TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

perjantai 18. helmikuuta 2011

TULPPAANEJA

Kieltämättä pakkaskiintiö alkaa pikkuhiljaa olemaan täynnä, ainakin minulla. Haluan elämääni kevättä, valoa ja lempeitä ulkoilusäitä. Luonto on nytkin upea, mutta tällainen selkävaivainen kehäraakki ja sisäkoirat eivät kauhean pitkiä aikoja ulkona viihdy. Päivä on mennyt kotosalla, hommaillessa, puuhastellessa ja aikaa tappaessa. Välillä on ihan hyvä toiveikas ja levollinen olo, yks kaks se muuttuukin todellisuudeksi ja pakokauhuksi. Näin tapahtui äskenkin saunanlauteilla löhöillessä. Pitäisi vain muistaa sekin, että on oikeus myös hyviin ja nautinnollisiin hetkiin. Mutta minkäs sitä alitajunnalleen voi.
Huusholli on siivottu, petivaatteet keltaisiin vaihdettu, pyykkirumbaa pyöritetty, shoppailtu ja somistettu. Olen viettänyt Fannyn ja Vernan kanssa laatuaikaa, joutenoloa. Takassa palaa tuli, piirongin päällä palaa kynttilät ja pöydällä on kimppu tulppaaneja. Halusin ehdottomasti myös pienen anopinkielen vihreässä ruukussa. Keltainen iloa, vihreä hoitaa. (Siis anopinkielessä on keltaiset reunat ja muuten vihreä lehti, niille jotka eivät sielunsa silmillä anopinkieltä voi nähdä). Eilen minulle avautui tuo uusimamme seinä, sen värit. Ruskea on kodin ja turvallisuuden tunteen väri . Kulta hoitaa "haavoittuneita" ja auttaa olemaan tarvittaessa vahva. Näitä asioitahan me tiedostamattamme haemme. Koti on tällä hetkellä meille erittäin tärkeä paikka, turvallinen. Haen elämääni keltaisia, ilon pilkahduksia. Tulppaaneja, kynttilöitä, servettejä. Tänään silmiini osui myös kirkkaan keltainen rannekello, sellainen silmiinsattuva. Aika ja väri olivat määrittelevät tekijät. En tosin saanut minkäänlaista asiakaspalvelua ko liikkeessä, joten se jäi vain kangastuksena mieleen. Siis pakkasella ei juuri asiakasvirrat haittaa, mutta asiakkaita ei viitsitä moikata saati sitten palvella. Argh! Asiakaspalvelunammattilaisena hampaita alkoi kiristämään moinen...
Sain myös uskomatonta ymmärrystä ja tukea lähes tuntemattomalta henkilöltä. Ihmiseltä joka oli selättänyt vuosi sitten rintasyövän. On todella avartavaa, helpottavaa ja huojentavaa keskustella sellaisten kanssa joille sanat eivät ole sanahelinää vaan kokemusta. Kiitos!
Potilaamme on tänään keskustellut psykologin kanssa. Reetta kertoi erittäin laajasti tapaamisesta ja sen tarkoituksesta. Hänellä on sitten muillekin lapsille, siskoille ja perheelle lisätietoa kantasolusiirrosta kerrottavana. On kuulemma aiheeseen liittyvää lehtistä ym materiaalia. Näin kuulemma me muutkin ymmärtäisimme mistä on kyse. Siis tuohan on aivan kahdeksan vuotiaan puhetta! Voi vitsi, että tuo pimu jaksaa hämmästyttää tuolla asenteellaan ja kypsyydellään aina uudestaan ja uudestaan.
Pasin aamullisista verikokeista kakkososa meni uusiksi. Siis kuulemma ykköstä ja kakkosnäytettä ei voi ottaa samana päivänä. Kappas vaan, että homma valkeni hiukka viiveellä. Loistava juttu on, että minä voin ensi viikon alussa antaa oman kakkosnäytteeni täällä labrassa. Minun ykköseni mennä vilahti jo Helsinkiin saakka eilen.
Veljeni kanssa jutellessa mietimme, kuinka tiede etenee valtavilla harppauksilla vuosikymmenessäkin. Pian kenties olemme jo siinä pisteessä, että luuydinrekisteri on kymmenkertainen ja suurin osa syövistä hoidetaan kantasolusiirron kautta uusintariskin poistamiseksi. Onhan kehitys ollut niin huimaa jo monen lapsenkin hoidon aikana. Yhä enemmän jokaiselle räätälöidään juuri se oikea hoito, eikä valita vain kahdesta vaihtoehdosta. Mieletöntä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti