Näin olemme jo siis lauantaiaamupäivässä. Aika harppoo pitkin askelin eteen päin. Aamulla saimme nukkua pitkään, yhdeksältä heräsimme. Osa muksuista kömpi viereen ja kommentoi aamun tuntuvan hyvältä. Siis ei aikatauluja, herätyskelloa, takana levollinen yö ja kaikki kotona. Saa se hyvältä tuntuakin.
Eilen Reetalla alkoi kotikoulu, neiti oli erittäin innoissaan. Oli kuulemma mukavaa tehdä tehtäviä, kun isojen tyttöjen opettaja tuli opettamaan. Osasi kuulemma ihan hyvin opettaa. Itsetunto kohosi valtavasti tästä edistysaskeleesta.
Sillä aikaa, kun ope oli meillä lähdin koirien kanssa aamukävelylle. Lunta oli satanut yöllä reilunlaisesti. Teki nannaa tarpoa huonosti auratuilla pyöräteillä liki viisi kilometriä. Hyvin lämmitettynä päädyin sitten hermoratahierontaan. Olin kuulemma hiukka jumissa. Niin tunnuin olevankin. Voi vitsi kuin teki nannaa ja olo aukesi. Käsiä hierottaessa tuli sellainen olo, että lihakset alkoivat hengittämään. Siis tuntui, että virtaukset saivat aikaan kiristyksen laantumista. Kuin kireät lumpeennuput olisivat saaneet voimaa aueta kukoistukseean. Siis juuri tuolta se tuntui, varmaan kaikki muutkin hieronnassa käyneet kuvailevat oloaan samalla tavalla. Lumpeenkukkainen olo!! Yrittäkää ymmärtää, siis se teki suunnattoman nannaa. Huh!
Kun hieronta oli loppusuoralla sainkin puhelun osastolta. Komennus punasolujen tankkaukseen. Näinpä päivän suunnitelmat saivat taas uuden suunnan. Hieronnasta pikasuihkuun ja taksintilaus. Lähdimme puoli kahdelta ja kotiuduimme tasan kymmeneltä illalla. Meni talteen sekin päivä. Mutta pääasia on, että kaikesta huolimatta on ihan hyvä ja levollinen olo! Siis ei yhtään stressaava tai kireä. Silleen lepponen!
Hei!
VastaaPoistaHienoa että olette kotona kaikki ja mukava kun Reettakin on päässyt alottamaan kotikoulun,se tuo vaihtelua arkeen ja varmasti on tärkeää tytölle että voi käydä koulua kuten muutkin lapset,vaikkakin kotona.
Kuulostaa ihanalta toi hieronta! Mäkin olen käynyt ihan perinteisessä hieronnassa jo monta vuotta kerran kuussa ja niin kävin myös silloin kun tyttö oli osastolla.Se on jännä ett vaikka töissä saa paikkansa jumiin mutt niin vai siellä osastolla ollessaankin vaikkei mitään fyysisesti raskasta teekkään,oli paikat vieläkin enemmän jumissa.Kroppa vissii sillä tavoin reagoi siihen ainaiseen jännitykseen ja varuillaan oloon,ihminenhän on kuitenkin yksi kokonaisuus.
Noi tankkaukselle lähdöt oli aina mielekiintoisia,millon jäi mitäkin töitä kesken kotona,vaan siellä ne odotti tekijäänsä.Mä kyllä huomasin seikan että olin hyvin kärsimätön kun piti aina odotella sitten niitä trompparetia tai punasoluja...kauhee kiire takasin kotiin.Osastolla ollessahan niitä saattoi joutua myös odottelemaan tunti tolkulla mutt kun tiesi ettei ole kotiin lähtöä niin se tuntui ihan samalta millon ne tulee.Kuitenkin ne kotona vietetyt vähäisetkin hetket tuntui arvokkaalta.Joten mukavaa kotijaksoa teille!
Näinpä! Silloin kun on kyse tankkauksesta, on kauhea kiire kotiin. Polttelee. Mutta kun iskee infektio, poistuu myös kiire. Sitä solahtaa muottiin, jossa ei ole kiire mihinkään. Lusitaan vain päivä kerrallaan. Minä olen luonteeltani peruskärsimätön heti-just-nyt-tapaus, mutta löydän erittäin pitkäpinnaisia ja levollisia puolia itsestäni. Ei auta siis panikoida tai hätäillä, on vain odotettava. Kiitos kun kommentoit, on ihana saada vastakaikua omille ajatuksille saman kokeneilta. Ehkä olenkin siis niin "normaali" kuin tässä tilanteessa voi olla...
VastaaPoista