Illalla soittelimme Reetun kanssa muutaman tunteikkaan puhelun. Ikävä on välillä valtava molemmin puolin. Puhelun lopuksi Reetta toivotti minulle kauniita unia, kertoi rakastavansa. Neiti sanoi kauniisti, että minun rakkaus tuntuu puhelimenkin kautta. Onneksi tuntuu, sillä pakkohan se rakkaus on mennä lankoja pitkin, kun itse en ole paikalla. Annoin puhelimessa myös molskautussuukot. Reetta kysyikin mihin kohtaan se osui. Kerroin pusanneeni kaulakuoppaan. Neitillä oli kuulemma heti mennyt kylmätväreet ja kuului naurunturskahdus, sillä se on sellainen herkkä paikka.
Voin myös puhelimessa haistaa mitä on aamupalana. Lämmintä kaakaota, paahdettua leipää, jonka päällä oikeaa voita ja juustoa kaksi viipaletta. Minun hajuaistini ei välttämättä ole noin lahjakas, vaan neidin ilta- ja aamupala on ollut koko viikon samanlainen. Sellaista hän tilluuttaa.
Tällä hetkellä äidinrakkaus on rankkaa, välillä yhtä tuskaa. Mikäs olisi pelkästään rakastaessa, mutta kun siihen on liitetty valtava huoli ja avuttomuus. Nämä kaikki asiat menevät niin käsi kädessä, ettei rakkaudestakaan uskalla nauttia. Rakkaus tuntuu ja välillä kuuluukin. Tuska puskee esiin yllättävissäkin paikoissa. Olenkin huomannut tyttöjen, varsinkin Tessan, kurkkaavan minua oudoista etukulmista. Jos huokaisen eri tavalla tai ääni kuulostaa erilaiselta. Tässä tietokoneellakin yhtenä päivänä Tessa meni silleen etupuolelle ja tarkisti kasvoni. Varmisteli ilmeestäni onko kyse itkusta, naurusta, aivastuksesta tai raivosta. Olenkin Tessan kanssa nauranut asiaa, kun hän huomaamattaan tarkkailee. Voin jo monta kertaa vastata valmiiksi, en itke, se oli aivastuksenpidätysturskaus-ääni tai pidätettynauruntirskahdus-ääni. Sillä tämän lauman kanssa on siis muitakin ääniä olemassa kuin nyyhkytys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti