TUIJOTUS - TARINA KATSEESTA JOKA SEURASI

Eräänä yönä perheen äiti heräsi lapsensa yskimiseen. Äiti tarkisti kellon, neljä minuuttia yli viiden aamulla. Vielä olisi ollut hyvää aikaa nukkua, odottaa unessa aamua. Äiti nousi ja meni yskivän lapsensa luo. Samaan aikaan nousivat hämmentyneinä kaikki neljä eläintä, luullen, että on aamu. Äiti lääkitsi yskivän lapsensa, siveli voimakkaan tuoksuista linimenttiä lapsensa vartalolle ja silitteli lapsensa peiton alle. Samaan aikaan äidin oma uni karkasi.

   Eläimet terästäytyivät ja olivat valmiita aamupissalle ja ulkoilemaan. Äiti selitti näille nelijalkaisille kellon vähyyden ja rohkaisi palaamaan unten maille. Kiltisti eläimet raahautuivat omille unipaikoilleen, huokaisten palasivat nukkumaan. Perheen vanhempi kissa hyppäsi kuitenkin syömään kissannaksuja kodinhoitohuoneen pöydällä olevalle ruokakupille. Äiti naurahti kovalle raksutukselle, jonka kissan syöminen sai aikaan. Äiti tajusi oman aamunsa tulleen ja hän päätti nousta ylös. Unettomina öinä äiti on lukuisa kertoja istunut olohuoneen nojatuolissa, lueskellen, ajatellen, pelaten tai televisiota katsellen. Näinpä hän päätti tehdä nytkin.

   Äiti laittoi villasukat jalkaansa, villatakin päällensä, haki torkkuhuovan, silmälasit päähänsä ja sytytti lukuvalon. Nuorempi koirista odotti pääsyä syliin häntä heiluen. Siinä touhutessaan äidillä oli tunne, että häntä seurataan. Jotenkin sellainen hämmentynyt olo. Äiti katseli ympärilleen, kunnes tajusi katsoa ulos ikkunasta. Säpsähtäen hän kohtasi tuijottajansa katseen, joka porautui suoraan kohti. Terassin pöydällä istui suuren suuri punakirjava, karvismainen kissa, joka seurasi äidin jokaista liikettä. Tällä paikalla istuu yleensä perheen oma kissa pyytäessään sisälle. Nyt siinä istui täysin tuntematon ja kooltaan valtava kissa, tuijottaen. Äidin hämmenys oli jotensakin säpsähtävän epätodellinen. Paikalla oli kotoisasti outo kissa ja oma rouskutti samaan aikaan naksuija kupista. Tavallaan väärä kissa oikealla paikalla. Jouluvaloissa kissa hohti epätodellisen värisenä, tavallaan tutun oloisena, mutta täysin vieraana. Sohvalla oli perheen nuorempi kisssa, joka tuijotti ikkunan takaa takaisin.

   Äiti tuijotti kissaa, siinä he katsoivat toisiaan, eikä kumpikaan hievahtanut. Kissa oli upean värinen, ihan sellainen kuin äiti oli sohvalleen kuvitellut. Kynttilöihin, tapetteihin ja sohvatyynyihin sopiva. Siinäkö se nyt oli, ihka oikeana ja sisälle pyytämässä. Valmiina. Tuijotus jatkui jatkumistaan, epätodellisuus samalla. Aika pysähtyi ja äidin oli pakko pyytää miehensäkin katsomaan. Silmät sikkurallaan mies raahautui tuijottamaan tuijottajaa. Miehelläkin vilahti ajatus kissan halusta muuttaa perheeseen. Aiheesta virisi kiivas keskustelu aamuviiden jälkeen, sillä tuijottaja oli hämmentävän rohkea. Lopulta punainen kissa hyppäsi alas pöydältä, jääden kuitenkin terassille pöydän alle. Yön aikana oli satanut puhdas valkoinen lumipeite, se oli täysin koskematon. Mitä ilmeisemmin kyseinen tuijottaja oli viettänyt koko yönsä perheen terassilla. Liekö yöpynyt perheen ulkokissalle tehdyssä kopissa.

   Aamulla lapset kuuntelivat tarinaa silmät loistaen. Heidän mielestään kissan täytyi olla koditon ja orpo ja hyljätty ja nälkiintynyt ja vaikka mitä. Samainen kissa on nähty ensimmäisen karran perheen terassilla heinäkuussa, silloinkin tuijotus oli lapsia ihmetyttänyt. Jopa säikäyttänyt, kun sen on suoraan kohdannut. Mistä se kissa kaikkien näiden vuosien jälkeen on tullut, kenelle se kuuluu ja kuinka se uskaltaa perheen koirista huolimatta asua noin paljon heidän reviirillään. Lasten mielestä ja hiukan vanhempienkin mielestä kissa voisi vaikka muuttaa sisälle. Olisihan se kaunis eläin ja tarvittavan rohkea. Niin ja puuttuvan värinen. Toistaiseksi kissalle ei ole virallisesti vielä sisäänkutsua annettu, sillä onhan aiheen puitteissa muutamia liikkuvia osasia, joita kannattaa harkita. Kulkukissa se ei tasan tarkkaan ole, upeasta turkista ja valtavasta koostaan pääteltynä. Rohkea se on ja järkkymätön, ainakin katseensa perusteella. Perheen ulkokissa on usein tullut sisälle häntä pörröisenä ja selkäkarvat irokeesiksi nousseena. Samoin valkoisessa turkissa on näkynyt tappelun jälkiä ja naama on ollut verillä. Pitkin syksyä on kuulunut karmivaa kissatappelun ääntä pimeiltä pelloilta. Kerran perheen isä sai taskulampun valokeilaansa pellolla punaisen kissan, liekö sama jättiläinen kyseessä. Toisaalta on uskomattoman rohkeaa perheen ulkokissalta, että käy puolustamaan reviiriään lempeästä luonteestaan ja verrattain pienestä koostaan huolimatta. Mistä moinen rohkeus ja taistelutahto puskeekaan pintaan. Perheen sisäkissakin on lukuisia kertoja jähmettynyt sohvan käsinojille ja pörhistellyt. Mitä ilmeisemmin kyseinen kulkuri on asuttanut perheen takapihalla kesästä saakka. Tällä selittynee monta kertaa vallalla ollut tunne siitä, että on tarkkailun kohteena.

   Tuijotuksesta ja puolittain myös hämmentävän pelottavasta kokemuksestaan huolimatta perhe ei sulje takaikkunoidensa verhoja. Perheelle on tullut jopa tapa huikata ja huiskuttaa pimeyteen, toivottaa hyvät yöt vieraalle. Sillä he tietävät olevansa yhä tiukan tuijotuksen kohteena. Kuka tuijottaja on ja kauanko se kuuluu hiljaisena sivusta katselijana perheen elämään. Se jää nähtäväksi ja koettavaksi. Kaikkinensa perhe kokee tämän positiivisena seikkana ja enteenä. Kuka tietää, milloin kyseinen kissa ottaa seuraavan askeleen ja löytyy perheen sohvalta sävy sävyyn tyynyjen kanssa. Kuka tuijottaa silloin ja ketä....

   Aiheesta on kirjoitettu myös lyriikka, joka on myös sävelletty. Tavallaan tässähän on sama asia silmistä, jotka seuraavat.... Tässä siis katkelma aiheen puitteissa.

  

 

 

"SILMÄT PIMEÄSSÄ

AIS-TIN, MI-NU-A SEU-RA-TAAN,
AIS-TIN, MI-NU-A VAL-VO-TAAN.
TUN-NEN TUON LÄS-NÄ-O-LON VOI-MAN,
TUN-NEN TUON SI-SÄI-SEN VA-PI-NAN.
KAT-SE PO-RAU-TUU Y-HÄ SY-VEM-MÄL-LE,
SIL-MÄT NUO MYS-TI-SET.
KAT-SE PO-RAU-TUU Y-HÄ PI-DEM-MÄL-LE,
SIL-MÄT NUO MYS-TI-SET."