SITRUUNARUOHOA

Kyllä se tuo eilinenkin aggressioni hellitti otettaan illan mittaan. Onko kaikki sitten psyykkistä, somaattista vaiko ihan somaa vain. Kaikella on yhteys. Olen edelleen lahoamassa, kroppa jumittaa, juilii, kourii ja vihloo. Mutta siinäpähän ilmoitelkoon olemassaolostaan. Minua vain jatkuvat omat krempat sieppaavat todella. Kyllä minä itse tiedän, että olen laiminlyönyt itseäni, mutta pitääkö siitä aina noin konkreettisesti muistuttaa. On vain hyväksyttävä, ettei sitä porskuteta samalla tahdilla kuin 20 vuotta sitten. Aika outoa, sillä tunnenhan olevani yhä vaihtelevasti 24-28-vuotias. Tietty peiliin katsominen kyllä palauttaa oikealle vuosikymmenelle.
Lopulta kun eilen olin aikani kärvistellyt, päätin relata. Lähdin siis saunaan. Avasin uuden sitruunaruoho-käsintehdynsaippuan. Sitä kun aikani imppasin, oli muuten pirteä tuoksu, niin johan vilahti sieraimen kautta aivolohkoon positiivinenkin efekti. Hymyilin itsekseni, imin tuoksua niin, hyvä ettei palaa irronnut. Saunoin pitkän kaavan mukaan Reinon kanssa. Minulla on korillinen erilaisia käsintehtyjä luonnonsaippuoita. Tuoksuissa löytyy mm ruusua, oliivia, tervaa, savea, kauraa, tyrniä, bambua, laventelia, kookosta, nyt myös tuota sitruunaruohoa. Sieltä voi nuuskaista tarvitsemansa tuoksun ja käyttää sitä. Myös typyt nuuskuttelevat. Sitrustuoksut ovat muutenkin lähellä minua, hajuvetenä, dödönä, makuina, huoneentuoksuina. Se vaan kolahtaa minulle. Saunan jälkeen villasukkia, hierovaatuolia, vällyjä ja niitä hitsin pillereitä. En haluaisi olla minkään lääkkeen kuluttaja, saati sitten suurkuluttaja. Mutta puhelimessa sanoivat sen olevan loistava kotihoito. Tessalle ostimme mango-saippuan. Lohdutuksena siitä, etten tehnyt mangojuustokakkua, vaan ostin niin paljon kaikkea mahdollista valmiina. Ostinpas muuten sitruunaleivoksiakin, taas se maku...
Omaan illan tunnelmaani eilen vaikutti myös Reetan kohonneet fiilikset. Olen niin hitsin tiukassa symbioosissa lapseni kanssa, vaikka en ole edes samassa tilassa. Imen niin kaiken itselleni. Illalla Reetta soitti minulle kymmeneltä. Olinkin jo nojatuolissa umpiunessa. Reetta ei saanut unta. Puhuimme jonkin aikaa, sitten annoin ohjeita puhelimitse ja tein itse samoin kotona. Mene vasemmalle kyljelle, kaiva tyyny sopivasti kaulakuoppaan. Vedä jalat hiukan koukkuun. Kädet posken tai tyynyn alle, silleen keveästi. Sulje silmät, hengitä syvään ja olet unessa. Taisi tehota, sillä lapseni haukoitteli ja toivotti saman tien hyvää yötä. Olisi vain halunnut olla kotona meidän kanssa, oli ikävä. Tiedän, tottakai tiedän. Niinhän me muutkin haluaisimme Reetan kotiin. Voi kunpa tämä alkanut päivä sen mahdollistaisi.

Tuoksusta tuli mieleen muutaman vuoden takainen Tessan oivallus. Tessa oli sairaana, pois koulusta ja mummun sylihoidossa. Illalla Tessa kaivautui minun kainalooni ja sanoi minun tuoksuvan ihan mummulle. Säpsähdin, minäkö tuoksun äidilleni ja vanhalle eläkeläiselle? Tajusin Tessan tarkoittavan tuttua ja turvallista tuoksua. Päätin äitiä asiasta informoida, koska viesti oli positiivinen. Kuitenkin ääneen ihmettelin, kuinka minä lievä kaksikymppinen voin muka tuoksua yli kuusikymppiselle? Siihen äitini sanoi, lapseni, et ole enää lievä kaksikymppinen vaan lähes nelikymppinen. Hitsi, että pysäytti!
Äiskä on saanut minut noin kolmikymppisenä, siitäpä ynnäätte...