TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

lauantai 7. toukokuuta 2011

OISPA

Oispa jo huominen. En sillä, että en malttaisi äitienpäivää odottaa,vaan se vaikuttaisi lasten käytökseen. Toivon ja ehdottelen huomisen harjoittelemista, mutta ei uppoa. Höh! Eikä! Aamu on alkanut nahistelulla, läpsimisellä, huudoilla, kiukulla. Siis kaikella sillä mikä ei kuulosta leppoisalta, seesteiseltä ja kauniilta. Varmaan eilisen juhlahumun uupumus vaivaa yhä. Verna kiukkuaa syödyistä croisanteista, väärästä kanavasta telekkarissa. Fanny oli joutunut väärään sänkyyn kun väärä ihminen oli oikeassa sängyssä, sehän kostautuu koko päiväksi. Tessa puolestaan on vuoden vanhempi, uhmakkaampi, murkumpi. Hän saa päättää ja määrätä mielestään niin telekkarikanavoista kuin istumapaikoista. Voi kunpa harjoittelisivat sitä huomista, minä tarvin aamukahvia ja hermoja.
Toivon, että unikin olisi maistunut. Eipä pahemmin ole nukuttanut. Olen ollut kiertolaisena koko yön. Kropan vuoksi, eilisen mässäämisen vuoksi ja alitajuntani vuoksi. Oli pitkä ja ärsyttävä yö. Olen niin malttamaton Reetan kotiinpääsystä. Mutta harmissani, jos ei pääsekään. Reetta soitteli illalla ensin kiukkuisan puhelun. Puhuin mitä puhuin, niin väärä aihe. En siis tiennyt mistä saan puhua. Puhelimessa on kuitenkin olennaista puhuminen. Jonkin aikaa tuppisuunakin kuuntelin, kunnes paukahti luuria korvaan. Neiti otti itsensä kanssa aikalisän ja soitteli uudestaan. Se puhelu oli huumorintajuinen, lämmin ja hauska. Sain jopa puhua. Höristen kertoili paljonko on minulle lahjoja tehnyt. Oli myös iskän ja sedän kanssa käynyt terassiravintolassa syömässä. Oli ollut ihan kiva päivä oikeastaan kunhan, sen aukaisi. Lahjoja on kuulemma kaksi jo kotona, ei muista missä ja yksi sairaalassa. Pitää ottaa mukaan jommasta kummasta päästä joka tapauksessa sitten kun kohtaamme. En vain jaksaisi lähteä tänään yhtikäs mihinkään. En jaksaisi pakata. En jaksaisi ajaa autolla. En jaksaisi organisoida lemmikkilaumaa hoitoon. Oispa ne aamuiset koetulokset kotiuttavat! Voi oispa.

Voi oispa lapseni saanut soittaa minulle toisenlaisen puhelun. Mutta ei. Oispa leukkarit nousseet eilisestä1,3:sta, mutta ei. Ne laskivat yhteen. Oispa crp laskenut alle 10 eilisestä 16:sta, mutta ei laski vain 12:sta.  Oispa tullut selvyys tähänkin päivään. Mutta ei, nyt odottelevat päivystävän lääkärin kiertoa. Milloin? Koska? Miksi? Oispa joku senkin kertonut. Eli tämän hetkisten tulosten puitteissa emme tiedä mitä seuraavaksi. Oisko kenelläkään helpompaa elämää elettäväksi? Voisin ottaa vaikka viikoksi lainaan. Märistä taas piti, toivoin että minulla olisi voimia koota itseni. Niitä yllättäin löytyi taas jostakin, kyllä tämä tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti