TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

perjantai 15. maaliskuuta 2013

TUUKKO NÄÄ, MEEKKÖ NÄÄ, OOKKO NÄÄ, JÄÄKKÖ NÄÄ

Viikko on vilahtanut, enkä ole muistanut koko postailuja. Tai oikeastaan ei ole edes kiinnostanut, siis ei niin kuin yhtään. Sillä olemme monenkin mielestä menneet taas niin ylikierroksilla, että sehän ei ole normaalia. Joten ajattelin olla aiheuttamatta mielipahaa ja huolta muille.
   Nyt kurtistan kulmiani itsekseni, kun ajattelen että kuinka minä ajattelen, mitä joku muu ajattelee. Saan pitää ajatukseni, toimia ja tehdä niin kuin parhaaksi tässä tilanteessa koen, näen ja tunnen. Mutta viikko on ollut sellainen laukkakyyti, ettei aina ole tiennyt missä on. Tuukko nää, meekkö nää, ookko nää, jääkkö nää? Näin on isäni sanonut kautta aikojen, jos ei ole tiennyt toisen ratkaisua ja suuntaa. Verrataanpa nyt kissaan, joka ikään kuin haluaa ulos ja sille avataan ovi, mutta sitten se empii ja haistelee, mennäkkö vaiko jäädäkkö. Saman tien suunta vaihtuukin ja se menee jo muualla. Mitä ihmettä tekee kissavertaus tässä saumaan, niin sitäkin hiukan avaan. Kuvittele sulkemallasi silmät, miltä kuulostaa kuuron kissaneidin maaliskuinen killa-aika ja ääntely? Se on välillä kuin viulun tappamista, vonkuu ja volisee, ääni särkyen. Yökaudet ja päivisinkin. Siis Vieno-pieni ja ensimmäinen maaliskuu, sehän on ihan äimänä itsekin. Lapsilla on suunnitelma, lainataan jostakin kykenevä kollikissa ja päästetään Naukulaan Vienon kanssa, kyllä se helpottaa. Sitten meillä olisi pian ihania kissavauvoja. Ratkaisukeskeistä, sanoisinko. Tämäkin on lasten omaa filosofiaa ja ajatuksenjuoksua, lisääntyminen ei siis ole tabu vaan siitä puhutaan, enää pitäis tuo iskän pää saada käännettyä... Hah, niitä ilmeitä, kun lapset ratkaisuaan avasivat. Tytöt sanoivat, että Vieno kärsii suorastaan, jos se ei saa kollikissaa, revi siitä. Kärsimyshän sekin on.
   Äsken minulla oli tunne, että minua tuijotetaan ja kuulin kehräyksen. Käännyin sängyssä ja näin Kainon ja Tollon tillottamassa vetoavasti minuun, ihan kylki kyljessä ja kauniina. Jos Kaino osaisi kehrätä, niin se olisi kehrännyt. Ne ovat erottamattomat ja Tollo käpertyi Kainon puhdistettavaksi ja kainaloon. Ei uskoisi, että heinäkuussa viimme vuonna Tollo-poika ei ollut koiraa nähnytkään... On ne semmoisia....

   Kuinka kertoa lyhykäisyydessään mitä Reetalle kuuluu ja missä mennään. Mitäs jos vetäisin ihan ranskalaisilla viivoilla tärppejä, en tiedä pysyttekö siltikään messissä... Niin tällä hetkellä Reetta nukkuu olkkarissa isän kainalossa ja kommentoi tuossa aamukuudelta Vienon meteliä nauraen.
   Aloitetaan viime viikosta:
-maanantaina ihan kotona, labrat, laskusuhdanne arvoissa.
-tiistaina trompparitankilla ja Oulussa
-keskiviikko meni Helsingissä ja hiukset lähtivät ihan kokonaan.
-torstaina neiti sai uudet hiukset, lähes blondin polkkatukkaperuukin, ihan nätti, veikeä ja sopii hyvin.
-perjantaina aamusta heti labrat ja soitto osastolle, täältä tullaan tilatkaa tromppareita. muuten arvot väreilevät hyvässä noususuhdanteessa. koko lauma mukaan, olihan hiihtoloma. muut typyt "heitteille" kaupungille ja Reetan kanssa tankille, tankkaus suoritettu 13.00. Syömään ja pöölönhölökkää kaupungilla kylmässä. kotona vasta illalla, johonkin se aika vaan meni. samalta istumalta Tessa värjäsi hiukseni ja melkein "pää märkänä" mieheni nakkasi minut siskojeni kanssa naistenpäivää viettämään. niin naistenpäivästä vielä, onneksi on lainamiehiä jotka muistivat, oma ei;-). Reetta on aika vedoton, ihmekös tuo, kun moista rallia ja matkapäiviä kertyy nolla-arvoilla.
-lauantaina laskettelurinteen pulkkamäkeen serkkujen kanssa ja eväät mukaan. Reetta ei tahdo jaksaa, mitä nyt kiipesi ja laski kymmenkunta kertaa mäen ylös ja alas. jaksaako moni muukaan nolla-arvoilla ja puolikuntoisena. illalla koko sakilla kuuntelemaan omia tuotoksia, liikuttavan hienoa. sitä ennen leipominen ja ruuanlaitto, mamman syke noin 143. muut kotiutuivat, minä jäin saunomaan, jolloin sain puhelun Reetan kuume 38,1 astetta. soitin saunasta osastolle, yleiskunto hyvä jäämme kotiin seuraamaan.
-sunnuntaina minä kahden kanssa kirkkoon, rippisellaiseen. kerkesimme veisata ja ehtoollisella käydä, kunnes alkoi viestiä pukkaamaan kuume nousee. eli rippijuhlat jäivät, muu porukka pakkasi valmiiksi ja lähdimme neidin kanssa Ouluun. Oulussa labrat, noususuhdanne, crp 17, ei paha. Oulussa kuume laski ja trompparitankkauksen jälkeen lähdimme kotiin kello 17.30. kotona kello 19.00 matkalla Reettaa alkoi vapisuttamaan, sanoi kuumeen nousevan. kuumelääkettä ja jatkoin jälleen rippijuhlia. puolen tunnin juhlimisen jälkeen soitto kotiin, kuume 39,6. tilasin taksin kotimatkalla ja nousimme siihen 20.00. Osastolla 21.40 aloitetaan antibiootti, mutta neiti on oma itsensä. kuume laskee kuudeksi tunniksi ja pysyy ihan Pamolilla aisoissa. kuume nousee uudelleen laskujeni mukaan yhden jälkeen. näinpä 01.30 reilut 38 astetta. jatkamme uinumista osastolla.
-maananataina crp 19, ei siis paukahtanut käsiin. antibiootti jatkuu, yleiskunto hyvä kuumepiikkien välissä. labrat nousussa, mutta suunniteltu lyppi siirretaan suosiolla viikolla, koska pitäsi olla muutama päivä tietty suhdanne jne jne. tässä vaiheessa siirtyy kaikki jo varataut esitutkimuksetkin viikolle 14. kuumeelle ei löydy syytä, kaikki virus- ja infektiotestit puhtaat. ensimmäinen nenänäyte otettiin Reetan mielestä "aivoista" saakka, sekin epäonnistui ja alkoi vuotamaan verta, miksiköhän. seuraava näyte onnistui ja puhdas. crp viittaa virukseen, antibiootti turha. iskä oli sitä mieltä, että kannattaa pysyä osastolla, koska olimme ajaneet jo rallia muutenkin. odottelimme seuraavia testituloksia ja olimme osastolla tiistaihin.
-tiistaina crp 21, eli samaa luokkaa, ei siis paha. meidät kotiutetaan, koska kuumepiikkit pysyvät hallinnassa kotikonstein ja viruksille ei ole oikein muuta hoitoa kuin kuumelääke. kotona neljän pintaan. iskä yllättyi, kun tajusi meidän olevankin kotona kun tuli töistä, unohdimme sanoa. kuume sahaa aina tasaisesti normaalista neljäänkymppiin. kellosta voi katsoa milloin nousee ja milloin laskee.
-keskiviikkona opettaja käy. Reetta alkaa vuotamaan nenästä, aika reippaasti vuotelee. ihmekkös tuo alhaisilla tromppareilla ja olemattomalla Hb:llä. kotikonstit riittävät. neiti voimaton ja kyllästynyt. käymme mummulassa kylässä, olivatkin kuulleet Tampereelta, että olemmekin kotona. en siis ole ehtinyt aina ja joka paikkaan kertoa missä olemme, vähän ollut itselläkin paikka hakusessa. kuume sahaa, siinähän sahaa.
-torstaina labrat, crp yhä 21, kasvutekijän voi lopettaa, tietty taso saavutettu. kuumeilua yhä, reilustikin sahaavaa. juoksen aamulla koulupalaverin ja päivitän vallalla olevan tilanteen, koulunkäynti neidillä hanskassa, ei hätää pienin murhe. alan kyseenalaistaa annettuja lääkkeitä, uusi kasvutekijä ja sieniestolääke. olen tehnyt oivalluksen, että se kuumeilu johtunee lääkkeistä ja sivuvaikutuksista. pitää varmaan kysäistä vielä viisammilta, voiko jättää tauolle tai vaihtaa valmistetta. Reetta sanoo, että häntä vapisuttaa niin kuin kylmässä, vaikka ei palele. olen takonut koko kotona olon ajan tekstejä kuin transsissa. Reetta on kehitellyt uudenlaisia piirustus- ja maalaustekniikoita. jalostanut uusia ideoitaan ja tympääntynyttä oloaan korostanut sanallisesti. vedoton ja uupunut, mutta jaksaa paukkua ja kritisoida, mutta ihmekös tuo moisessa sahaamisessa. lukaisin myös, että kasvutekijä laskee punasoluja ja trompperita, kun tukee valkosolutuotantoa, siksi alhainen Hb ja laskevat tromposyytit. joka sadas saa sieniestolääkkeestä horkkaa ja kuumetta, yksi yleisimmistä oireista, siinäpä minulle mielenrauhaa moisen kuumeilun osalta.
-perjantaissa mennään, pikkuhiljaa alkaa porukka venyttelemään. illalla Reetan kuume kirskahtanut taas tappiin, tällä hetkellä 39.7, eli Pamolia aamupalaksi. en ota paineita kuumeesta, se selittynee käsitykseni mukaan lääkkeillä. kun crp kerran pysyy hallinnassa, eikä taustalla ole antibioottisumaa, ei pitäisi olla sieni-infektioriskiäkään olemassa. ei flunssan oireita, ei räkää, ei röhää, vain kuume. seuraavat labrat ja anestesiakelpoisuuden tsekkaaminen maananataina. luotan, että homma lutviutuu ja saamme viimeinkin sen puhtaan lypin otettua. minulla on vain niin luottavainen ja tyyni olo asian suhteen. joten antakaa minun leijua ja höyrytä mitä höyryän. höyryää meillä muutkin, Reetta mukaan lukien.

   Että sellainen pikakelaus mennä viikosta. Osastolla sain käydä loistavia keskusteluja. Yksi äitikin tunnistaa itsessään ihan samaa rauhaa ja tyyneyttä kuin minäkin. Siis en ole yksin vallalla olevan tunteen kanssa. Hän siis tunnistaa itsensä tekstieni kautta ja puheissa. Vaikka olemme monessakin asiassa aivan erilaisia ihmisiä. Puhuimme, että siihen vaikuttaa varmasti oma ikä ja lusitun savotan pituus kommervenkkeineen. Hänkin nukkuu paremmin kuin koskaan savotan aikana, eli on meitä muitakin. Hänkin saa paljon aikaiseksi muualla ja näkee uusia mahdollisuuksia. Olen saanut liikuttavia puheluita, ihmisten hyvästä tahdosta viitteitä. Saan olla ylpeä myös monen läheisen saavutuksista ja uusista mahdollisuuksista monellakin rintamalla. Kykenen myötäelämään monissa erilaisissa elämäntilanteissa ja luomaan uutta. Homma siis pelittää vauhdilla monellakin osa-alueella ja hyvällä sykkeellä. Ja sitten tuo aamuaurinko, vähäkös muuten on kirkas, värikäs ja ihana. Eli isän kysymys tästä päivästä ja sen suunnasta olkoon paikallaan: "Tuukko nää, meekkö nää, ookko nää, jääkkö nää?"



3 kommenttia:

  1. Eihän varmasti keuhkokuume? Meidän tenavalla just samanlaisin oirein ja kuume käyttäytyi just noin .Terveyskeskuksessa juostiin neljänä päivänä peräkkäin - kuunnellen ok,keuhkokuvat x2 täysin puhtaat ja kotiinpassitus.(Selässä leima hullun huolehtivat oudot vanhemmat).Sitten poika menikin yhtenä iltana ihan veltoksi ja sydän vaan hakkasi.Ambulanssilla sairaalaan,koko vasen keuhko tulehtunut,ei ilmastoidu.Kolmet antibiootit,ei toipumista,keuhko kerää nestettä,pleurapunktio,tehohoitoa 2 viikkoa ja kuin ihmeen kaupalla selvisi.Eikä kuulemma kannata valittaa terveyskeskukseen huonosta hoidosta.Tilanne vaan voi kuulemma muuttua niin äkkiä.En tiedä mitä uskoa,mutta päällimmäisenä on tietty ilo siitä että lapsi on elossa.Oli kuulemma aika "läheltäpititilanne".Äläkä sinä välitä yhtään mitään muiden kommenteista.Te pärjäätte just noin ja teillä on omat hyvät selviytymiskeinonne! Voimia tulevaan! On teillä mahtava neiti 10vee!

    VastaaPoista
  2. Huolestuneena käyn blogissasi odottamassa päivitystä. Onhan neidillä kaikki kunnossa. Siis tilanne huomioon ottaen. Tsemppiä kuitenkin. Hengessä mukana.
    Äiti77, vähemmän kommentoiva bloginseuraaja

    VastaaPoista
  3. Hei! Onhan teillä kaikki hyvin? Olette usein mielessäni koko perhe.Oikein mukavaa pääsiäistä teille kaikille!

    VastaaPoista