AARTEITA

Toisen on paha mennä toiselle sanomaan, mikä on tärkeää ja mikä ei. Meillä itse kullakin on omat aarteemme. Onko se jokin konkreettinen esine tai kaunis muisto, ajatus. Olen aamun huusholliamme siivonnut ja törmäillyt erinäisiin aarteisiin. Lapsemme ovat varsinaisia jemmareita, kätkijöitä ja heillä on aarteita joka lähtöön. Lauantaina siivoilin Tessan, meidän pahin aarrejemmarimme, huonetta. "Ulkoistin" muutaman mielestäni vähemmän tärkeän roinan ja kas kummaa juuri tänään niitä olisi kipeästi tarvittu. Samanlaisia jemmoja, pikkuhilpetööriä heillä kaikilla pursuu pöydillä, hyllyillä, ikkunoiden välissä ja laatikoissa.
Itse olen aina ollut pienten kauniiden asioiden ystävä, vihkojemmari, kynäjemmari. Omassa lapsuudessani kokosin koulupöydälle kauniista rasioista kauniin ryhmän, joihin söilöin aarteita. Pieniä eläinmaskotteja, bambeja, sammakoita, kissoja, koiria, kukkia. Olen aina ollut paperifriikki. Kuinka ihania pintoja, tunnelmia, värejä, kokonaisuuksia. Kauniita käsinsidottuja vihkoja pursuaa yhä, kuinka ihana niitä on sivellä, selailla, haistella, kosketella, fiilistellä. Jokaiseen tilanteeseensa tulee olla oikeanlainen vihko, oikeanlainen kynä, oikeanlainen väri ja oikeanlainen käsiala. Ja näistähän minulla on valita asti!
Huushollissamme ei ole vaatehuonetta, kauhea paikka! Näinpä minun aarteeni ovat sängyn alla. Olen niitä viime viikolla päivittänyt. Kauhukseni olen havainnut, lasten käyneen kätköilläni. On tärkeää, että tiedän missä kauniissa laatikossa tai kirstussa on mitäkin. Minulla on valtavasti kyniä, pensseleitä, papereita, värejä, maaleja ja askarteluvärkkejä. Ne on pakko säilyttää sisätiloissa. Saan voimaannuttavia kiksejä katselemalla, kokeilemalla, testaamalla upeita sävysävyyn järjestettyjä värejäni. Kauniita kynärasioita. Tekstaustussejani. Tämän aamun olemme lasten kanssa piirtäneet liskoja ja hämähäkkejä.
Minulle aarre on myös jäämereltä haettu sileä, kaunis, harmaa kivi. Simpukankuori. Kaarnankappale. Uppotukin palanen, joka on sukellettu Oulujärvestä. Pahka, joka on Jouhtikosken mutkaisesta koivusta. Minulle on aarre myös kaunis pienikin muisto, hetkellinen pilkahdus jostain tilanteesta. Minulle on aarre lapsen kädet kaulalla ja halaus. Aarre on myös Mari-mummuni omista pellavista tehty lanka, mummun käyttämä valurautapata. Jokin tuttu tuoksu kuten savu, on muistojen aarre metsäretkestä, savusaunasta.
Elämässämme on aarteita moneen tarinaan. Aamulla sen jälleen tajusin. Jokin mitäänsanomaton seikka itselle, voikin olla toiselle tärkeä.
Aamun aikana elikotkin osallistuivat aarteenetsintään. Väinö sai tassuihinsa sulkapäisen kynän, jolla se leikki. Koirat kantelivat aarteinaan ilmapallonriekaleita, kenkiä ja sukkia. Vetivät perässään peittoja.
Muistuipa mieleeni kesä 1993, jolloin asuimme Oulussa. Talossa tehtiin ikkunoiden ilmastointireikiä. Tuloksena oli kaunista purua rakenteeltaan, väriltään ja tunnelmaltaan. Pyysin remonttimiehiä jemmaamaan minulle syntyneet purut. Niitä tuli muutama pussillinen... Minulla oli selkeä visio katiskaverkosta muotoillusta miesfigurista, joka on päällystetty sanomalehdellä tapettiliisterin avulla. Sen pinnan aijoin tehdä puruista. Odotin vain sopivaa inspiraatiota! Niin sitten muutimme Kempeleeseen -93, Nivalaan -94, Nivalassa seuraavaan -00, sitten Nivalassa seuraavaan osoitteeseen -03. Kunnes vuonna 2003, tuplien ollessa pieniä minulle iski inspiraatio. Epätoivoisesti kaivoin kaikki floristiset materiaalijemmamme, tuloksetta. Kyseisiä aarteita ei löytynyt, just kun olisin tarvinnut. Pasi lopulta myönsi heittäneensä ne roskiin syksyllä -93 ensimmäisessä muutossa. Minulta kysymättä, mun aarteet! Näin meillä on vieläkin maailmankaikkeuden upein miesfiguriseinäinstallaatio tekemättä. Eli annan lapsillani olla aarteita ihan niin paljon kuin sielu sietää, kaipaa ja tarvitsee. Kunhan ne ovat kauniisti säilöttyjä ja siististi. Nehän ovat minun lapsiani, aarrejemmereita.