Pikkasen neiti kuulostaa olevan lennossa. Eristys purettiin, tippa poistettiin ja kenties huomenna kotiin. Arvot ovat nousseet upeasti viime perjantain lukemista. Sain niin nopean, innostuneen ja vaudikkaan puhelun, että. Piti vain loput arvailla, mitä neiti minulle sanoi. Kun soittelin myöhemmin uudelleen, neiti motkottikin minulle etten ole kuunnellut kaikkea hänen sanomaansa kun kerta niitä uudelleen kyselen. Voipi olla, että meni hiukka ohi!
On myös paljon erilaisia lappuasioita, jotka täytyy Kelalle toimittaa aina kuukauden vaihduttua. Näinpä yritän niitä Pasille aina delegoida, kun muistuu mieleen.
Olen aina ollut kiinnostunut väreistä. Viimeisten viikkojen aikana värit ovat olleet kovin tummia, mustia ja harmaita. Olen ripotellut harmaata ikkunoihin, kenkiin, paitoihin, huiveihin, pipoihin ja eilen lainasin tuplien harmaat Muumi-lakanatkin meijän sänkyyn. Yhtäkkiä tänään, kun sain Reetan virta-puhelun halusin itsellenikin väriä. Paukautin itselleni ihanan turkoosin puseron. Siis kuinka nuo väritkin kulkevat käsi kädessä mielen kanssa. Älkää nyt taas ylireagoiko, en minä koko aikaa ole harmaa. On minun elämässäni myös paljon liilaa, violetteja, sinisiä ja ripaus punaistakin. Mutta kaukana takana on muisto siitä ihmisestä, jolla oli räiskyvää punaista, oranssia ja keltaista. Vihreäkään ei nappaa tällä hetkellä olleskaan. Muuttaako väri meitä, vai muuttuuko värit mukanamme.
Taas olisi paikallaan väriterapeuttinen ilta. Olen sellaisen kerran meillä kotona järkännytkin. Nuo ovat niin mielenkiintoisia asioita. Mitä me väreillä oikeasti viestitämme, mitä ne kertovat meistä?
Tuo väriasia on mielenkiintoinen juttu. Kun mieli on maassa, on tapahtunut jotain ikävää tai muuten haluaa olla näkymätön, sitä vaistomaisesti pukee päälleen jotain tummaa. Tumma eristää meidät muista. Se kertoo, että haluan olla yksin, älä häiritse minua. Kun taas tapahtuu jotain mukavaa, positiivista tai on muuten mukava olo, huomaa pukeutuneensa kirkkaisiin, värikkäisiin vaatteisiin. Haluaa tulla nähdyksi, haluaa olla avoin. Ja nämä vuodenajat saavat aikaan samoja refleksejä: Keväällä haluaa kirkasta, värikästä...haluaa ulos tummasta, kylmästä, pimeästä vuodenajasta.
VastaaPoistaTottahan kyllä se, että mustasta ei väri parane...oli sitten kesä tai talvi, oli fiilis mikä tahansa. Siihen on niin helppo yhdistää muista värejä. Sallittakoon se musta siis meille kaikille. Mutta kuika mukava onkaan nähdä ihmisiä joilla on päällään jotain raikasta, värikästä ja ehkä omaperäistäkin. Siitä tulee mukava fiilis muillekkin.
Nyt lopetan tämän analysoinnin... jatkakoon joku muu tästä aiheesta.
Pörrö! Putkahti mieleen muuan valokuva vuodelta 2000, keltasirkku ja harmaavarpunen. Toisaalta, sen kerran kun pääsemme jammailemaan jonnekin tanssipaikalle päällä on varmasti mustaa. Siinäpä sitten tuskailemme, kun ei ensimmäisen vartin aikana pääse parketille. Ristiriitaisia nuo naisten mielenilmaukset. Mutta kun ne muut värit leventää, musta hoikentaa. Sitä yritetään näyttää niin kauhean siroilta sen kerran kun tanssimaan päästään, eihän kukaan jaksa parketilla tonnikeijua mukana raahata. Tiina
VastaaPoistaVuonna 2000, kun odotin esikoistani olin laivalla kavereiden kanssa. Eka iltana olin omassa kotelokoltussani, punaisessa ja sain tanssia koko illan. Seuraavana iltana laitoin kaverini harmaa-mustan kotelokoltun ja eipä pahemmin tanssittu. Kaveri taas tanssi minunkin puolestani. Eli kuinka paljon väritys vaikutti tanssittajien määrään? Palijo! Terkkuja Sirkulle ja Saaralle! Tiina
VastaaPoista