TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

lauantai 7. toukokuuta 2011

KURNUTUSTA

Reetta soitti ihan tohkeissaan, pääseekin kotiin. Hoitaja oli perään asunnolle soitellut, kun päivystäjä oli papereiden perusteella päätöksesnä tehnyt. Hitsi miten ihana uutinen. On kuulkaas kevyt askel, nyt tarvisin ne balleriinat jalkaan kun tekis mieli pompahdella.
Kotona olevat muksut suuttuivat minulle, kun pakkasivat turhaan. Suuttuahan voi siitäkin, kun on tyhmät liikennejärjestelyt. Siitä, kun en koskaan, en siis ihan koskaan osta mitään, mitä he haluavat. Siitä, kun joudumme käymään eri liikkeissä, kun kaikkea ei saa samasta. Siitä, kun Tessalla on synttärirahaa. Tessa suuttui taas siitä, kun jalkapalloseuran höllöhousuja, tuulipukuja yms ei ollut saatavilla. Mallit vaihtuvat ja uudet tulevat reilun viikon kuluttua. Äitinhän se oli vika! Idiootti ja tyhmä, miksi en antanut ostaa kaksi viikkoa sitten kun vanhaa mallia oli vielä tarjolla.
Pasilta sain käskyn jälleen apteekkiin. Sain ihanan aikalisän lapsistani, sillä eihän tyhmempää paikkaa ole kuin apteekki. Menin tiskille ja tein tilaukseni. Kymmenen milligrammaa kärsivällisyyttä painokiloa kohden nestemäisessä muodossa. Ei kuulemma riitä, ainakin kaksikymmentä pitää olla, vastasi kuhmuikäisten lasten äiti, ystäväni farmaseutti. Näinpä ostin itselleni paketillisen korvatulppia. Ajattelin lahjoa itseäni niillä huomenna.
Viimein tuskaisen narisevan ostosreissun jälkeen palasimme kotiin. Fiilikset jatkuivat, kunnes Fanny aukaisi takaoven. Kurnutusta, kovaa ja jatkuvaa. Suihkulähdesammakkomme kurnutti meille. Siihen laukesi välittömästi eripura. Lapsista kuoriutui aitoja ja innostuneita, luomulapsia. Sammakkoa ei näy, mutta kurnutus jatkuu. Fannylla on trendikkäät korvikset, haavi, kumpparit ja suojalasit. Verna lonkkasee myös iskän isoissa saappaissa ja kirjavissa puutarhahanskoissa. Elikot  mielenkiinnolla seuraavat löytyykö vaiko eikö löydy. Mikä tuo ääni on ja kuka sen tekee. Onko se sammakko meidän tuomamme nuijapää, muutaman vuoden takaa? Täplä, Tipi, Lupu vai Hupu?  Onko se ihan oikeasti meidän sammakko? Olipa ihana, että se kurnutti! Moni asia laukesi saman tien ja unohtui. Äitikään ei enää ole niin tyhmä, kun kuuntelee korvat höröllään kurnutusta. Pitäiskö meidän pitää tänä iltana sammakonristiäiset?

Torsti, siitä tulee Torsti. Mutta muutama aiheeseen liittyvä kysymyskin pulpahti. Kuinka sen voi kastaa, jos emme saa sitä syliin? Entäs jos se onkin tyttö? Mistä tietää kumpi se on? Joko on uusia nuijapäitä? Torsti kurnuttaakin ikävää, se tarvii kuulemma ainakin kolme kaveria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti