Odottelimme kuumeisesti lääkärikiertoa, ajattelimme lähteä kotiin odottelemaan ensi viikkoa. Lääkärikierto tuli ja yhtäkkiä taas uudet suunnitelmat. Loksahti jälleen suu auki ja humisi. Helsingissä oli ollut se odotettu kokous.
Reetalle aloitetaan vielä kertaalleen A-bloggi, koska sillä on saatu niin hyvin vastetta ja arvot nollille. Blokki aloitetaan heti huomenna, aamupäivällä. Niin sikäli mikäli neutrofiiliarvo 0,5 täyttyy. Siis koko ensi viikon suunnitelmat poistuivat, samoin hiukka tämänkin viikkoiset jne... Meidät olisi pidetty osastolla, mutta saimme luvan kotiutua sillä meillä ei ollut oikein taas valmiuksia noin pitkään keikkaan. Koetulokset kuulimme kotiin, blokki aloitetaan huomenna aamusella. Eli nyt ollaan siis kotona ja yritetään saada lapsi syömään, juomaan ja pakattua.
Kotimatkalla saimme tarkennetun aikataulun tulevasta, viimeinkin meillä on päivämääriä ja viikkoja tiedossa. Kantasolusiirtopäivä on 7.7., silloin lapsemme saa uuden alun. Taksin takapenkillä tunsin syvää hujennusta, pelkoa, kauhua, paniikkia. Vapisin, itkin, oksetti, humisi ja kohisi. En tiedä saanko tuntea helpotusta. Kuuluuko minun pelätä, olla kauhuissani, saanko pomppia ilosta, hurmiosta, voinko nauraa. Saanko lyödä omia ajatuksiani lukkoon, viimeinkin nähdä ne realistisina. Pitääkö minun oksentaa huolesta, pelosta, helpotuksesta vai kauhusta. Siinäpä muutama kysymys, jotka vierähtivät hetkessä tietoisuuteeni. Voin niin pahoin, hyvä etten pysäyttänyt autoa ja paennut paikalta. Oisinko päässyt olotilaani pakoon pomppimalla, oksentamalla saati sitten juoksemalla. Näinpä istuin vain kiltisti turvavöissä ja takapenkillä lapsi kainalossa. Yritän miettiä kuumeisesti mitä saan tuntea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti