TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

AIKAMATKA-fantasiaseikkailu

Siihen hän mätkähti, rähmälleen, kinokseen. Aikamatkaaja, kapselista pudonnut. Hämmentyneenä Aikamatkaaja nosti katseensa, pyöritteli päätään ja kuunteli itseään.
-Mihinköhän sitä nyt on tultu? hän ääneen tupisi. Ympärillä oli valkoista, puhdasta lunta, kinoksittain, mikä takasi lempeän alastulon. Mutta äkkipysähtyminen tuntui kyllä kropassa. Aikamatkaaja tiesi pudonneensa emäaluksesta, kapselista, sillä vapaata pudotusta oli useita sekunteja, häilyviä minuutteja, liekö kuukausia, vaiko kokonainen vuosi. Ei tarkkaa havaintoa.
-Mitäs nyt? oli päällimmäinen vilahtava ja nopea ajatus.
-Miten tähän on tultu, mitä koettu, miten tähän päädytty?
Toki rähmälleen kinokseen päätyminen ei nyt mikään yllätys ole Aikamatkaajalle, sillä noita vapaita pudotuksia kuuluu hänen seikkailevaan ja koheltavaan luonteeseensa aika ajoittain. Siinä rähmällään maatessaan Aikamatkaaja nauraa itsekseen, mutta miten tässäkin tilanteessa voi naurattaa, sekös vasta naurattaa. Lähinnä hän kuvittelee itsensä ylhäältä katsottuna, ketarat levällään, reikänä puhtaassa kinoksessa. Ei tahroja ympärillä, eikä rypemisen jälkiä. Aikamatkaaja huvittuu entisestään, kun kuvittelee mitkä jäljet jättääkään kun siitä ylös kömpii. Luonnonkauneus kärsii kummasti ja varmaan se huvittuneisuuskin katoaa...
-Miksi siis kiirehtimään nousemista, samapa se on tässä kauniissa kinoksessa ajatella ja jopa nautiskella, jos nyt rähmällään nautiskella voi? Hän tupisee ääneen, mikäs se on tupistessa kun kukaan ei ole kuulemassa. Saa ajatella just niin kaiken ääneen minkä haluaa.
Aikamatkaaja tietää, että emäaluksen porukka tajuaa jossakin vaiheessa hänen pudonneen, joten odottelee tyynen rauhallisena. Kyllä ne palaavat hakemaan, päätään puistellen tietenkin. Kunhan löytävät Aikamatkaajan sijainnin, keksivät strategian kuinka hinata hänet takaisin alukseen.


   Kellonympärys sitten, Aikamatkaaja liukasteli sesonkiruuhkissa laumansa kanssa. Kaikki tiiviissä kapselissa, jopa sopuisasti. Yhtä Aikamatkaajan lapsista käytettiin suuressa paikassa, pahan häädössä. Tällä lapsella paha on jyllännyt vuosikaudet, sitä on häädetty jos millä. Tuloksellisesti ja vähemmän tuloksellisesti, mutta aina vain häätöjä jaksaen. Pahan karkottamiseen yhä uskoen. Lapsi ottaa häädöt vastaan maltillisesti, jopa hyväntuulisesti. Hänhän on tottunut moiseen elämään ja moisiin häätöihin. Koko lauma oli häätöreissulla mukana.
   Häätö ei nyt ihan mennyt nappiin, sillä häätöpussin venttiililetkuvirtaukset tökkivät pahemman kerran. Häätöä odotettiin, siirrettiin, yritettiin ja lopulta aloitettiin uusilla häätöaineilla alusta. Lapsella tuli nälkä, kurtistui kulmat, kärsivällisyys meinasi loppua. Suklaamuroilla tankattiin välillä. Niin se häätö sitten saatiin onnistuneesti tehtyä. Ennen häätöä napsastiin pieniin putkiloihin virtaavaa ja lämmintä elämän eliksiiriä. Niitä sitten koneissa pyöriteltiin ja ylös kirjattiin. Häätöjen sietokyky on lapsella hyvä ja eliksiiri virtaa kuin terveellä, puhtaana. Se on Aikamatkaajalle aina pelottavan jännittävää odotettavaa. Häätöä odotellessa nämä tuloksetkin tulivat, mikä oli Aikamatkaajalle helpottavaa, ei tarvinnut luuriin vastauksia odottaa.
   Suuressa paikassa oli paljon tuttuja, hyviäkin juttuja. Mutta Aikamatkaaja on aina levoton, ahdistunut ja peloissaan suureen paikkaan mennessään. Samoin lauma muutenkin, he haluavat suuresta paikasta nopeasti pois. Aikamatkaaja haluaisi jo jättää taakseen moisen todellisuuden, mutta se ei ole aikamatkaajan omissa päätöksissä. Tavallaan on myös todella kiitollista, että on yhä paikka jossa saa käydä, jossa lapsi saa häätöjä. Sillä mikään ei ole itsestään selvyys. Aikamatkaaja kokee siis mieletöntä kiitollisuuttakin, väsymyksestään huolimatta, lapsensa puolesta.
   Suuressa laitoksessa Aikamatkaaja on tavallaan elämänsä sivusta seuraaja sielläkin, katselee kauempaa, etäältä, kuinkahan meinaa selvitä.
-Kiitos kuluneesta häätövuodesta, huikkaa Aikamatkaaja lähtiessään laumansa kanssa. Kiireellä, sillä laumalla oli kiljuva nälkä suolissaan.


   Lauma liukastelee suureen hysteriakulutuskeskukseen, mielessään herkullinen ruokailu. Sielläkään ei kaikki mennyt ihan nappiin, palvelijat eivät tajunneet suurta laumaa nälkänsä kanssa pöydässä.
-Kuinka ne eivät tajua? Ajatteli Aikamatkaaja ja lauma useaan otteeseen. Lopulta Aikamatkaaja päätti antaa laumansa tilauksen jonottamalla tiskille, onnistuen. Lauma söi nauttien, jopa hotkien, sillä ajankohta oli monestakin syystä siirtynyt sietokyvyn rajoille. Tämä lauma tarvitsee säännöllisesti tankkausta, sillä lauman sisut kuohahtelevat nopeasti nälissään. Mikä oli jo pöydässä aistittavissa, liekö palvelijat sen kuulleet, tajunneet ja siitä syystä jättäneet palvelematta.
-Ihan sama, ajatteli Aikamatkaaja, kunhan vain lauma saadaan tankatuksi ja matkaa jatketuksi. Sillä hän ei todellakaan viihtynyt koko paikassa, koko hysteriakulutuskeskuksessa. Sen verran lauma kierteli, että osa lapsista sai tarvitsemiaan ja ennen kaikkea haluamiaan asioita, kuten kellohelmaisen hameen ja polvenylisukat. Kasvoilla häivähti tyytyväisyys, kun Aikamatkaaja jaksoi tukea, etsiä ja kannustaa. Tosin osa lapsista savutti tympääntyneenä keskuksen käytävillä ja tuhisi turhuutta ja mietti hintoja, nuukuuttaan ja asioita kulutuksen ja käyttötarkoituksen kautta peilaten.
-Ei kannata, onko tarve suurempi kuin tarpeettomuus? Kannattaako? Ei mitään järkeä... Aikamatkaaja on samaan aikaan tyytyväinen lastensa erilaisuuteen ja omaan harkintaan. Aikamatkaajan puolisokaan ei innostunut kannustuksesta huolimatta farkkulahjehankintoihin, vaikka olisi sen tarpeessa. Näinpä heitä tuhisi kaksi keskuksen natisevilla penkeillä.


   Aikamatkaajalla oli yksi paikka, mihin hän tavoitteli tekemään pakkelihankintoja ja naamataulun kunnostusasioita. Sekin meni hiukan savuamiseksi, koska piti jonottaa, piti testata, piti miettiä ja soveltaa. Varsinkin Aikamatkaajan laumasta oven ulkopuolelle jääneiden tuijotus ja tuhina tuntui niskassa. Kadulla monikin minuutti on pidempi, kuin ajatustyötä tehdessä liikkeessä. Vaikka Aikamatkaaja tietää olevansa nopea, se aiheutti käämeissä kitkaa ja savun muodostusta.  Luuriin tuli illalla viestiä, että lauma oli nähty puolijuoksemassa liikennevaloissa. Aikamatkaaja tunnisti kuvauksen, sillä lauma meni todellakin aggressiossaan lujaa ja puolijuosten. Osa laumasta noitui tolppien värityksiä, jotka määrittelivät kadun yli juoksemisen, mutta tolppia oli toteltava, vaikka kuinka savuaisi.


   Lauma päätyi Aikamatkaajan puolison sukulaisiin. Siellä Aikamatkaaja sai osallistua keskusteluihin, joista ei välttämättä mitään ymmärtänyt. Sillä vanhin puolison puolen aikamatkaaja puhui asioita, joista Aikamatkaaja ei tiennyt, kunhan nyökytteli. Lapset saivat omat ajankohtalahjansa, sellaiset hankintasetelit, mikä kummasti ilmeitä kirkasti.
-Kiire kotiin, reissaaminen riittää, tylsää, liukasta, pimeää, ärsyttävää... Oli lauman palaute kapselissa istuessaan, aikatauluja miettiessään. Aina menee kellonympärys moiseen häätöön ja kaikkine lieveilmiöineen, varsinkin jos pitää odottaa ja asiat hidastuu.
-Uuden luurin tarvitset, kuului Aikamatkaajan puolison selitys Aikamatkaajalle. Aikamatkaaja sen kyllä tiesi, mutta hän ei pidä ajatuksesta, ei moisesta opettelusta, ei tekniikan vaikeudesta. Aikamatkaajalle riittäisi letkuluuri ja sen helppokäyttöisyys, mutta se ei ole enää nykypäivää. Eikä myöskään kapselissa ja suurissa paikoissa kulkiessa pelaa. Sillä silloin luuriin tarvittaisiin piiiitkä letku. Mutta nykyinen luuri oli katkonut, kadottanut, jumittanut, ollut todella hankala. Ja aiheuttanut Aikamatkaajalle monia kiusallisia tilanteita, sekä käämien käryämistä. Aikamatkaaja tunsi paniikintunnetta ja inhoa asiaa miettiessään, mutta puoliso oli ajatustyötä valmiiksi tehnyt. Onneksi liikkeessä ei ollut ruuhkaa ja palvelija löytyi heti.
-Kultakupari, oli Aikamatkaajan vaativa päätös luurin väristä. Muita päätöksiä hän ei tavallaan edes tehnyt, kunhan myötäili ja halusi nopeasti pois tilanteesta. Lasten mielestä kultakupari sopii Aikamatkaajan vaatetukseen, olemukseen...
-Luonnekin on kultainen, yritti Aikamatkaaja, mutta sai osakseen taas epämääräistä tuijotusta. Ennemminkin kuulemma topin väri ratkaisi.
-Lapsille kans' uudet luurit, kaikille neljälle! oli Aikamatkaajan hetkellinen oivallus ja idea. Mikä aiheutti jälleen tuijotusta, jopa positiiviseksi luokiteltavaa.
-Neljä löytyy, kaikki harmaita, oli palvelijan kaappien tonkimisen tulos.
-Valkoinen sen olla pitää, oli lapsien kuuluisa julkinen mielipide. Mutta kummasti se ajatus sitten muuttui, kun tilanne oli ota tai jätä. Harmaakin alkoi miellyttämään ja sopimuksia allekirjoitettiin. Lapsien ilmeet muuttuivat hymisevän nöyriksi ja kiitollisiksi. Jopa Aikamatkaajan ja puolison kultainen luonne alkoi erottumaan. Hohtamaan kummasti lasten mielissä. Sitten alkoi pienimuotoinen operaatio, jolloin pienen pieniä kortteja luureihin vaihdettiin. Mistä kehkeytyi jopa ammattilaisille ja palvelijoille melkoinen operaatio. Lopputulos oli se, että aika kului tunnin, jos toistakin ja Aikamatkaajan käämit savusivat jälleen. Pienen pienissä korteissa oli pienen pieni paksuusheitto juuri tähän luuriin vaihdettaessa. Mikä aiheutti sopimattomuuden. Toki oli loistavaa, että ongelma ilmeni palvelijan jos toisenkin silmien alla, jolloin se myös saatiin ratkaistua. Joskin heilläkin näytti savuavan... Perhe aiheutti liikkeessä ruuhkan, mikä näytti taas aiheuttavan muiden palvelua tarvitsevien kohdalla savuamista ja kitkeriä sanoja. Aikamatkaaja otti aikalisiä ja kierteli lähiliikkeissä ongelmien ratkaisujen ajan. Aikamatkaajan sietokyky oli tapissa, kun aina ilmeni mutkia, mutta tappi oli monella muullakin. Samaan aikaan Aikamatkaajan lasten ilmeet loistivat, palveluita tarjottiin kotioloihin, hykertelyä kuului ja lapset olivat liikuttuneen onnellisia. Lähinnä Aikamatkaajan ja puolison hetkellisestä notkahduksesta asian ja aihepiirin suhteen. Selfiekuvia napsittiin, jopa Aikamatkaajasta haettiin lempeitä kuvakulmia ja kuvien kautta herttaisuutta... Loppujen lopuksi perhe liukasteli seuraavaan etappiinsa hykertäen, joskin väsyneenä...


   -En kyllä sovita mitään! kuului raivoisa kommentti yhdeltä lapselta, kun hän sovituskopista ulos syöksyi. Aikamatkaaja ymmärtää lastaan, mutta ei jaksa ymmärtää raivoa. Lahjakorteilla kun pitää hankkia asioita, joita on jopa toivottu, silloin on jopa sovitettava... Lopulta perhe jatkoi liukasteluaan kohti kotialusta. Päivään menikin kaikkine hyvine ja vaikeine lieveilmiöineen aikaa monta kellonympärystuntia enemmän kuin oli suunniteltu. Aikamatka kapselissa oli iloisen rattoisa kun lapset uusia luurejaan, niitä väärän värisiäkin räpläsivät. Aikamatkaaja itse yritti myös omaa luuriaan käynnistää, mutta ei nauttinut aiheesta ollenkaan. Viimein kapseli saapui kotialuksen pihaan.


-Pissattaa!!! Kuului sekä karvaisten lasten, että oikeiden lasten suusta, kun viimeinkin kotiovi aukaistiin. Samaan aikaan puoliso huomasi ongelman, mikä aiheutti tajunnassa välittömästi stressireaktion. Pesuhuoneen ovi oli sepposen selällään auki, joten se esti pääsyn valkoisen kuulokyvyttömän karvaisen lapsen hiekkaiseen hätäkoppiin.
-Mihinkähän? Oli ensimmäinen ajatus, kun asia tajuntaan turskahti. Pahin pelkoidea toteutui, sillä kaksi "tuoksahtavaa" ja märkää länttiä löytyi juuri sieltä mistä vähiten toivoi. Eli pehmeästä, uudenkarheasta parisängystä! Aikamatkaaja tunsi silloinkin rähmälleen putoavansa, kun ajatus tajuntaan sujahti. Raivo, kiukku, itkupotkuraivari, tuskaiset tuhahdukset, epäusko ja kaiken maailman mielenliikut silloin vilahtivat mielessä... Samaan aikaan myös syyllisyys, että näin pääsi käymään viivästyksistä johtuen, sillä samaan aikaan karvaisen lapsen syyttömyys tilanteeseen vahvistui. Mitä ilmeisemmin isommat karvaiset lapset olivat oven avanneet, liikkuessaan huoneissa, eikä pienin sitä kyennyt edestään siirtämään. Sinisten silmien katse oli avuttoman liikuttava...
-Pyykkiin! Sinne meni sesongiksi pesty päiväpeitto, lakanat, täkki ja petari. Petaria lauma mömmöillä puristeli, haisteli ja lähes maisteli. Se saatiin hajuttomaksi ja varmaan mauttomaksikin. Siinä petaria puristellessa väsynyt perhe mietti taas kaikkea koettua. Hiukan pahallakin mielellä. Näin se hieno koettu ja raskas päivä sai negatiivisen hajuisen lopun. Perhe kotiutettiin jälleen rytinällä, ainakin Aikamatkaajasta tuntui. Samalla kerrattiin jälleen viikon aikana sattuneet karvaisten lasten tempaukset, miten nekin nyt kasaantuivat. Lapset leipoivat torttuja, jotka menivät karvaisten viattomiin suihin. Aattona perhe laskeutui hetkeksi kotiin, jolloin keittiö laattalattialle oli laskeutunut tomusokerikinos. Sehän taas kertoi viattomien ilmeiden jälkeen siitä, että karvaiset lapset olivat ihan omatoimisesti maistaneet lasten leipomaa ja koristelemaa piparkakkutaloa, ihan kaikilla herkuilla. Tämä ruokavalio taas aiheutti joulupäivänä karvaisten lasten mahan sekoamisen ja Aikamatkaaja sai pestä ripulikarvapyllyjä joulunsa ratoksi juuri joulukuntoon siivotussa pesuhuoneessa. Silloinkin Aikamatkaaja tunsi olevansa äitiytensä huipulla.


   -Värittömiä sukkia, sanoi Aikamatkaaja aiheuttaneensa harrastuksensa puitteissa muille, kertoi Aikamatkaaja puolisolleen.
-Kuinka sekin on mahdollista? hän miettii hämmentyneenä. Eritettä on tullut niskaan, värittömien sukkien haltijalta, sanallisessa muodossa, käytöksen muodossa ja monenkirjavina viesteinä. Mikä jaksaa hämmentää laajaakin piiriä. Kuinka Aikamatkaajan kuuluisi toimia? Lopettaa harrastaminen, olla passiivisempi ja jättää homman hauskuus näyttämättä. Mutta kun se hauskuus tahtoo nousta naamaankin asti, hymyilyttää, nousta pilkkeeksi silmiin ja hengästyttää. Positiivisilla tavoilla monta kertaa ilmetä, mikä tavallaan homman tarkoituskin on. Mielipahaa ja myötätuntoa monenkin harrastajan puolesta on aistittavissa, hämmentynyttä sellaista, asian ilmentymisen myötä. Aikamatkaajan puoliso on ja ainakin yrittää olla ymmärtäväinen asian suhteen, käskee olla välittämättä ja kannustaa Aikamatkaajaa yhä jatkamaan. Mutta uusien ihmisten erilaisuus ja sukkien värittömyys on outoa Aikamatkaajan tajuttavaksi ja käytös hämmentää. Jää siis nähtäväksi heittääkö Aikamatkaaja tanssikengät kompostiin vai jatkaako painostuksesta huolimatta mieluista harrastustaan, kannustuksen mukaan... Aikamatkaaja kun on aika mustavalkoinen ja puhuisi asioita halki osallisen kanssa, mutta siihen ei värittömien sukkien haltija kykene... Uhkana Aikamatkaaja itseään vähiten pitää. Tai sitten Aikamatkaaja on vain himpskatin tyhmä itse, mihin hän alkaa itsekin jo uskoa...


   -Hyvä on, me tulemme maanantaina... vastasi Aikamatkaaja saamaansa puheluun juuri suuresta paikasta, lapsensa puolesta. Eilisissä mittauksissa elämän eliksiiristä kerrottiin immunologiaa tukevissa numeroissa olevan alenemaa. Jotka eivät ainakaan jatkuvasti häätöjä tehdessä tule korjautumaan itsekseen. Aikamatkaaja pyysi perusteluja, kyseli, kyseenalaisti ja tunsi lapsensa tiukan raivoisan tuijotuksen asian puitteissa. Mutta suostui, perustelujen jälkeen ja lapsensa parhaaksi. Joskin ahdistuksen hirttoköysi tuntui jälleen kireämmältä, todellisuus tiukemmalta Aikamatkaajan kaulassa.
   Aikamatkaajalla on myös muita asioita mielen päällä, sillä hän tekee luopumistyötä omasta isästään. Hoitaa paperiasioita, järjestää ja organisoi. Toissayönä, kun Aikamatkaaja vielä kuivassa sängyssä nukkui, hän näki kauniin unen. Unessa Aikamatkaaja oli vanhempiensa luona, lapsuudenkodissaan. Sinne tuli vieras, joka kätteli asukkaat. Vieras oli Aikamatkaajan tuttu, joten hän seurasi tapahtumia hiukan etäältä. Aikamatkaaja huomasi isänsäkin istuvan ihan pokkana kahvipöydässä, vaikka ei enää ole oikeasti olemassa. Aikamatkaaja naurahti tuntevansa isänsä, hänen uteliaisuutensa tutustua uusiin ihmisiin ja muisti hänen noolaamisensa tuoreen nisun suhteen. Kahvipöydässä oli tarjolla tuoretta ankkastokkaa, eli pitkopullaa. Siellä se isukki ihan pokkana oli äidin kanssa kättelemässä ja kahvipöydässä, vaikkei enää olekaan oikeasti ja maallisesti olemassa. Aikamatkaaja tiedosti kyllä tilanteen, mutta ei puuttunut siihen. Hänelle jäi unesta lämmin tunne, ikävä ja huvittunut olo, joskin epäuskoinen.


   -Pitäisikö alkaa nousemaan, miettimään päivän asioita, mietiskelee Aikamatkaaja yhä kinoksestaan. Ajatustyö meni taas häränpyllyjä moneen suuntaan ja todellisuus alkaa hahmottumaan, jopa iskemään tajuntaan. Mitä ilmeisemmin pitää myös alkaa vistittelemään perheelle, että täällä kinoksessa sitä ollaan. Tekemään itsensä näkyväksi. Perheen lapset kokosivat juuri kaveriporukan liikkumiseen, toppavaatteet vain kahisee. Imurointilaitekin on hyrrännyt, Aikamatkaaja on pessyt yllätyspyykkiä jo pari koneellista. Perheen on tarkoitus laskea paljuiluallas täyteen vettä ja lämmittää se omalle ja vierasporukalle viimeisen vuoden päivän kunniaksi. Tortillatarjoilua on tiedossa, ostoslistat ja vieraslistat valmiina. Paljuiluallas on ollut ahkerassa käytössä pitkin vietettyä sesonkiaikaa. Milloin milläkin kokoonpanolla ja ilmalla. Viereisen puiden oksilla valaisee öljylamput, upeita valkolumisia puita. Taivas on vaihdellut pilvettömän kauniista tähtitaivaasta hämmentäviin sumuihin, usvakertymiin ja pilven liikkuihin. Paljuiluallas on aika verraton tapa rentoutua. Siellä on tarkoitus olla pitkin päivää, josko viimeisestä vuodenpäivstä seuraavan vuoden ensimmäiseen. Sikäli mikäli perhe löytää Aikamatkaajan tästä kinoksesta ennen sitä, jotta pääsee osalliseksi moisesta.
   -Onpa hiljaista! tajuaa Aikamatkaaja kuunnellessaan näppäimistön napsetta, pyykkikonetta ja kellojen tikitystä. Nautittavan ja hämmentävän hiljaista.
   -Mitäs nyt? miettii Aikamatkaaja tulevaa ja samalla mennyttä peilaten. Ja taas aiheuttaa pienessä ajatuksia syöksevässä mielessään hämmennystä. Aikamatkaaja tuntee jälleen olevansa terällä, vaakalaudalla, uuden edessä, matkan alussa ja samaan aikaan matkan päätteessä... Aikamatkaaja tunnistaa mietteet, ne valtaavat joka vuosi samaan aikaan, vetävät kiitollisen nöyräksi ja hartaaksi. Aikamatkaaja kuvaa alkavaa puhtaaksi taulupohjaksi, joka maalataan seuraavan 365 vuorokauden aikana valmiiksi tauluksi. Tämän vuotinen taulu on muutamaa vetoa vaille valmis. Siinä on paljon kauneutta, iloista raikkautta, mutta pinnassa on myös tummia rouheisempia ja raskaitakin sävyjä. Rankempia siveltimenvetoja. Yllättäviä viivoja. Samalla Aikamatkaaja ajattelee, etteivät tummatkaan sävyt erottuisi ilman vaaleampaa pohjaa, vastavärejä ja kontrasteja. Taulu ei ole tylsä, mutta paikoitellen levoton kylläkin, mutta lopputulokseltaan ja jälkimaultaan kuitenkin siedettävä. Mikä yllättää Aikamatkaajan, maalaajan itsensäkin.
   -Tumminkaan, synkinkään asia ei erotu ilman vaaleampia sävyjä ja valoa, ajattelee Aikamatkaaja.
-Jotta tajuaa asioiden hyvyyden, niitä on peilattava vaikeuksien ja tummien sävyjen kautta, on Aikamatkaajan vahva, napakkakin ja elämänmakuinen mielipide.


   -Täällä!!!! Huutaa Aikamatkaaja, kun kuulee laumansa huhuilun kapselista. Jälleen lauma nauraa, kun näkee Aikamatkaajan asennon, putoamiskohdan ja muistaa tapahtuneen. On muistettava pitää turvavyöt kiinni, ajatus mukana tulevassakin, yrittää Aikamatkaaja opettaa. Samaan aikaan lipsahtaa aina itse rähmälleen ja kompastelee.  Aikamatkaaja aloittaa kippuroinnin kinoksessa ojentaakseen levällään olevat raajansa ja päästäkseen takaisin kapselinsa kyytiin. Jäljelle jää taas aika huvittava monttu...


   Sen mittainen oli tämän aamuinen Aikamatkaajan Aikamatka-fantasiaseikkailu. Ensi vuonna uudet matkat...
-Toivottavasti jaksatte mukana, ajattelee Aikamatkaaja kuluneesta vuodesta hämmentyneen kiitollisena.
  









2 kommenttia:

  1. <3.. aikamatkaajalla on ihana emoalus ja kestävä kapseli.. hieno kirjoitus!

    VastaaPoista