SEURAAVA PÄIVÄ

Eilinen vierähti reissussa. Lähdimme Ouluun tankkauksille kahdeltatoista ja palasimme illalla kymmeneltä. Täysi päivä. Trompparit olivat huippualhaalla ja hehoglobiini myös laskenut. Mutta niitähän saa pussista. Nyt olemme jälleen kotona. Omalla järjellä ajateltuna kasvattelemme arvoja ensi viikkoon saakka, josko sitten riittäisi lyppiin arvot. Näillä näkymin voimme jatkaa näiden projektiemme parissa kotona. Jopas onkin taas selkeää visiointia. Neiti sai punaa poskiin ja vauhti pysyi koko päivän huipussaan. Teki tiukkaa malttaa lähteä tankattavaksi, sillä oli juuri keppihevosen teko kesken. Tosin siitä saattaa tulla myös kameli, paas kattoo kuinka muotoutuu päivän aikana.
Oli hämmentävää käydä melkein parin viikon kotijakson jälkeen osastolla, siis minulla. Reettahan ei ole montakaan päivää ollut pois kuvioista. Vanhempia ja muksuja on kiva nähdä. Mutta se on myös raskas paikka kohdattavaksi. Puhuimme vanhempien kanssa ajan kulumisesta, jokaisen muksun omasta hoitokaaviosta, riskeistä, koskaan ei tiedä mitä huominen tuo. Miltä jatkuva laitoshoito tuntuu lapsesta, vanhemmista. Mitä erillään asuminen ja paine tekee parisuhteelle ja perheelle. Mitkä ovat niitä voimavaroja ja keinoja joiden avulla tästä yhtälöstä selvitään. Kuinka oma kehä pienenee mitättömäksi sairaalajaksoilla. Kuinka oma ajatusmaailma muuttuu painokelvottomaksi ja oudoksi. Nauroimmekin, ettei hoitohenkilökunnan kannata kaikkia sammakonristijäis-juttuja kuulla, sillä pian napsahtaa mammalle pidempi kakku laitosta. Mutta miten sitten jaksamme? Meillä itse kullakin on omat sammakkomme, jotka piristävät arkea. Niitä on pakko olla, ymmärrättekö. Tosin eiväthän kaikki niistä kirkkain silmin yhdessä lasten kanssa jaksa innostua, varsinkaan ääneen. Mutta minä olen ylittänyt sen kynnyksen aika päiviä sitten. Ilmeisesti minulla on vahva lapsenmaailmainen mielikuvitusmaailma, siitä on hyvä ammentaa potkua seuraavaankin päivään.
Mökömaja kehittyy lauta kerrallaan. Puhelimessa keskustelemme lasivaihtoehdoista, pinnoista ja nurkkalaudoista. Tietyt vaiheet voi kuvata ja lähettää kännykällä. Näin pysymme reaaliajassa tilanteen tasalla. Minulla olisi ideana saada turvekatto, jossa kasvaa erilaisia mehi- ja kivikkokasveja. Mutta riittääkö rakenteet moiselle kuormalle ja ymmärrys lasten suunnalta... Mutta olisihan se vähä hieno. Olisi kiva saada maja valmiiksi, jotta ehtisimme harrastaa siellä kimppamökötystä. Mökötettäisiin kerralla kaikki pois, ettei tarvitse muutamaan viikkoon kenenkään mököttää. Ideana taas loistava, mutta kauasko se kantaa?
Arjen komiikkaa aiheutti eilinen vessareissuni. Yleensä aina jokin elikko änkää mukaan. Eilen se oli Kaino. Näin ja tajusin vain vessapaperirullan vilahtamisen ovesta. Kaino nappasi sen suuhunsa ja juoksi pihalle. Ei auttanut mamman muuta kuin huudella paperiaaaa, tuokaa paperiaaa.
Tänään torstaina on Reetalla suunnitteilla koulunkäyntiä, puuhaa tallissa ja mukana oloa muissa projekteissa. Mummulla on kuulemma iso rasiallinen nappeja, sieltä pitää käydä valitsemassa sopivat kepparille silmiksi. Ehkäpä joudumme ostamaan isälle myös uusia sukkia, sillä keppareita on tehty pitkin kevättä. Kas kumma iskän sukkalaatikosta on aina löytynyt ylimääräinen ja sopiva sukka siihen tarkoitukseeen. Myös Mökömajan pinnoitteet ja sisustus pitää alkaa visioimaan. Kuultavaa vai peittävää, valkoista, ruskeaako vaiko vihreää? Illalla olemme siinäkin asiassa pidemmällä toivoakseni. Ensin pitää tuo timpurimme ja rakennusmiehemme saada ylös ja käyntiin.