"Se minun oikea leukemiasyöpäni on ollut kiltti, kun se on uskonut niitä lääkkeitä. Nyt pitäisi se jäännöstauti saada myös uskomaan lääkkeitä. Tarviiko sitä kantasolusiirtoa tehdä, jos se jäännöstauti alkaa uskomaan? Minä kyllä haluan, että minulle tehdään se siirto, ettei se tyhmä jäännöstauti tule takaisin jos se ei niitä lääkkeitä usko. Muutenkin minun leukemia on ollut kiltti, kun voin olla näin paljon kotona."
Tällaisia pohdintoja takapenkiltä kuului, kun kahdestaan ajelimme. Asiaa!
Samalla keskustelimme veroista, yhteiskunnasta, Kelan korvauksista jne. Pikkasen paksuja pohdintoja ekaluokkalaiselle, mutta näitä asioitahan käsittelemme päivittäin. Sanoinkin, että on hyvä kun olemme maksaneet veroja, sillä nyt yhteiskunta auttaa meitä. Tuumailimme, että olisimme joutuneet luopumaan paljosta; myymään koirat, kissan, autot ja talon mikäli Kela ei auttaisi sairaiden perheitä. Nythän Kela antaa tärkeitä kalliita lääkkeitä, maksaa hoidoista ja taksimatkoista. Näin voimme asua omassa talossa, pitää omat lemmikit ja autot. Omaan mieleeni muistuu nelisen vuotta sitten käymämme kansantaloudenluennot. Luennoitsija oli loistava ja sai kuivalta kuulostavan asian avattua monipuolisesti ja mielenkiintoisesti. Siinä murenivat ennakkoluulot aihetta kohtaan, sain myös lopputentistä kiitettävät arvosanat. Kun kansantalous-sanamörkö poistui, pystyi asiaan suhtautumaan myös aidolla mielenkiinnolla. Onko syöpä-sanamöröllä sama kohtalo? Kun siihen on pakko törmätä ja elää sen kanssa. Oppiiko siihen myös suhtautumaan realistisemmin? No kyllä oppii, se ei enää ole sellainen sanamörkö vaan jokapäiväistä elämäämme. Toivottavasti tästäkin savotasta vuosien saatossa napsahtaa kiitettävät arvosanat. On tämä sen verran rankka aine opittavaksi. Niin eikä aivan valinnainen aine, meniskö sen "pakkosyövän" puolelle, niinkuin "pakkoruotsikin" kouluissa.
Kun veimme Vernan aamulla autolla kouluun Reetta meni juosten moikkaamaan luokkakavereita. Hämmentävää, kuinka kaverit tumput suorina hymyilivät ja katsoivat. Kaikki ajattelivat, että Reetta palasi nyt kouluun ja luokkaan kokonaan. Reetta hörisikin, ettei hän vielä kouluun voi tulla, mutta käy pihalla moikkaamassa. Samalla esittelimme verinäyteputkilon, jota olimme laboratorioon viemässä. Keittiöstä kuuluu nyt naurua ja laulua. Potilaamme voi hyvin. Tänään minulla on lipsahtanut potilas-sana ajatuksissa toipilas-sanaksi. Laulusta päätellen kaikki on hyvin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti