TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

TARRA-ARKKIJATKOKIRJE-SHOW

Vanhimmat muksut Tessa ja Fanny saivat tarra-arkkijatkokirjeen. Kumpikin päätti siitä yhden sisarelleen lähettää. Niinpä eilen illalla minä naputtelin yhteensä 24 uutta ketjukirjettä. Kirjeessä ensimmäiselle nimelle kuuluu lähettää tarra-arkki, siirtää sitten numero 2 ykköseksi ja lisätä oma nimi kakkoseksi. Eilen kaikki meni loogisesti . Tänään sitten ostelin pinon tarroja. Verna päättikin tänään, ettei hän ole mukana. Häntä ei kiinnosta pätkääkään. Asia on siinä milessä ihan ok, ei kaikessa tarvitse mennä massan mukana, mutta eilen neiti oli mukana. Näinpä kirjeet on kirjoitettu myös Vernan nimellä. Siitä taas syntyi eripuraa, jollei Verna osallistu. Aivan mieletön show. Epäreilua, jos yksi ei osallistu, sillä sehän vaikuttaa toisenkin tarrojen määrään.
Yleensä en jatka mitään ketjukirjeitä, en tekstari sellaisia tai postitse saapuvia. Tämänpäiväisen perusteella kadun sitä, että annoin typyjen jatkaa moista. Tästä nousi aivan älytön haloo. Verna kieltäytyi jyrkästi, istui kädet puuskassa ja mökötti. Tessa omi Vernankin tarrat siinä välissä. Yhtäkkiä Verna kyselikin osoitteita ja lähetteli kirjeitä, joissa oli Reetan tarroja. Neiti olikin siis mukana. Tästäkös haloo nousi, kun Reetta tajusi hänen tarrojen kadonneen. Kas kummaa Tessa viimein löysi kyseisen tarrapinon omasta kätköstään, oli nääs luullut niiden olevan ylimääräisiä. Millä logiikalla voin lapsilleni selittää ketjukirjeteorian ja sen että tuplat on kierroksen isompia jäljessä. Oli siinä muuten Pasillekin selittäminen, saati sitten blondeille!
Syksyllä ketjukirje-episodi sai ikaviä vaikutteita. Liikkeellä oli tekstari-ketju-sellainen jossa lähimmäistä kohtaa paha-asia ellei vastaa. Lievää kiristystä ja uhkausvaikutteita. Olimme silloin juuri saaneet Reetan diagnoosin. Tessalle viesti tuli yöllä. Olimme lapsillemme sanoneet, ettei koskaan moisiin lähdetä mukaan. Varsinkaan ilman lupaa. Miltä lapsesta moinen yöllä tullut kiristys/uhkailu tuntuu, kun oma sisko on saanut juuri syöpädiagnoosin? Käsittääkseni ei kauhean hyvältä, vaan pelottavalta. Asia nousi möykyksi. Otin siis luurin ja soitin tytön äidille. Keskustelimme asian läpi eri näkökulmista ymmärryksessä.  Mielestäni tämäkin on patti, joka purkamatta kasvaa. Operaattori lähetti viestit usean tunnin viiveellä. Eikä moista tule välttämättä ajatelleeksi, ennen kuin kohtaa jokin vakava asia. Kännykkä lapsella voi olla painajainen toiselle. Fannyn kohdalla ilmeni vuosi sitten kiusaamista öiseen aikaan naapurin pojasta. Puutuin asiaan ja se lakkasi. Opettaja keskusteli asiasta ja homma raukesi ystävyyteen. Meidän vanhempien on vain oltava niitä leijonaemoja niin hyvässä kuin pahassakin. Kenehen lapsi voi luottaa ja turvata, ellei omaan vanhempaansa?
Reetta teki ison pino kotiläksyjä. Oli vaikka mitä aineita. Kun neiti harjoitteli kirjaimia, hän hörisi. Vaikka kuinka F-kirjainta yritti, niin jälki oli mutkaista. Minkä sille voi, että pienen kädet vapisee. Kyllä ne välillä vapiseekin ja kovasti. Syksyllä vapisi ääni. Kalju ja korvat hilseilee. Pylly on haavoilla ja tihkuu verta. Nenästä tulee tippa silloin tällöin. Mutta neiti vaan porskuttaa. Eilen illalla kauhukseni huomasin irtoavan olohuoneessa kärrynpyörien. Annanko pyöriä jos pyörittää, vai lannistanko? Mikäli lapsi jaksaa tehä meidän mittapuumme mukaan uhkarohkeitakin asioita, kiellänkö vai annanko tehä? Kaitpa Reetta rajansa tuntee ja oman jaksamisensa. Mikä minä olen lapsesta sairaampaa tekemään, kuin mitä hän itse tuntee olevansa? Näinpä. En siis halua lietsoa arkeen syöpä-paniikkia, sillä vauhtia ja vaarallisia tilanteita on muutenkin. Mitäpä normaalisti 8-vuotias tekee, no heittää niitä kärrynpyöriä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti