IMBSIRAATIO

Reetalla on ollut tänään akvarellipäivä. Neiti on hakenut imbsiraatiota milloin mistäkin. On syntynyt maalauksia kukista, asetelmista, oksista, luonnosta. Välillä imbsiraatio on odotuttanut ja haetuttanut, mutta iskenyt sitten kuin salama kirkkaalta taivaalta. Valtava tuo luomisen tuska. Tuskaa kuuluu silloinkin, jos haluttu tuotos ei vastaa sitä imbsiraatiota. Mutta sehän on taidetta ja siihen kuuluukin luomisen tuska.
Omat luovuuspuuskat ja inspiraatiot ovat tänään kohdistuneet imurointiin, jääkaapin suursiivoukseen, märinöiden kunteluun ja Mökömajan lasitukseen. Sitten tulikin sellainen tihkusade, että päädyimme sisäoleiluun.
Päivä meni oikeastaan puhelinta kytätessä, sillä soitto tuli kauhean myöhään osastolta. Riivattua tuommoinen odottaminen, en haluaisi yhtään ylimääräistä sellaista. Muutenkin niin monia seikkoja joudumme Reetan hoidossa odottamaan. Hoitojen vastetta, arvojen nousuja, ajan kulumista, hoitojen onnistumista, paranemista, siis kaikkea. Kaikkea odotetaan ja jännitetään. En siis haluaisi odottaa tuon lisäksi jotain puhelua, joka määrittää meidän koko huushollin päivän toiminnan. Mutta tähän on vain sopeuduttava ja nöyrästi odotettava. Kyllä se kasvattaa ja syö meikäläistä. Huomasin alitajuisen päänsäryn kolkuttelevan koko odotetun ajan. Kun puhelu tuli ja suunnitelmat selvisivät niin särky paukahti pintaan. Kivasti jyskyttää. Tietty tuo mauton kaurapuuropäiväkin on osatekijä.
Äsken skypetimme kaverin kanssa. Me kyllä kuulemme ja näemme hänet. Mutta meistä tulee vain kuva ja akuankka-ääni. Kummasti silti voimme keskustella, vaikkei yhteys ihan saletisti toimikaan. Hauskaa oli. Monesti vastaukset saamme jo ennen kuin kerkeämme kysyäkään. Tarkistimme heidän kissanpentunsakin kasvun, sillä läppäri kannettiin kissankoppaan. Me puolestaan haimme Väinönkin katsomaan kissanpentua. Tämäkin onnistui viittomalla, silleen silitystä ja kissa imitointia. Helppoa eikö vain, toisen puolesta eleestäkin tietää mitä meinaa. Ystävyyttä on takana lapsuudesta asti, joten ei siinä tarvitse aina turhia selitellä. Loput voi jo arvata.
Reetalla oli perjantaina ihanan hyvä mieli omista ystävistään. Kun tuplat kävivät pikaisesti siellä kaverinsa synttäreillä, he näkivät lähtiessä myös osan muista luokkakavereista. Kaikki olivat innoissan Reetan näkemisestä. Kysyinkin Reetalta, että ovatko ystävät kadonneet hiustenlähdön myötä. Tämähän oli Reetan pahin pelko kaljuuntumisesta. Mutta ei, kaikilla on Reettaa kova ikävä ilman hiuksiakin. Ihania lapsia, tosi ystäviä. Niitä me tarvitsemme, itse kukin.