tämän aamun aikana on kuulunut paljon ikäviä uutisia. Niin moni sairastaa milloin mitäkin ja osa on sairaalahoidossa. Kemistä sain myös suruviestin Hilu-tätin kuolemasta. Raskaita asioita käsiteltäväksi, mutta kukin vuorollaan. Lohdullista on se, että muutkin sairastavat. Erilaiset riehuvat tartuntataudit taas tietävät lisää sairaalajaksoja niille, joiden oma immuniteetti on niin niin nolla. Toisaalta kieroutuneena tunnen mielihyvää siitäkin, että onneksi muitakin koetellaan. Sairas, siis nupistanikin taidan olla. On niin helppo surkutella meidän tapaustamme, mutta ehkä omat "pikkuongelmat" antavat perspektiiviä muille siitä mitä on elää näin vakavan sairauden kanssa. Toisaalta syöpälasten vanhemmat eivät sen kummemmin ota pattia sairaalajaksoista, sillä ne kuuluvat tähän projektiin. Viikon hoitojaksot ja tankkaukset ovat osa hoitosuunnitelmaa, kaavioita joita lapsemme käyvät läpi. Ylimääräisiä ovat infektiojaksot, mutta nekin kuuluvat tavallaan hoitokaavioihin. Eilisellä lääkärikierrolla puhuimmekin, kuinka hyvin Reetan kohdalla hoidot ovat edenneet. Kaaviosta ollaan viikko myöhässä, alkujakson verenmyrkytyksestä johtuen. Muuten kaikki on pystytty viemään kunnialla läpi. Samoin neidin yleiskunto on pysynyt hyvällä tasolla. Nämä ovat positiivisia asioita. Luuytimessä oleva jäännöstauti oli huomattavasti vähentynyt, ehkä pari blokkia vielä... Alustavasti minun  kantasoluistani löytyisi enemmistö sopivista kudoksista. Nyt odotellaan kakkosnäytteen vastauksia. Alustavasti valtakunnallisesta rekisteristä on löytynyt kolme vastaavuutta, joita tutkitaan tarkemmin. Niin kaikki on alustavaa tutkimustyötä ja etenee omalla painollaan. Meidän tavoite on lusia täällä lyppi puhtaaksi ja siirtyä siitä eteenpäin.
Neiti kaivautui tuonne peiton alle. Taidan kaivautua kaveriksi. Eipä pahemmin peittoja tarvita, kun lämpöpatteri hehkuttaa kainalossa. Tänään tuntuu ajoittain siltä, että maailma on aika paha ja pelottava paikka. Tuntuuko sinusta koskaan siltä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti