YSTÄVÄNPÄIVÄNÄ

AAMUN AJATUS Älä kulje edelläni, en ehkä seuraa. Älä kulje perässäni, en ehkä johda. Kulje rinnallani ja ole ystäväni. -Albert Camus Hyvää YSTÄVÄNPÄIVÄÄ! Nousin ylös puoli kuuden pintaan. Olen tuossa saunonut, kahvitellut, elikoita rapsutellut ja hiukan tätä päivää miettinyt. Olen siis miettinyt ystävyyttä, mitä se on? Miten se ilmenee? Mitä se pitää sisällään? Mistähän moinen ajatuskuvio on saanut alkunsa, hah, olisiko se tämän päivän teema... Tulin siihen lopputulokseen, että ystävyys on kuin avioliitto, myötä- ja vastoinkäymisissä. Siihen kuuluu kaikkea, monia eri elämän kerroksia. Vähän niin kuin puun vuosirenkaat, näkee selvästi eri jaksot, eri ajat ja eri vaiheet. Kerroksittain ne kehittyvät.    Minä kortintekijä ja korttien suurkuluttaja, en ole ainoaakaan ystävänpäiväkorttia lähettänyt. Olenko siis silloin ystävä, jos en tee näin? Toisaalta olen monessakin asiassa se kuuluisa vastarannan kiiski, kapinallinen. Minun mielestäni kun ystävyys on juuri sitä arjessa rinnalla kulkemista, ilman pinnallista liiba laabaa ja materiaa. Ystävyys ei ole pelkästään vaaleanpunaista höttöä, tylliä, pumpulia ja se on myös verta ja kyyneliä. Helppohan on olla ystävä silloin kun kaikki on hyvin, todellinen ystävyys punnitaan vaikeuksissa, elämän haasteissa.    Tälle aamulle olen kulmat kurtussa miettinyt omaa ystävyyttäni, olenko ystävänä riittävä? Olenko sokeutunut omaan vaikeuksien ja haasteiden verkkooni liiaksi, etten tajua muille tärkeitä asioita. Muka vähäpätöisempiä, omasta perspektiivistä peilattuna. Olenko sulkenut ihmisiä ulkopuolelleni, tehnyt heille hallaa ja ollut liian mustavalkoinen? Onko se pysyvää, menetettyä vai ohimenevää?    Toki näiden viimeisten vuosien aikana olen törmännyt yllättäviinkin seikkoihin, ystävyyden ilmentymiin. Osa ihmisistä, joita olen ystävänäkin pitänyt on jättäytynyt elämästämme itse, poistunut takavasemmalle. Heille se suotakoon, ei ole helppoa olla vastamäessä ystävä. Varsinkin jos se vastamäki on pitkä, jyrkkä ja haasteellinen. Toki itsekin olen varmaan jätättänyt ihmisiä, joita en ole kyennyt mukanani kuljettamaan. On myös suunnaton rikkaus ne uudet ystävät, jota on vastamäessä kohdannut. Jotka ovat lähteneet äänettömästi kulkemaan rinnalla. Heitä on paljon, uskomattomia tuttavuuksia. Toki itsekin olen ottanut mukaani joitakin, tavallaan jäänyt rinnalla kulkemaan, tukemaan, kuuntelemaan ja ymmärtämään. Olen kokenut, että haluan hidastaa ja jäädä heidän rinnalleen. Elämään mukana, vaikka kaukaakin ja äänetikin.    Kuluneet vuodet ovat olleet vahvojen tunteiden vuosia. Ystävyys herkistää, kannattelee, auttaa jaksamaan, työntää ja tukee. Se myös jaksaa hämmästyttää, antaa voimaa ja ilmenee mitä ihmeellisemmillä tavoilla. Ystävyydellä on monet kasvot ja tavat toimia.    Tänään saamme vieraita, ystävä perheineen vuodelta 1989. Olemme saaneet kulkea siis pitkän, vaiherikkaan ja monipuolisen ystävyyden. Ihan tuolta menneeltä vuosituhannelta saakka... Ihan naurattaa, huvittaa ja herkistää, kun mietin mitä kaikkea meidänkin ystävyyden vuosiimme on kuulunut. Se on ilmennyt ja muuttanut muotoaan niin myötä- kuin vastamäessä... Ja jatkuu yhä.    Tämän päivän teema on tärkeä, muulloinkin kuin juuri tänään... Kiitos ystäväni;-)