KÄÄNNE

Pää märkänä suihkun jäljiltä, nopeasti, naputtelen pikauutiset. Reetta pääsi myös suihkuun ja nukkuu tällä hetkellä tyytyväisenä ja suihkunraikkaana. Ja niin rakkaana.

   Tiistaina iltapäivällä tapahtui käänne. Odotettu käänne parempaan. Pikku hiljaa Reetan silmät alkoivat kohdistamaan katseensa, itku muuttumaan neurologisesta volinaitkusta oikeammaksi  itkuksi. Morfiinia menee 2mg pari kolme kertaa vuorokaudessa, parasetamolia säännöllisesti. Muitapa lääkkeitä ei olekaan, siis sellaisia joilla tätä tilannetta aloitettiin hoitamaan, siis sellaisia turruttavia mömmöjä. Jalat alkoivat heilumaan, tajunnantaso hereillä oloineen venymään. Mikä parasta eilen neiti sai kunnon potkuraivarin, kun sanoin lähteväni hetkeksi kaupungille. Loistavaa kapinaa ja mielenilmaus, ei jäänyt epäselväksi ymmärryksen taso. Muut tytöt vierailivat myös eilen, mikä varmasti myös piristi. Iskä nyt on käynyt tuon tuostakin. Taisi olla keskiviikkoaamu, kun naapurihuoneessa kuului pikkupotilaan raivohuutoa, siihenkin Reetta säpsähtäen heräsi ja napsautti silmänsä sepposeelleen ja potkiskeli. Kuulo ja ymmärrys siis toimii ja refleksit sen mukana. Välittömästi menin kiittämään naapurihuoneen lasta, hieno raivari! Olin aivan onnesta liekeissä! Samoin labrat ovat viitearvoilla, suurimmaksi osaksi. Luuydin alkaa olla toiminnassa täysillä.

   Pienin, äärimmäisen tärkein askelin neiti voimistuu, vahvistuu ja terävöityy. Toki itse luulin jo luulevani vaikka ja mitä kun luulin luulevani että neidin tila kohenee. Mikä parasta, se ei ollut minun luuloani, sillä hoitajat kukin vuorollaan havainnoivat samaa. Sekä lääkärit perässä. On ilo seurata hoitohenkilökunnankin kasvoille palaava hymy, toivonkipinä. Aamuhoitajakin leväytti ihanan hymyn heti aamusta, kun pidin neitiä sängyn reunalla istuallaan ja hieroskelin. Samalla Reetta katsoi todella vakaasti, tsekkasi myös tulijan, olemme olleet kuulevinamme myös muutamaa sanaa tai ainakin valtavaa yritystä puhumiseen. Eilen päätettiin siis aloittaa kuntoutus, jihau! Eilen lääkäri sanoi Reetan aina olleen ihmelapsi, niin nytkin. Tänään puolestaan toinen lääkäri jo aamuyhdeksältä sängynlaidalla hymyili. Hänen sanojensa mukaan heillä ei ole hoitokeinoa olemassa, nyt Reetan oma kroppa on se joka hoitaa, jaksaa yhä taistella. Huikeaa! Taistelija tuo neiti on aina ollutkin, mutta onhan tämäkin aika isolla kauhalla annettu savotta taisteltavaksi.

   Tänään menemme siis paljon alkuviikkoa keveämmillä askelkuvioilla ja levollisella mielellä. Pieniä, äärimmäisen tärkeitä asioita, toivonkipinöitä sinkoilee. Olen myös kuullut usealta taholta, kuinka vahvat ja sopeutuvat, hyvät uusiutumaan lapsen aivot ovat. Eli näin tänään. Nyt lähden kuivaamaan hiukseni ja käperryn pikkuhiljaa neidin viereen. Uni se on joka hoitaa yhä, meitä molempia.

   Kiitos taas hyvät ihmiset, olette olleet väkevästi mukana, uskon silläkin olevan merkitystä. Heittäkää muutama viesti yläkertaan muidenkin lasten puolesta, sillä kaikki tarvitsevat tukea ja apua jaksaakseen.

   Levollisia ja kauniita unia kaikille... Hitokseen kuinka luottavainen olenkaan. Olettekos koskaan kuulleet, että asioilla on tapana järjestyä? En tiedä mistä moinen nyt päähäni putkahti ;-) Olen aivan äärimmäisen kiitollinen ja jälleen himpun verran nöyrempi äiti.