TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

tiistai 4. kesäkuuta 2013

NÄIN MEILLÄ, ENTÄS TEILLÄ?

Monessa perheessä ja asioissa toimitaan tietyllä tavalla, kaavojen ja oppien mukaan. Niin myös meillä, joskin soveltaen. Hämmästystä saattaa aina ajoittain aiheuttaa tapamme, etenkin minun tapani toimia. Sillä olen ikuisesti kapinallinen ja kyseenalaistan monia asioita, kannustan lapsiani myös omiin ratkaisuihin, ei tarvitse olla aivoton ja avuton laumasielu, eikä muiden vietävissä. Vaikka et kenties usko olen (ollut) todella kiltti lapsi, hajuton, nöyrä, ahkera, mauton ja huomaamaton. Mutta sellainenkaan ei ole kiva olla, toisten kiusaama sylkykuppi, joskin yhä saatan sellaiseksi joutua ihan omasta aloitteestakin.

   Kerron nyt muutaman viime aikoina ja arjessamme olevan asian, joka on meillä näin, mutta tuskin koskaan teillä. Haittaako se sinua, varmaankin, mutta haittaako minua se kun se haittaa sinua... No eipä oikeastaan, sillä kykenemme ottamaan monta keikkaa löysemmin, huumorillakin, joka on yksi kantavista voimavaroistamme.
   Kun palasimme Reetan kanssa kotiin, huomasin muutaman kohdan heti... Pölyjä ei ollut koko aikana pyyhitty tietyistä hyllyistä. Millaisessa perheessä jätetään hyllyt pyyhkimättä? Miksi ne jätetään, haittaako se? Ketä? Miksi meillä taas imuroidaan joka päivä, miksei teillä imuroida joka päivä. Miksi pyykätyissä vaateissamme on valkoisa karvoja, eikö pyykin pitäisi olla puhdasta. Onko karvainen pyykki puhdasta. Kuuluuko koiran istua nojatuolissa ja sylissä. Kuuluuhan meidän mamman pikku Kaino-kullan. Kuuluuko koiralle puhua ja sen kanssa saunoa, kuuluuhan kyllä Reinolle puhua ja ottaa saunaan mukaan. Saako koira istua pihasohvalla, jos sisäsohvalla on kielletty istumasta. Saako koira olla irrallaan pihalla, saahan se kun se pysyy pihalla. Millainen perhe ottaa kaupunkiasuntoon kaksi kissaa, eikö koirissakin olisi tarpeeksi. Nehän ovat kuulemma myös taudinkantajia, sotkijoita ja epähygieenisiä. Mitä vielä ihania rutisteltavia ja niin sympaattisia.
   Jalkalampustamme puuttui ylhäältä lasikoopa ja se lamppu, joka valaisee. Ihan siitä syystä, että iskä oli pelannut palloa lasten kanssa sisällä. Millaista palloa, no ihan jumppapalloa. Kuuluuko isän pelata jumppapalloa sisällä, sehän on jumppausta varten. Oli hiukan syyllistä ilmettä itse kullakin osallisella, kun käräytin heti kyylänä moisen. Joskus on helikopterilla lennätetty kippoja myös alailmoihin, pieni ohjausvirhe. Lentääkö teidän isä helikopterilla olohuoneessa. Viime viikolla mietin, että onneksi meillä ei ole leikitty sisällä vaikkapa kahvakuulalla, keihäällä tai trampoliinilla, saattaisi olla vieläkin pahempaa jälkeä.
   Eilen osuin Oulun Kelalle mennessäni autolla johonkin kivipoijuun tai kiveykseen, kuuluuko äidin vetää u-käännös niin että rohisee. No teinpä ennen kuin harkitsin, rattaat pyörivät yhä, ei sen pahempaa se oli vain muovi joka rahisi. Mutta tekisikö teidän äiti moista, saati isä. Autoillessa, pyöräillessä ja yleensä liikkuessani sattuu ja tapahtuu jatkuvasti, milloin isompaa, milloin vähemmän isoa. Nautin niin kaikesta ajamisesta ja siitä vapaudesta. Saako isä ajaa autoa niin, että lapset tunkevat heiluttamaan itseään kattoikkunasta. Toisilla hulmuaa hiukset ja yhdellä kiiltää kalju, sillä peruukki päässä ei uskalla moista tehdä. Saanko opettaa tila-autollamme peltorallia alaikäisille. Jee, sillä tavalla minäkin olen oppinut. Viime viikolla minun oli Oulussa Torinrannassa ihan pakko palata tarkistamaan, olenko vetänyt vivusta. Ajoin parkkiin ja rantaan, sitten vilahti mieleen mihinköhän auto on karannut, jos en ole vipua vetänyt. Onneksi olin vetänyt käsijarrun, sillä suunta olisi ollut tasan laiturilta alas mereen. Onneksi sillä hetkellä toimin järjellä, en fiiliksellä. Peruukista vielä, nyt kotisairaalassamme Reetta istahti yksi ilta peruukki päässä tiputettavaksi. Hoitajahan ei silloin tuntenut tyttöä ja kyseli missäköhän Reetta. Ilme oli aika vekkuli, sillä siinähän neiti tillotti.
   Voinko teetättää lapsillamme ruokaa, siivouksia ja kotitöitä. Voin, ne ovat siinä todella hyviä. Osaako sinun lapsesi leipoa ja laittaa ruuat, vai teetkö valmiiksi kahdeksantoistavuotiaalle, jotta lapsi saa nukkua puolille päiville. Luotanko lapsilleni puukot käteen ja käsken pilkkoa. Luotan, kehotan tekemään nakkikeiton nakeista, en sormista. Lapsemme osaavat ajaa myös imuria, pyykkikonetta, tiskikonetta ja ompelukonetta. Helsingissä laitoshuoltaja puisteli päätään, kun näki mitä kaikkea Reetta touhuaa. Silloin Reetta ompeli. Siihen hän huonolla suomella ja kivalla nuotilla kysäisi päätään pudistellen "Mitä tämä lapsi ei osaa tehdä?" Mietin hetken ja sanoin "Hitsata". Sen jälkeen nauroimme räkänä ja Reetta kysyi missä voisi oppia hitsaamaan, jos ei kerran vielä sitä osaa ja mitä se semmoinen on. Tällä naisella on kuulemma 19-vuotias tytär, joka ei osaa mitään kotitöitä. Tytär syö kuulemma kertakäyttöastioista einesruokaa ja jättää pyykit pesemättä äidin työkeikkojen aikana.
   Kiellänkö nukkumasta toukokuussa pihalla, kenties kylmä yö tulossa ja muuta jännää. En kiellä, rohkaisen, pääseehän sitä aina sisälle jos on tarvis. Onko sinun perheesi nukkunut oman talon pihalla ja teltassa. Meidän perheemme on, sillon vielä kun mahtui samaan telttaan. Naapurin mielestä moinen ei edes pieneen mieleen juolahtaisi. Mutta vähäkös oli kivaa ja ikimuistoista.
   Otatko lauman yövieraita tuosta vain, tuttuja tai tuntemattomia. Joo, aina on tilaa. Kerran meillä yöpyi asiakkaat, jotka olivat Itävallasta menossa polkupyörillä Pohjois-Norjaan. No, mitenkö ne meille eksyi. No, kun ei keksitty leiripaikkaa, niin mahtuihan meidän telttaan ja meidän pihalle. He saivat tekemääni fetapiirakkaa, pehmeän patjan, saunakokemuksen ja kiittivät lähtiessään. Ihan oli hauskoja ja luotettavan oloisia ihmisiä, jätimme ovet yöksi auki, jos on vaikka nälkä... Kiitoskortti tuli määränpäästä.
   Muuttaako suurperheen äiti taloon, jossa on käynyt vain kerran fiilistelemässä, viitisen minuuttia. Muuttaa, sillä minulle riittää ensimmäinenkin mielikuva ja tunnelma. Mies saa perehtyä järjellä. Minulle on tärkeää, että valo virtaa ja meteliä mahtuu. Elämisen jäljet eivät haittaa pätkääkään, eipähän tarvitse niuhoittaa lattioita, jos lapset rullaluistelee sisällä. Luotatko miehesi värisilmään? Luotan, jos mieheni soittaa minulle, että malaa olohuoneen seinän punaiseksi, annan luvan. Samoin on maalattu portaikko taivaansiniseksi tai eteinen maitokahvin ruskeaksi. Mitäpä tuota niuhottamaan tai värikarttoja selailemaan, ei ne ennenkään niin kauheasti ole pieleen menneet. Uskon, että teemme talokauppoja, lammaskauppoja, kanakauppoja, laamakauppoja ja autokauppoja vielä lukuisia intuition pohjalta, niin se vain on. Mitäpä sitä järkeilemään, antaa mennä vaan jos tuntuu siltä. Toki sen järjen kaiverruksen tunnistan myös, sen syyttelevänkin tykytyksen. Voin myös heittäytyä täysipäiväiseksi huuhaaksi, vaikka huushollissa olisi muutakin tehtävää. Vaikka matonhapsujen oikomista.
   Nauran kuin reikäpää, jos naurattaa, amalkaamit loistaen. Nauru vain tekee niin kutaa, välillä naurattaa vaikkei kenties tilanteesamme kuuluisi nauraakaan, se vain tulee ulos. Murjaisen jonkin älyttömän väläyksen, nauran tilannekomiikalle ja ennen kaikkea itselleni. Onneksi yhä jaksan nauraa itselleni, toki välillä hieman myös muidenkin kustannuksella, mutta pyrin pitämään huumorini sellaisena ettei siitä jäisi traumoja. Tai ainakin toivon niin. Oulussa oli kiva kuulla hoitajilta, että he olivat kaivanneet Reetan naururätkätystä. Sillä neidillä irtoaa myös kiitettävästi. Saisiko ja kuuluisiko lapsen moisen prässin jälkeen nauraa? Tänään tytöt ovat esittäneet suurinta pudottajaa ja läskiinnyttäneet itsensä tunkemalla housut täyteen huiveja. Hauskaa näytti olevan ihan hyväntahtoisesti. Annan lasteni yhä leikkiä leukemiaa, vaikkei meillä enää olekaan leukemiaa. Kenttäsairaaloita pystyteään pitkin pihoja.
   Viime juhannuksena meillä oli ikiomat festarit, kakkiaan 33 kävijää/olijaa. Elämäni helpoin juhannus. Nyt tavoittelemme samantyyppisä festareita, sikäli mikäli tilanne vain sallii. Tyhmääkö, järjen köyhyyttäkö? Aivan ihanaa, yhdessä olemista, leppoisuutta ja aitoa tilannekomiikkaa. Kaikki tietävät rajoitteemme, tilanteemme ja nopeatkin muutokset suuntaan tai toiseen. Milloin viimeksi sinä itse olet saanut maata riippukeinussa ja ottaa makoisat ruokatirsat, kun muut hoitavat huushollin. Elämäni helpoin juhannus mahdollistui nyyttikesteillä, jokaisen panoksella ja leppoisuudella. Minä ja systeri hoidimme ruuat ja kokkaukset, muut hoitivat siivoukset, pyykit, tiskit ja pöytien siivoukset... Tulisiko teillä kuuloonkaan? Entäs jos yllättäisit itsesi moisella, saattaisi olla huisin kivaa... On myös jännää arjen koittaessa haeskella kuppeja ja kippoja omasta kaapista, mihin ne on laitettu juhannuksen tiimellyksessä. Yllättäviäkin ratkaisuja saattaa löytyä. Annatko sinä muiden melskata kaapeissasi?
   Hypitkö sinä takapihallasi vähissä tai tosi vähissä vaatteissa, kesällä, saati talvella? No meillä hypähdellään välillä, haittaako se, no toivottavasti ei ainakaan kesäaikaan. Kutsutaanko sinut takapihaasi salaisuuksien puutarhaksi tai paratiisiksi, meillä on kuulemma sellainen. Onhan se kiva, suojaisa, yllätyksellinen, työläs, osittain hoitamaton ja kaikkea siltä väliltä. Tulisko sinulle kuuloonkaan kyhätä maja pihan perälle ja laajentaa sitä patioilla ja paviljongilla. Nyt ehdotin tytöille, josko Mökömajan päästä rakennettaisiin torni, parvekkeineen... Monen mielestä lapsiperheissä ei voi olla kukkapenkkejä. Miksi ei voi olla. Lapsemme ovat niitä itse olleet tekemässä ja kunnioittavat niitä. On ilo seurata kasvien kasvua ja kunnioittaa oman käden aikaansaannoksia. Suihkulähteeseen on välillä syydetty kiviä, mutta se ei ole meidän lasten tekemää, vaan yleensä se on vieraille lapsille tapa. Tytöt viihtyvät pihalla, keksivät puuhaa vaikka minkälaista, vaikkei meillä olekaan trampoliinia. Ihan siitä syystä että se on vaarallinen, ruma ja liian tyypillinen tämän ajan mittari. Kaikillahan sellainen pitäsisi olla, joten siitä syystä meillä ei ole. Viime viikolla ajoimme Reetan kanssa rallia polkupyörillä ympäri pihaa. Tekisitkö sinä äitinä niin? No, enpä minäkään ollut aikaisemmin tehnyt ja oli hauskaa. Yllättävän paljon esteitä, oksia ja nokkeluutta vaativaa. Mutta pääsin ympyrää pysähtymättä ja kaatumatta, eikös se olekin hyvä saavutus. Oikestaan se piharalli on kuin meidän elämä, vaatii nokkeluutta, hulluutta, huumorintajua ja kykyä sopeutua nopeisiinkin esteisiin ja haasteisiin. Jos pääsee perille pystyssä ja ilman suurempia kohelluskia, niin johan tuntuu hyvältä.
   Olen harrastanut liukuhihnalta pyykkiterapiaa. Pesetkö sinä samana päivänä niin monta koneellista pyykkiä kuin ehdit vai jaatko sen eri päiville järkevästi. Minäpä annan pyöriä ja pesen kaikki Helsingin hajut ja tomut pois, tuulettelen ne kuiviksi leppoisassa maalaisilmassa. Ripusteletko pyykit teemoittain, väreittäin tai jollakin muulla loogisuudella? Aina voi keksiä jonkin oman jutun tai juonen, jota lapsetkin voivat sitten arvuutella. Millainen äiti hengailee päivän koneella ja kirjoittelee, pesee kaiken irtoavan pyykin, jättää hiukset kampaamatta ja muistuttaa yhä enemmän huuhaata. Vaikka samainen äiti voisi toimia järkevästi, kasvattaen lapsiaan ohjeiden mukaan ja kurinalaisesti. Tällainen äiti on kokannut lapsilleen kattilallisen nakkikeittoa, tarjoillut jopa sohvalla istuville videon katsojille! Samainen äiti on nauranut niiden lastensa kanssa, eikä ole raivonnut yhtään mistään. Tällainen äiti on saanut myös puhelun sairaalasta negatiivisesta sytomegaloarvosta ja toisen cvk:n poistosta. Samainen äiti otti eilen myös itse puheeksi tuon cvk:n poiston, johon Helsinki vastasi tänään myöntävästi. Saisiko amatööriäiti ja hiukan paljon huuhaa moista ehdottaa, kuuluuko se minun ehdotusluvallisiin asioihin. Nyt haisteleman kuivia ja ripustamaan märkiä pyykkejä, tsao! Ennen pyykkejä käyn uimasssa laumani kanssa, ehtiihän nuo ripustella senkin jälkeen. Tsao, taas!

7 kommenttia:

  1. Ihailen sua Tiiina, taitaisinpa itsekin heittäytymisen taidon. Ihanaa onnellista päivää lounais-Suomesta. -Saara-

    VastaaPoista
  2. Tiina - kohtalo on asettanut Sinut paljon vartiaksi, suuren eteen. Selviät keinoinesi, kannat kyvyilläsi, jaksat rakkauden ja sisun suomin voimin. Halit

    VastaaPoista
  3. eikun antakaa mennä vaan ja nauttikaa ja ottakaa voimaa kotiympäristöstä, jokainen päivä vie kohti hyvää, uskokaa vaan!

    VastaaPoista
  4. hih:) kuulostaa ihan meidän meiningiltä! No yövieraita ei juuri ole muuta kun sukulaisia lauma jouluna ja jussina, mutta muuten. Kerran päivässä voidaan vielä imuroida, joskus aamu kahdeksan ja ilta yhdeksän välillä mutta muuten kaikki saa nykyään mennä rennolla fiiliksellä!

    Että jos multa kysytään niin saa olla huuhaata ja hömppää. Uskon että hetkessä eläminen ja oikea läsnäoleminen ovat parhaita asioita joita voin lapsille antaa. Elämää eletään täysillä ja keskitytään Oleelliseen, itseään ja muita rajoittaa liikaa. Sairaus kun on kovasti rajoittanut niin nyt otetaan takaisin samalla mitalla! Aikatauluttomuus ja fiiliksen mukaan meneminen on maailman ihanin asia, nyt kun siihen on jo lupa.

    Elämä on tässä ja nyt, hetkissä, ja niistä pitää ottaa ilo irti, liikaa itseään sensuroimatta. Kyllä meilläkin jumppapallolla pelataan sisällä kun siltä tuntuu:) Ja syödään sohvalla...

    Ihanaa ja huoletonta kesää teille sekä kaikkea parasta suloiselle Reetalle sisaruksineen!

    Sanna

    VastaaPoista
  5. Voima halit teille kaikille sinne. Harvoin tullu nyt käytyä täällä blogissasi mut mielessä ootta paljonkin <3 -Hantta-

    VastaaPoista
  6. Hei,mitä teille kuuluu?

    VastaaPoista