KUTSUMATON

Se hiipi jälleen illasta ovenrakoon ja yöllä sisälle saakka. Se tunkee itsensä äänettömästi pienestäkin rakosesta. Se kuulemma käy muissakin syöpälasten perheissä, ainakin yksi äiti on tämän vieraan aina välillä kotoaan yllättänyt. Tämä kustumaton vieras on ärsyttävä, välillä se ei tajua lähteä sitten niin millään pois. Olla jököttää. Tämän kutsumattoman läsnäolo ahdistaa, pitää varpaillaan, se kuristaa, vaikeuttaa arkea, välillä vaikeuttaa hengittämistä ja pitää otteessaan. Illalla se kuiskaili ovenraosta, Reetallakin oli päänsärkyä ja huono olo. Ruoka ei ole oikein maistanut, maanantainen nukutuskin saattoi pitää vielä päänsärkyä yllä. Yritin selittää unen tarpeellisuudesta ja siitä ettei tietokoneella olo ainakaan paranna särkyä. Annoin murusen särkylääkettä illalla, syötin jogurttia lusikalla sohvalla, hieroin, pidin kainalossa ja yritin olla Tyyne.
Aamukuudelta tajusin kutsumattoman tulleen viereeni, liika liki, suorastaan kaulalle.  Se makasi tyynylläni ja kietoi kaikki lonkerot ympärilleni, kuin mustekala. Nousin salamana ylös, join kahvit ja lähdin lenkille. Koirat olivat mukana, harhautimme, poikkesimme normaalireitistä. Kävelimme rivakasti, mutkittelimme, välillä menimme pöllönhölökkää ( sellaista puolihölkkää ) taakse vilkuillen.
Kun tulimme kotiin tartuin imuriin, pyykkäsin, tiskasin ja lauloin. Yritin noilla kaikilla keinoilla pitää sen pois, yritin pistää kiertämään. Onnistuinkin kohtalaisesti. Alkoi taas hengitys kulkemaan ja hartiat relaamaan. Kunnes Reetalle tuli jälleen huono olo, päänsärky, yökkäilytti. Otimme labrakokeet ja salamana Pasi vei ne laboratorioon. Trompparit ja hemo ovat nousussa, muuten ei kauheasti hurraamista. Tai ne ovat mitä odotimmekin. Mutta kyllä näillä pitäisi kotona saada olla. Reettaakin helpotti kun luimme tuloksia ääneen. Ei siis huolta tankkauksesta, ainakaan. Mitäpä muuta huolta tässä nyt olisi? Hah? Onpahan yksi huoli siis vähempänä.
Samalla kun Reettaa yritin hoivailla, tuo kutsumaton oli taas istahtanut pöytään, niinkuin kotiinsa. Se tulee vaikka emäntä on vielä pyyhe päällä suihkun jälkeen, aamu vasta alkamassa ja haluaisimme omaa rauhaa. Tilaa itsellemme.
Jouduin perumaan opettajankin tältä aamulta, sillä Reetta itkeskeli huonoa oloa, piteli päätään ja mittaili kuumetta. Ei todellakaan mitään keksittyä, vaan todellista. Yritin tarjota jogurttia, karjalanpiirakkaa, lohta, meetvurstia, rakkautta, syliä, puuroa, haleja, lohtua... Mikään ei tuntunut auttavan, menevän kurkusta alas. Kunnes jemmastani löysin veteen säilöttyä tonnikalaa. Lupasin hakea vaikka kymmenen purkkia lisää, kunhan lapsi vaan syö. Kuinka onnellisena neiti söi suoraan purkista pikkuhaarukalla ja jälleen sohvalla viltin alla. Kuinka helpotti, kun näin olon helpottavan ja hymyn välkehtivän ajoittain. Väinökin heräsi aamutorkuiltaan tuoksuun ja meni osingoille. Reetta rappasi pari haarukallista Väinölle ja kumpikin näytti onnelliselta. Kutsumatonkin taisi siinä samalla tajuta, ettei ole kaivattu. Oisko mennyt terassille? Kyllä välillä huojentaa nopeasti tuo kustumattoman lähtö. Kunpa se olisi ollut vain pikavisiitillä ja loikkaisi vaikka huitsin kuikkaan. En usko että kovin muukaan sitä haluaa nurkkiinsa pyörimään.