HYMYTYTTÖ PEUKUTTAA

Vielä eilen illallakin ovenraosta kävi Reetta hymyilemässä ja peukuttamassa. Arvaatko miksi? No siksi, koska saimme kuulla että kaikki on kunnossa! Pusuja, hymyjä, rutistuksia ja peukkuja sateli puolin ja toisin. Tietty mamma itkeä tirauttelikin huojennuksesta. Tänään olemme saaneet askeltaa rutiineja kevyellä laukalla, olo on todella huojentunut.


   Eilen sain liki kymmenen puhelua pitkin päivää, joka ainoaan puhelimen pirahdukseen suhtautuu säpsähdyksellä. Varttia vaille neljä ei ollut vielä puhelua kuulunut, eli hermoheikkous oli todellakin käsin kosketeltavaa. Onneksi postilaatikossa oli jo epikriisit saaduista vastauksista ja Kelalle tarvittava todistus. Outoa, mikäli Kelan lääkärit vielä kyseenalaistaa... Luin epiksriisiä kädet vapisten. Hämmentävää oli löytää siellä tietoa myös alkavasta puberteetista. Sillä millä ihmeellä tyttö moista käynnistelee? Kun on sädehoidolla grillattu ja muutamat mömmöt tiputettu ja munasarjoistakin suurin osa on Väestöliiton pakkasessa...? No jotain väreilee kuitenkin, ihme sissi. Lapussa luki, että loput tulokset ilmoitetaan kahden viikon kuluttua. Kaksi viikkoa, sehän tietäisi yhden lisäviikon tässä hirressä, ei käy! Pasi painosti soittamaan johonkin ja heti. Kaivoin luurini tiedostoista sen numeron, josta hoitaja perjantaina soitti. Pelkäsin virka-ajan päättyvän ja soitin justiinsa ennen neljää. Sain hoitajalta heti vastauksen, "kaikki on kunnossa". Toistelin asiaa sen kymmeneen kertaan, että tajuaahan hän nyt varmasti kenestä Reetasta puhun ja muistaako hän varmasti oikein, voinko luottaa... Kuulemma olikin piakkoin soittamassa minulle, mutta ollut odotettua kiireisempi päivä. Lääkäri on katsonut ja sanonut kaiken olevan kunnossa. Koneella hän ei edes ole, vaan kertoo sen suoraan, suullisesti ja muistinvaraisesti. Ja kyllä tietää kuka Reetta... Eli lapsellamme on kaikki asiat niin kunnossa, kuin vain tässä vaiheessa voi olla. Luojan kiitos ja mieletön helpotus.


   Moisesta innostuneena karautimme koko sakilla ja koirilla ulkoilemaan, vaikka olikin paukkupakkanen. Luistelua, pyöräilyä ja kevyttä laukkaa. Kuinka paljon helpompi on hengittää, askeltaa, nauttia, tajuta ja nauraa, kun moinen pikku hiljaa tajuntaan hiipii. Antaa itselleen luvan ymmärtää, että saamme elää onnellisten tähtien alla. Meillä on moni asia niin hyvin.


   Tänään on siis täytekakun vuoro. Ihan noista Reetan hyvistä uutisista johtuen ja tietenkin Reinon 5-vuotis synttäreistä johtuen. Meillä on illalla tublabileet! Tytöt innostuivat ompelemaan penaaleja, eilen illalla valmistui kolme erilaista. Hain äsken tykötarpeita kassillisen; vetoketjua, vuorikangasta, nappeja ja lankoja. Tuplien huone on nyt siis ompeluhuone. Reetan englannintunti pidettiin siis keittiössä. Eilen oli myös tuplien arviointikeskustelut, molemmat ovat ysin tyttöjä. Pärjäävät yhtä lailla molemmat. Reetan "tuntiaktiivisuus" on toista luokkaa, neiti ei viittaa vaan ajattelee kaiken ääneen.... Sitä olemmekin nauraen miettineen, kuinkakohan neiti moisen yksinopiskelun jälkeen oppii luokassa viittaamaan ja käyttäytymään. Eli hyvin menee koulussakin.


   Sain eteeni vanhan muistiinpanovihon, käsittääkseni vuodelta 2006-2008. Aihepiireissä käsiteltiin yrittäjyyteen, BDA-opiskeluun ja verkostomarkkinointiin liittyviä jutskia. Niitä aihealueita, joissa olimme silloin (aktiivisesti) mukana. Olimmehan siis aika monessa mukana, hyi kauhia ja hengästyttää vielä näin jälkeenpäinkin ajateltuna... Ihan siis kunnon faktaa ja tietoakin eri aihepiireistä, kansantaloudesta ja kirjanpidosta. Toisaalta ihan tervettä törmätä välillä entisiin omiin ajatuksiinsa ja tajuta oman muutoksensa. Tekisi varmaan (itse kullekin) hyvää aina silloin tällöin peilata omia ajatuksiaan ja hiukan kyseenalaistaakin niitä. Ihan hävettää tunnistaa itsensä joidenkin asioiden valossa, onneksi olen muuttunut. Kas kummaa ajatusmaailmaani on selkiytetty ja tärkeysjärjestystä kirkastettu juuri Reetan sairauden kautta.  Kun meille on annettu tämä todellisuus, äkkipysäys ja nämä faktat elettäväksi. Unelmakarttamme on tällä hetkellä todella selkeäsanainen, realistinen ja lyhyt, koostuu arjen ja elämän peruskivijalasta ja ihmisen pienistä iloista.
   Muutamia seikkoja ajattelin tässä auki jauhaa tuon listan puitteissa. Materialismi, bling bling, ulkokultaisuus, pissapäisyys ja se vähäinenkin näyttämisen tarve ovat kadonneet. Tällä hetkellä olen paljon rehellisempi itselleni ja vaatimattomampi. Kaikesta huolimatta en muka koskaan ole luullut olevani materian perään liiallisessa mittakaavassa... Toki saahan olla tavoitteita ja unelmia, en sitä sano, mutta onnellisuutta ei voi materialla hankkia, ei ostaa. Eli vihosta löytyi unelmalista, kauhean pitkä. Ilmeisesti jossakin seminaarissa annettu tehtävä. Toki siellä on samoja asioita kuin yhä, omia unelmia/haaveita, mutta nyt versioni on huomattavasti karsitumpi ja perhekeskeisempi. Kauheasti olin kirjannut eri kohteita, matkoja, ostettuja huveja, ja elämyksiä, joissa haluaisimme käydä. Reissupäiviä ja matkoja on kolmessa vuodessamme ollut enemmän kuin laki sallii. Pakotettuja matkustamaan ja matkalaukkuelämään. Tänään en haluaisi kotoa mihinkään ja olemme pärjänneet kolme vuotta ilman aurinkolomia. Samoin olen haaveillut harrastetiloista, lasinsulatusuunista, harrasteautosta, mielenkiintoisista harrastuksista, lisäneliöistä, rempasta ja laajennuksesta taloomme. No harrastettu on todella vimmatusti milloin missäkin kopissa ja ihan näissä neliöissä, nyhjätty tyhjästä ja keksitty uusia mahdollisuuksia luovuudessa. Olemme olleet luovempia kuin missään unelmalistassa osasimme määrittää. Remppaakin on pidetty, kiitos vesivahingon. Esille nousi myös turvallinen taloudellinen tilanne, löysät rahat, heräteostot ja sen sellaiset kotkotukset. Ja pah, kädestä suuhun olemme kolme vuotta eläneet ja lihassa pysyneet. Ilman kulinarismia ja ostettuja revittelyjä, kotikonstein. Vaan olemmepa vähämikrobisen ruokavalion huippuosaajat ja herkkuperseet kotikonstein. Toki esille nousi myös parisuhde, lapset, terveys, jaksaminen, luovuus, tyytyväisyys elämään, onnellisuus jne. Onnekseni olin nämäkin ohimennen maininnut! Mutta kun ne olen silloin kirjoittanut, en ole tasan asiaa sen pidemmälle ajatellut. Nehän olivat silloin aikanaan tavallaan itsestäänselvyyksiä, eihän niitä tarvitse sen enempää ajatella. No olenpa oppinut ajattelemaan ja pidän tänä päivänä kaikkea muuta kuin itsestäänselvyytenä. Se oli ehkä rankin oppi tässä unelmalistassani.
Sitten olin halunnut ihannepainoon, vaikka olin silloin ihannepainoinen. Halusin olla laihempi, lihaksikkaampi, paremman näköinen. Ja pah, siihen kun pamautettiin muutamassa kuukaudessa parikymmentä traumakiloa, niin johan hyllyy. Eikä läski haittaa pätkääkään, ainakaan niin paljon kuin silloisella kropallani kuvittelin. Kunnioitan tervettä, lihaisaa ja hyllyvää kroppaani aivan toisella tavalla, vaikka painoindeksi ei ole kirjanoppineiden mukainen. Onpahan mitä heiluttaa, niin tanssiessa kuin altaassakin. Varsinkin perseelleen kaatuessa ja jäämäessä kiittää traumaläskejä, kummasti pehmentää töyssyissä. Toki haluaisin päästä moisista eroon, mutta uskon niiden sulavan sitä mukaa kuin tarumanikin. Se ei ole päällimmäisenä unelmalistassani, tavoitteena kuitenkin voida hyvin ja olla sinut itsensä kanssa. Tänään pääsen onnekseni jälleen tanssimaan, pistämään kevyttä laukkaa, ei haittaa vaikka himpun verran hytiseekin. Harva meistä täydellisen vartalon mittareita täyttää, toki heitäkin on, mutta jotenkin niillä on monesti hymy hiukan kireä... Menkööt tämä nyt kateuden, katkeruuden ja sen sellaisen piikkiin, mutta ei ole suurin ongelmistani. Sitten listassani oli grillimökki/huvimaja. Sehän meillä on; Mökömaja. Huvit kun ovat olleet hiukan hakusessa niin rakensimme oman pihapyhättömme pahalle mielelle ja mököttämiselle. Tavoitteena mököttää siellä ihan kunnolla ja kenties tulla hyvällä mielellä ulos. Olisihan se kornia mennä huvimajaan märisemään ja mököttämään, sillä itkettykin viime vuosina on ennätys paljon. Eli meillä on juuri tätä mököttämistä varten oma maja. Toimii, harvemmin sieltä on itku kuulunut, mutta valtava nauru lukuisia kertoja ja pitkin vuotta.


   Samaisesta vihosta löytyi myös ajatus, jonka olin kehystänyt.


MINÄ OLEN RAKKAUDEN ARVOINEN,
KUN RAKASTAN ITSEÄNI VOIN MYÖS
JAKAA RAKKAUTTA MUILLE.


Ihan hyvä oljenkorsi ja tavoiteltava asia. Reetta ompelee nyt koristenappeja ompelemaansa pussukkaan. Naama loistaa, into kuplii ja neiti jaksaa peukuttaa. Elämässämme on paljon kevyttä laukkaa. Hyvä näin...  Kopoti kop!