AMATÖÖRI

Tulipahan taas napautus ja pudotus maanpinnalle. Osastolla selvisi, että ne ovatkin neutrofiilit, eikä leukkarit joita seuraamme. Siis niiden kehityskaarta... Kolme kertaa yli kolmen tai kerran yli kymmenen. Ja minä amatööri olen seurannut ja pähkännyt leukkareita. Kyllä otti taas päästä, kuinka olenkin noin maatiainen. Onneksi osastolla on vaadittava ammattitaito, ettei mene amatöörin tietotaidon varaisesti. Kyllähän kaikki arvot ovat tärkeitä, mutta nuo määräävät kelpoisuuden lyppiin.
Nyt meillä on jälleen uudet selkeät suunnitelmat... Tämä viikko kasvatellaan arvoja, lyppi maanantaina. Tämänpäiväisten arvojen perusteella kaikkien pitäisi maanantaina olla riittävät, sillä kaikki arvot olivat nytkähtäneet selkeästi oikeisiin suuntiin. Tänään Reetalle tankattiin tromppareita pussillinen. Soittelimme iskänkin jo osastolle, kun saimme lähtöluvan. Viiden minuutin kuluttua lupa peruttiin, sillä päätettiinkin odottaa verenkuvan tulokset. Näinpä jos punasolujen tankkaustarvetta on niin tiputellaan samalla reissulla. Ihan loogista, mutta meleko niitti jälleen minun luonteelleni. Sillä lähtökuopat oli jo kaivettu ja jalka vippasi levottomasti. Eli jos olisi tankkailtu olisi aikataulu venähtänyt käytännössä neljästä seitsemään tunnilla. Mutta niinkuin arvaatte, eipä tankattu! Hemo 101, eli noussut! Jes!! Jälleen tajusimme, ettei kannata liika tiukkaa aikataulua laatia, kun se saattaa heilua hetkessä.
Osastolla oli paljon lapsia. Jotenkin ahdistavaa nähdä kaikkien pienten kohtalot, ainakin pätkät siitä. Mistä tätä syöpää oikein riittää, loputtomasti. Yhä vain, yhä vain. Lapsien viattomat kirkkaat silmät ja sisällä tappava tauti. Se on sellainen pysähdyttävä yhtälö. Epäoikeudenmukainen. Mutta tämä on tämänhetkistä arkeamme ja niin monen muunkin perheen.
Sairaalan jälkeen teimme pikashoppailun kaupungilla, ruokaa, tuliaispullat ja meikkejä tytöille. Tavoitteena on rauhoittaa minun ikioma meikkipussini vain minulle. Ostin kaikille omat nyssäkät, tuuheuttavaa miniripsaria ja muita mömmöjä. Äsken Reetta tuota ripsaria omaan kolmeen ripseensä laittoi ja ihmetteli, eikö tämä ollutkaan tuuheuttavaa? Vitsi, kuinka tuo huumori puski taas pintaan tuossakin  asiassa. Mutta oli kuulkaat kauniit kolme tuuheaa ripseä.
Kun asiaa taas uudelleen pähkäilen tajuan, että saammekin olla muutaman ylimääräisen kotipäivän. Ei haittaa pätkääkään, sillä nyt relaamme! Siis teemme tekemättömiä töitä ja relaamme tuon heiluvan lypin ajankohdan suhteen. Tsampadaa, tsampadaa. Olisiko aihetta jo grillibileisiin? Mökömajan avajaisiin? Tai ihan mihin vaan, maailma on täynnä mahdollisuuksia.

P.S. Fanny ja Pasi tuohustivat koko illan pihalla grillin kanssa. Tarkemmin kun vieressä seurasin tajusin Fannylla olevan sammakkosuoja- eli rakettisuojalasit silmillä. Tänään niitä tarvittiin savusukelluslaseina. Eipä valmistajat ole tajunneetkaan, mihin kaikkeen heidän lasit taipuu.
P.S.2. Paistoin jälleen pussillisen minicroisantteja. Pussissa luki, että niitä on 40 kappaletta. Laskin ne latoessani niitä pellille. Niitä olikin 41, hyvä kauppa. Kerroin asiasta lapsille. Siihen Verna hihkuen säntäsi sormet kippurallaan. Mikä näistä on se ylimääräinen, minä haluan syödä sen! Niin, mikä se oli justiin se ylimääräinen, kuka sen osaa kertoa.